Hakutulokset

  1. S

    SaiPan peliesitykset kaudella 2021–2022

    Tino kun vielä lentäisi pihalle (mitä ei toki tule tapahtumaan) niin olisi koko ykkösketju suihkussa ennen loppusummeria. Voisihan sitä historiaa noinkin tehdä. Vähän näytti, että kun mistään ei mennyt sisään hyvistä yrityksistäkään niin turhautumiset siihen. Ja Petman on kyllä tehnyt...
  2. S

    SaiPan peliesitykset kaudella 2021–2022

    No joo. Eipä oo Ketterääkään aina voitettu, mutta hyvä näin. Varmasti tuo itseluottamusta loppukauteen.
  3. S

    SaiPan peliesitykset kaudella 2021–2022

    Oli hyvä matsi. Ei vaan voinut mitään. Hienoa peliä siinä Nuutin tasoitusmaalin aikaan ja olisi pitänyt iskeä johtoon. Ei kelvannut.
  4. S

    SaiPan peliesitykset kaudella 2021–2022

    Varsinkin noi hiukset. Tukkajumalia on muissakin menestyvissä joukkueissa.
  5. S

    SaiPan peliesitykset kaudella 2021–2022

    Huomenna on hieno mahdollisuus ottaa voitto, koska voittihan JYPikin tänään KooKoon.
  6. S

    SaiPan peliesitykset kaudella 2021–2022

    Täytyy tunnustaa, että oli tulosvedossa isännille 8-2. Ja kolmannen erän alussa 6-1 ja 5-2-tilanteissa oli toivoa. Sitten kun alkoi kavennusta tulla niin toivoi että tullaan tasoihin. Mutta nyt ei edes vituttanut. Näinköhän Porter aloittaa jommankumman matsin viikonloppuna...
  7. S

    SaiPan peliesitykset kaudella 2021–2022

    Hävittiin tällä kertaa näin.
  8. S

    SaiPan peliesitykset kaudella 2021–2022

    Niin. Jos nyt kerran Pelsu pesi meidät tällä kaudella 6-0 voitoin niin kyllä sopii Jypinkin hävitä kaikki matsit meille. Ei ole ihme jengi.
  9. S

    SaiPan peliesitykset kaudella 2021–2022

    No että päästäisiin tappioasemaan.
  10. S

    SaiPan peliesitykset kaudella 2021–2022

    Saa nähdä menikö Hietala paskaksi. Jäi kolmannessa jyrän alle, kun otti taklauksen ihan päin helvettiä vastaan.
  11. S

    SaiPan peliesitykset kaudella 2021–2022

    Itse oon juuri nyt paikan päällä. Joskus täältä haettiin hienoja voittoja, mutta ne ajat on kyllä jossain todella kaukana. Tänään peli ratkesi jo alussa. On tuossa SaiPalla pari hyvääkin paikkaa ollut, mutta tänään Garteig näyttää ottavan kaikki. IFK:n isoin nälkä on tyydytetty ja kolmas erä...
  12. S

    SaiPan peliesitykset kaudella 2021–2022

    Lisäksi Kokko laukooooooooooo. Ja laukoo Kärpät 3-0 johtooooon. Seuraavalla ylivoimalla Kärpillä on mahdollisuus siirtyä neljä-nolla-johtoon.
  13. S

    SaiPan peliesitykset kaudella 2021–2022

    Eero Tauru ja ennen kaikkea rva Fortuna. Siinä se on.
  14. S

    SaiPan peliesitykset kaudella 2021–2022

    Oliko tämä nyt sitä päämäärätöntä pörräämistä?
  15. S

    SaiPan peliesitykset kaudella 2021–2022

    Olihan meillä Mehu Rikkilä, joka otti mehua kun Paraats keskittyi olennaiseen. En tiedä mitä se Kivi oli pumpannut sellasta porukkaansa mikä oli Peksillä jääny pumppaamatta. Jotenkin outoa.
  16. S

    SaiPan peliesitykset kaudella 2021–2022

    Nyt on näköjään taas maalihanat menneet tiukasti kiinni. Kyllähän siinä parissa matsissa Osumia tulikin pitkäksi ajaksi.
  17. S

    SaiPan peliesitykset kaudella 2021–2022

    Eilisen perusteella tuli selväksi miksi ei ole päässyt breikkaamaan IFK:ssa. Ei vaan riitä. Enemmän reenit ja voimaa tohon varteen niin hyvä tulee. Kiekkotaidot ihan ok.
  18. S

    SaiPan peliesitykset kaudella 2021–2022

    Hyviä huomioita. Mitäs mieltä Hugo Rikkilästä? Oli aika vitn Hyvä.
  19. S

    SaiPan peliesitykset kaudella 2021–2022

    Suvereeni erä SaiPalta, mutta Imatra teki maalin. Onneksi on kaksi erää jäljellä. Hyvä ja nälkäinen ilme, mutta esim. Hämäläinen saisi ajaa enemmän maalille.
  20. S

    SaiPan peliesitykset kaudella 2021–2022

    Näyttää taas menevän omiin noita helppoja vaikka millä tavoin. Mutta ilahduttavaa on, että omakin maalinteko sujuu reippaanlaisesti tällä hetkellä. Taitaa tulla taas maalintekokisa.
Ylös