Hakutulokset

  1. S

    KalPa kaudella 2014–2015

    Ei ollut Rissasella omaa ketjua, joten laitetaan tähän. Eilen meikäläisen silmät avautuivat ja näkivät aivan loistavan sentterin! Puolustaa uhrautuvasti, tekee ihan kivasti nykyisin pisteitäkin ja tuntuu tekevän koko ajan oikeita ratkaisuja kentällä (katsokaa syöttö Ruohomaan maaliin yv:llä)...
  2. S

    KalPa kaudella 2014–2015

    Tapparaa vastaan Timonen veti helvetinmoisen lämärin. Minä ihmettelen, miksi JuTi säästelee tuollaista laukausta, kun kerta ylivoimavastuuta saa. Nyt vaan JuTille lisää rohkeutta käyttää laukaustaan enemmän!
  3. S

    KalPa kaudella 2014–2015

    Kyllä jo tässä vaiheessa voidaan nostaa esiin myös KalPan ykköskorin pelaajien jo pitkään kestäneet vaisut otteet. Birner ja Voutilainen yrittää, mutta tulosta ei vain synny. Kubalik on vajonnut varjojen maille ja ei Keränenkään ole viime peleissä vakuuttanut. Mitä tuolle ensin mainitulle...
  4. S

    KalPa kaudella 2014–2015

    Nyt vain maalintekoharjoituksia koko jengille pari viikkoa (Junnilalle myös yötä myöten), onhan tuo pelitapa muuten jo aika hyvin hallussa. No, ei kai tässä muuta ole havaittavissa kuin se, että KalPa alkaa pikkuhiljaa valumaan kohti niitä sijoituksia, jonne se etukäteen ennustettiinkin. Silti...
  5. S

    KalPa kaudella 2014–2015

    Janne Keränen ja Antti Halonen jatkaa Kuopiossa. Keränen on ollut yllättävän hyvä ja Halonen on parantanut koko kauden ajan ja on sikäli tärkeä fyysinen palanen taitojengissä.
  6. S

    KalPa kaudella 2014–2015

    Tämä meni sitten ihan täydellisesti. Kubalik jäi ja Kasperi pääsee taistelemaan pelipaikastaan joukkueessa. Maalintekovoimaa tuo jengi toki kaipaa, ja toivotaan, että vihdoinkin Kasperi vastaa huutoon ja realisoi potentiaalinsa.
  7. S

    KalPa kaudella 2014–2015

    Rantsu osasikin ilmaista asian hienosti. Kasperissa saadaan vain potentiaalia, joka ei välttämättä realisoidu missään vaiheessa. Kubalik on jo nyt (ulkomaalais)VAHVISTUS, eikä niitäkään ole näillä seuduilla paljoa viime aikoina näkynyt.
  8. S

    KalPa kaudella 2014–2015

    Itse en ottaisi Kasperia laisinkaan KalPaan, vaan pistäisin AHL:aan opettelemaan nöyryyttä. Tähän asti ollut yliarvostettu pelaaja, ja toisi vain ongelmia joukkuedynamiikkaan Samin poikana. Itseäni lisäksi epäilyttää hänen työmoraalinsa, noinkohan sopii Peksin vaativaan ilmapiiriin laiskana ja...
  9. S

    KalPa kaudella 2014–2015

    Jotenkin tuo TPS-peli ärsytti allekirjoittanutta. Voitto oli kyllä otettavissa, ei TPS todellakaan ollut niin paljon parempi - jos edes oli parempi! KalPa painosti rajusti 2-0 -tilanteessa ja ehkä myös jo 1-0 -osumassa. Ainakin minusta näytti siltä, että joukkueessa on paljon taistelutahtoa...
  10. S

    KalPa kaudella 2014–2015

    Ihan hyvä haku mielestäni. Tulee vähän mieleen Mika Strömberg silloin kauan sitten (2006-07?), tosin Ströba taisi harjoitella tuolloin jonkun kakkosdivarijengin kanssa. :) No mutta ennen kuin alan muistelemaan noita hienoja hetkiä, ja unohdan itse asian, niin PP:n kaltainen kokenut ja taitava...
  11. S

    KalPa kaudella 2014–2015

    Eikö KalPaan voisi ensi kaudella ajaa sellainen pelisysteemi, että kaksi kärkiketjua pelaa taitokiekkoa ja 3. ja 4. ketjut ovat rouhijaketjuja, jotka ajelevat surutta maalille. Tuollaisella pelityylillä pelaavaa joukkuetta olisi vastustajienkin vaikea lukea. Pelasihan Olympialaisissakin...
Ylös