Hakutulokset

  1. S

    Otteluseuranta (TPS)

    Dokumentin perusteella on ihan mukava kaveri ja voisi ollakkin hyvä liideri kopissa, mutta se ei riitä jos pelitasot on tuota luokkaa. Yhdessä kohtaa otti omasta mielestäni ainakin hyvän puheenvuoron, miten Tepsi oli alkuvuonna yhden miehen show ja että kaikkien pitää nostaa tasoaan. Harmi kun...
  2. S

    Otteluseuranta (TPS)

    Voitettiin 4-2 ja Olsson onnistui saamaan -2. Ihan uskomaton seppä. Oli muuten vielä kentällä kun Sport teki hylätyn maalinsa myös, joten ei kaukana ollut -3. Ei millään saatais pidettyä täällä ensikaudeksikin? Vielä kun joidenkin mukaan kaveri kokoajan parantaa ja on jopa hyvä.
  3. S

    Otteluseuranta (TPS)

    Miksi Källgren vaihdettiin pois maalilta?
  4. S

    Otteluseuranta (TPS)

    Ainiin. Tepsillä on tänään peli.
  5. S

    Otteluseuranta (TPS)

    Pelasiko Viro alkukautena, kun kaikki oli vielä mahdollista tulosten valossa? Taisi siirtyä liigaremmiin vasta kun tuli selväksi, että täksi kaudeksi ei Turun torilla nosteta kannua.
  6. S

    Otteluseuranta (TPS)

    Ihan vitun hienoa kannattamista, kun ilmestyt aina häviöiden jälkeen kritisoimaan kaikkea Tepsistä. Voittojen jälkeen ei sun viestejäs täällä näy, mutta auta armias kun hävitään! Tsemppaa nyt ihan oikeesti.
  7. S

    Otteluseuranta (TPS)

    Olsson parantaa kokoajan ja silleen... Parempi kuin Forsström ja Kaskinen.
  8. S

    Otteluseuranta (TPS)

    Vielä kerran jos saa sanoa. Uskomaton hankinta. Varsinainen ryöstö! #82
  9. S

    Otteluseuranta (TPS)

    Heti kun ihmisiä hallissa, paskotaan hpsuun. Olssonilta taas tasaisen varmaa perseilyä. Mut Santun mielestä kaikki on varmaan ihan ok. Eteenpäin.
  10. S

    Otteluseuranta (TPS)

    Väyrynen ja Pajuniemi poissa... Pahoihin paikkoihin tulee näitä loukkeja.
  11. S

    Otteluseuranta (TPS)

    Ontä melkosta sirkusta, kun Tamperelainen maajussi tulee vittuilemaan Tepsin osioon. Ja kun siitä vittuilusta oikeesti vielä naurahti itsekin. Raskaat on ajat.
  12. S

    Otteluseuranta (TPS)

    Nyt olisi kannattajilta joku haista vittu tifo kohdillaan. Johto vetää päin persettä ja jatkaa eteenpäin samalla tavalla. Pelaajia ei kiinnosta vittuakaan pelata ja suoraan sanoen pyllistys kannattajia ja sponsoreita kohtaan.
  13. S

    Otteluseuranta (TPS)

    Odotan jo ensi pelin mainoksia. ”Nyt mitataan miehestä mittaa, tule paikalle” ”Me taistelemme viimeiseen asti. Taisteletko sinä?”
  14. S

    Otteluseuranta (TPS)

    Älä huoli. Ensikaudella on Raipe. Ensikautta ei oikeesti kestä kukaan. Ei kukaan.
  15. S

    Otteluseuranta (TPS)

    Vittu tämä joukkue on paska! Ja johto! Painukaa kaikki vittuun. Välillä varmaan pitäis pysähtyä ja miettiä miksi kannatan Tepsiä, sillä tällähetkellä en osaisi itse vastata edes tuohon kysymykseen. Yhtä Via Dolorosaa koko viime vuosikymmen, yhtä valonpilkahdusta lukuunottamatta. Ja sama paska...
  16. S

    Otteluseuranta (TPS)

    Källi pelannut kaikki pelit kun on tullut seuraan. Jälleen back to back pelin jälkimmäinen peli. Alkais Pricellaki vire hyytyyn tossa tahdissa.
  17. S

    Otteluseuranta (TPS)

    Ja takki viuhahti! Ennen ekaa peliä haukuit Källgrenin aivan säkiksi. Meni 5 peliä niin yhtäkkiä sinäkin kehuit häntä suorastaan loistavaksi molariksi. Nyt taas vaihtunut paskaksi. Ihan oikeesti hei.
  18. S

    Otteluseuranta (TPS)

    Nyt täytyy myöntää. Vaikka janifani olenkin, niin tuossa tilanteessa Forrea riepoteltiin kuin paskasta lakanaa.
  19. S

    Otteluseuranta (TPS)

    Erotiikkaa. Suorastaan tihkuu seksiä. Varsinkin Sundin työskentely.
  20. S

    Otteluseuranta (TPS)

    Ismo Alangon - Vittu että vituttaa kuvaa tätä iltaa mainiosti.
Ylös