Täytyy sanoa, että onneksi en voittanut (ei sillä, että olisi ollut lähelläkään tai tosissani valinnut kohdetta). Vaikea olisi ollut keksiä hyvä kohde, mutta Beagle Boy:lta tämäkin onnistui. Ihan mielelläni oman pienen osuuteni lahjoitin jo vedon rauettua. Kiitokset myös Justicelle järjestämisestä.