Hakutulokset

  1. S

    Perussuomalaiset

    Hyvä huomio ja osuva vertaus. Molempia, sekä perussuomalaisia että Sanna Marinia, leimaa täydellinen kyvyttömyys arvioida sitä, miltä asiat ulkopuolelta tarkasteltuna näyttävät. Siellä PS:n eduskuntaryhmä haistelee toistensa pieruja ja kuvittelee, että tämä olisi muidenkin mielestä yhtä hauskaa...
  2. S

    Perussuomalaiset

    Mites nämä KELA-etsivät istuvat siihen ajatukseen, että julkinen sektori on ylipaisunut ja tehoton, ja sitä on karsittava rajusti?
  3. S

    Perussuomalaiset

    Osaako kukaan yhtään sanoa tai arvailla, miksi joku poliittinen puolue voisi olla median hampaissa enemmän kuin joku toinen? Mitkä syyt tällaiseen saattaisivat vaikuttaa ja onko toimijoilla itsellään minkäänlaista osuutta tällaisessa? Ymmärrän kyllä, että kysymys on absurdi, koska eihän PS ole...
  4. S

    Perussuomalaiset

    Sikäli kun olen suomalaisen oikeusprosessin esitutkintoineen oikein ymmärtänyt, Kivi ei ole syytettynä tällä hetkellä mistään. Vai?
  5. S

    Perussuomalaiset

    Eli koska PS ei osaa käyttäytyä oppositiossa, on hyvä, että he ovat hallituksessa, jossa he eivät myöskään osaa käyttäytyä, mutta eivät käyttäydy sentään ihan niin huonosti kuin oppositiossa?
  6. S

    Perussuomalaiset

    Entä kenen syytä sinun mielestäsi ovat suomalaisten ja myös Suomessa asuvien maahanmuuttajataustaisten henkilöiden reaktiot suhteessa hallituksen harjoittamaan politiikkaan? a) hallituksen b) opposition
  7. S

    Perussuomalaiset

    PS:n toimet hallituksessa ja heidän siellä olostaan johtuvat reaktiot eivät toki johdu vasemmistosta, vaan ihan siitä että PS on hallituksessa ja on siellä sellainen kuin on. Vahvistatko tämän?
  8. S

    Perussuomalaiset

    Anteeksi kuinka? Siis ihan vakavastiko väität, että kun Suomeen saadaan oikeistohallitus vahvalla maahanmuuttovihamielisellä vivahteella, minkä takia jotkut maahanmuuttajataustaiset perheet vaihtavat maisemaa, niin tämä onkin jotenkin vasemmiston vika? Nyt hyvä ihminen valoja päälle taas vähitellen.
  9. S

    Perussuomalaiset

    Ei hallistuspuolueen eduskuntaryhmän puheenjohtajan roolissa televisiossa asioita kommentoiva esitä mitään omia mielipiteitä. Ne ovat hallituspuolueen eduskuntaryhmän näkemyksiä. Jos tätä ei ymmärrä, niin kannattaa ehkä pysytellä paikallislehden yleisönosastolla huutelemassa.
  10. S

    Perussuomalaiset

    Ja tämä liittyi Riikka Purraan millä tavalla? Mutku?
  11. S

    Perussuomalaiset

    Täältä löytyy hallituksen esitys vuoden 2024 talousarvioksi. Sieltä voi esimerkiksi sanahakua hyväksikäyttäen etsiä opetussektorille tulevia muutoksia: https://www.eduskunta.fi/FI/vaski/HallituksenEsitys/Documents/HE_41+2023.pdf Tuosta luvatusta 200 miljoonasta sen verran, että vuonna 2022...
  12. S

    Perussuomalaiset

    Joo, aika paljonhan siellä hallitusohjelmassa on kaikenlaista, mutta se rahan lisääminenhän sen sitten määrittelee, että mitä käytännössä tapahtuu. Ainakin näitä opetuspuolen muutoksia kun on lainsäädäntöön suunniteltu, niin eipä ole ihan aina raha seurannut perässä, vaan kunnat sitten...
  13. S

    Perussuomalaiset

    Voisiko nimimerkki @Ressa nyt itse selittää, miksi perussuomalaisten ketjussa puhutaan vasemmistoliiton NATO-kannoista? En ymmärrä yhteyttä.
  14. S

    Perussuomalaiset

    Kun en juuri autoile, on minusta hyvä, että bensan hinta nousee. Toivoisin, että sen hinta nousisi vielä enemmän, mutta ymmärrän, että hallitus on asian kanssa pahassa raossa. Vähän tosin harmittaa, että verotuloja jää noin paljon saamatta.
  15. S

    Perussuomalaiset

    Ei se ole yhtään vaikeaa. Tosi moni tälläkin palstalla osaa kommentoida nykyistä hallitusta ilman edellisen kommentointia. Sinäkin olet kyllä monessa mielessä sen verran taitava, että varmasti osaat, kun kovasti yrität. Ja hienosti osasit jo sanoa, että et pidä Ranteenkaan tyylistä. Siitä se lähtee!
  16. S

    Perussuomalaiset

    Oppositiosta meuhkaaminen on normaalia ja kuuluu pelin henkeen. Tämä on minulle ainakin uutta, että meuhkataan myös ministeriaudin takapenkiltä käsin.
  17. S

    Perussuomalaiset

    Kohtuullisen pontevasti jaksat kommentoida PS:n juttuihin liittyviä asioita ottaen huomioon, että et seuraa PS:n juttuja. Eipä tosin yllätä, että kaikkien alojen asiantuntija tiedät nämäkin jutut muita paremmin jopa ilman erityisempää seuraamista.
  18. S

    Perussuomalaiset

    Voisitko kertoa, kuka tällä palstalla tässä keskustelussa on väittänyt persujen luvanneen, että he laskevat bensan hintaa? Olen nähnyt, että on puhuttu vaalimainoksista ja kärkiteemoista ja "populistisista heitoista bensan hinnasta", mutta saisinko linkin, josta käy ilmi, että joku Jatkoajan...
  19. S

    Perussuomalaiset

    Ja huom. tätä on jaettu SUU VAAHDOSSA, kuten nimimerkki @cheap_shot osuvasti luonnehti.
  20. S

    Perussuomalaiset

    Varmasti näin, mutta osaatko sanoa, millaista poliittista agendaa nämä tyypit haluavat edistää Suomessa vuonna 2023?
Ylös