Hakutulokset

  1. S

    Deep Purple

    Hiphei, uusi albumi ulos heinäkuussa. Levyn nimi =1, lausutaan ilmeisesti Equals One (?). Vähän tiisereitä jo yhtyeen sosiaalisissa medioissa, mutta eiköhän kohta saada jo kunnon maistiaisia
  2. S

    Deep Purple

    Kelpo keikan veti Purple Keravalla. Päähuomio tietenkin kohdistui kitaristiin. Lienee ottanut stunttausroolinsa liian kirjaimellisesti eli soitti kaikki kohdat niin kuin ne ”pitää” eikä spontaanisti vedellyt omiaan mitä bändissä ei välttämättä ole koskaan katsottu pahalla. Pienen soolospotin sai...
  3. S

    Deep Purple

    Steve Morse jättänyt sitten bändin lopullisesti. Rivien välistä voi lukea että hänen vaimonsa paraneminen ei ole mennyt toivotusti ja ei voi lähteä enää kiertämään maailmaa. Muut jäsenet antaneet tiedotteet jossa ylistävät Morsea, kuten kuuluukin. Parin vuoden koronatauon takia tämän ikäiset...
  4. S

    Deep Purple

    Ketju ylös! Uusi levy ilmestyy marraskuussa ja kantaa nimeä Turning to Crime millä ilmeisesti viitataan siihen että kyseessä cover-levy. Levy-yhtiön sivulla Turning To Crime - earMUSIC (ear-music.net) jonkinlainen laskuri virallisesta ilmoituksesta sekä kansitaide (?). ATK-verkkoon kuitenkin...
  5. S

    Deep Purple

    Ei siitä pääse mihinkään: mestariteos tämä uusi levy on. Jos Bob Ezrinin kanssa tehtyjä levyjä pidetään trilogiana niin huipulla bändi lopettaa. Ihailtavaa kuulla miten eivät yritä mielyttää muita kuin itseään ja se näkyy soitannossa ja laulussa. Levyllä kuuluu yhtye joka on sinut itsensä kanssa...
  6. S

    Deep Purple

    Yeah! Uuden levyn -järjestyksessään 21.- ilmestymispäivä 12.6. Levy kantaa nimeä Whoosh! mitä se sitten tarkoittaneekaan. 13 biisiä joista yksi lienee MkI kierrätys Linkki yhtyeen kotisivulle jossa voi tutkailla kansitaidetta...
  7. S

    Deep Purple

    Gillan vahvisti hetki sitten Facebookissa että uusi levy tehty tuottaja Bob Ezrinin kanssa ja julkaisu joskus keväällä. Samalla keikkoja ensi kesäksi ja syksyksi alkaa putoilemaan. Toivottavasti ehtivät uuden levyn tiimoilta myös Suomeen vielä vaikka keikkatahti jo hidastamaan päin
  8. S

    Deep Purple

    Kun Gillan ei suostu laulamaan muuta kuin itse kirjoittamaansa materiaalia niin on vain oikein että MK3 ja 4 miehet aktivoituivat esittämään omaa Purple-matskua. Kolmisen vuotta sitten Coverdale teki Purple-levyn sekä kiertueen ja nyt Glenn Hughes on kolmen vuoden kiertueella esittämässä parhaat...
  9. S

    Deep Purple

    Jep, ei liene soitettu sitten 2009. Minä ainakin luulin että nyt se vedetään, mutta Morse-piru huijasi. Muutenkin kyllä koko Purpendicular-levy menee jo klassikko-osastoon että sinne voisi yhtye kyllä palata vielä jos ehtii.
  10. S

    Deep Purple

    Sellainen sitten oli Purplen luultavasti viimeinen visiitti Suomessa. Meille the Tapahtuma, bändille luultavasti vain yksi keikka keskellä kiertuetta ja mitenkään yhtye ei alleviivannut mahdollisia jäähyväisiä. Edellisissä Jäähallikeikoissa ollut yläkatsoimoissa tilaa, nyt oli loppuunmyyty ja...
  11. S

    Deep Purple

    Tästä linkistä voi tarkastaa kesän keikkakunnon. Tunnin mittainen pätkä Ranskan Hellfestiltä. Vokalistilla tekee välillä melko tiukkaa, mutta bändi tikissä ja mahtaavaa nähdä että Paice svengaa taas taannoisen sairaskohtauksen jäljiltä. Tuo siis typistetty versio keikasta. Kesällä bändi soitti...
  12. S

    Deep Purple

    Infinite saa kyllä tälläisen paatuneenkin Purple-fanin suun hymyyn. Albumi on , kuten englanniksi sanottaisiin, grower eli paranee vaan kuuntelu kuuntelulla. Mitään taustamusiikkia Jatkoajan lukemiseen se ei ole vaan kun keskittyneesti kuuntelee niin sieltä avautuu koko ajan uusia juttuja. Tästä...
  13. S

    Deep Purple

    Uusi LP ilmestyy alkuvuodesta ja kantaa nimeä Infinite. Samalla ensimmäisiä keikkatietoja putkahtelee ulos. Kyseessä tulee olemaan jäähyväiskiertue. Melko odotettavaa kun bändin keski-ikä kohta 70:nen tuolla puolen.
  14. S

    Deep Purple

    Paice saanut lievän sydänkohtauksen. Pikaista paranemista maailman parhaalle rock-rumpalille!
  15. S

    Deep Purple

    Heeppi ja Gyntti meni valitettavasti ohi työkiireiden takia, mutta itse pääesiintyjän pääsin todentamaan paikan päälle n. viidettätoista kertaa. Joku vieressä tokaisi keikan jälkeen että "ihan ok keikka" ja sitähän se olikin. Kun mitään uutuudenviehätystä ei ole eikä mitään sen kummempia...
  16. S

    Deep Purple

    Saippuaooppera senkun jatkuu! Uskon että viesti muuttunut matkan varrella hieman ja manageri korkeintaan kieltäytynyt siitä että nykyinen bändi jammailisi lavalla Rikun kanssa sillä eihän managerilla voi olla mitään sanavaltaa Hall of Fameen tai Blackmoreen. Tästä vittuuntunena Blackmore on...
  17. S

    Deep Purple

    Ainoat jotka varmistaneet paikalletulonsa ovat Coverdale ja Hughes. Paice tullee ja Glover ei ota kantaa. Evansista kuultu viimeksi 1980 ja mies mustissaan puhelee omituisia. Gillan taas jättää väliin kun Aireyta ja Morsea ei valittu. Onhan tämä hauskaa kun seitsenkymppiset vanhat äijät...
  18. S

    Deep Purple

    Onneksi olkoon (myöhäisestä) valinnasta Rock and Roll Hall of Fameen! Seremoniat ensi keväänä NY Islandersin kotikentällä. Valituksi tulivat kokoonpanot 1-3. Nyt sitten jännittämään tuleeko Blackmore paikalle. Uutta levyä pukkaa myös ensi vuonna.
  19. S

    Deep Purple

    Hyvä levy joka koottu kahdesta eri keikasta. Keikat julkaistu myös kokonaisuudessaan nimellä Live in Europe 1993. Toinen on Birminghamista ja suoraan sanottuna silkkaa kuraa (kitaristi soitti puolet keikasta backstagelta jos sieltäkään), ja löytyy myös dvd:nä Come Hell Or High Water nimellä...
  20. S

    Deep Purple

    Ostajan oppaan on palattava rikospaikalle ja otettava uusi Now What?! tarkastelun alle ja katsottava tarkasti mihin lokeroon tämän yhtyeen katalogissa sijoittaisi. Parhaiten uusien levyn arviointi käy kun kuuntelee levyä ensi taukoamatta useaan otteeseen. Sitten hyllyttää sen vähäksi aikaa ja...
Ylös