Hakutulokset

  1. S

    Masked Singer Suomi

    Itse en ole noita Hodarin vihjeitä kuullut, enkä sitäkään, että onko pitänyt olla nimenomaan tunnettu viihdyttäjä, mutta Wikipedia-artikkelin mukaan vanhemmat ovat joka tapauksessa olleet ainakin aktiivisia musiikin harrastajia. Eli riippuu täysin vihjeen muodosta, että sopiiko tuo Matulaan...
  2. S

    Masked Singer Suomi

    Ja siihen päälle vielä se, että on huono jättämään hyvästit. Eli monet comebackit siinä.
  3. S

    Masked Singer Suomi

    Meillä pohdittiin Dannyä ja Eino Gröniä. Katsoin sitten IMDB:stä, monessako elokuvassa herrat ovat esiintyneet. Danny neljässä, Eikka vihjeen mukaisessa viidessä. Eli Eikka se on. Siilistä tuli minulle jostain syystä mieleen Hannele Laurin ääni. Mutta eipä taida olla. Sarvikuono on varmaan Iivo...
  4. S

    Masked Singer Suomi

    Jos haluaisi olla oikein kyynikko, niin sitten pitäisi melkeinpä ajatella, että kilpailijalle edes välillisesti työskentelevän tai hiljattain työskennelleen nimeä ja kasvokuvaa ei tulisi edes "etsivien" veikkauksissa. Ihan näin pitkälle ei ole vielä menty.
  5. S

    Masked Singer Suomi

    Samaa olen kyynikkona todennut joistain ehdotetuista hahmoista tässäkin ketjussa, mutta eikös joku tällä kaudella paljastuneista hahmoista jo rikkonut tätä "sääntöä"?
  6. S

    Masked Singer Suomi

    Arja Korisevaa olin tästä Yksisarvisesta kuulevinani, ja näemmä "etsivistä" puolet on päätynyt samaan.
  7. S

    Masked Singer Suomi

    En minäkään tätä nyt ihan varmaksi sano, mutta minusta hän on tarkoituksellisesti pitänyt Putaansuun yksityis-minänään, eikä anna mitään haastatteluja nimellään ja kasvoillaan. Olisin aika yllättynyt, jos hän alkaisi tehdä musiikkia näistä lähtökohdista omana itsenään.
  8. S

    Masked Singer Suomi

    Toki näin. Mutta kuuma siinäkin varmasti tulee lyhyessäkin ajassa.
  9. S

    Masked Singer Suomi

    Huh. Voi olla fyysisesti aika raskasta, jos on tuon puvun alla vielä Lordi-puvussa. Putaansuuna ei varmasti olisi ohjelmassa, mutta Lordi periaatteessa saattaisi mennäkin, vaikka lauluääntä en kyllä osaisi yhdistää häneen...
  10. S

    Masked Singer Suomi

    En tiedä, että onko. Voihan noilla jotain sellaisiakin olla, mutta suurimpana syynä pidän sitä, että MTV ei todennäköisestikään halua kilpailevien kanavien ruutukasvoja esittää. Nelosen suuntaan ovat varmasti tiukempia, mutta YLE:ä pidän myös hyvin epätodennäköisenä - yleensä kun MTV:llä...
  11. S

    Masked Singer Suomi

    Muuten hyvä veikkaus, mutta ei voi olla, kun on YLE:n sääkasvo. Itse heitin arvauksen, että Leppäkerttu olisi Kiira Korpi tai joku muu taitoluistelijamme, mutta en kyllä muista yhtään, että mistä näin päättelin.
  12. S

    Masked Singer Suomi

    Hietalan päättelin jostain jo muutama jakso sitten. En kyllä enää muista, mihin silloin tarrasin, mutta väliäkö sillä. Hieman aloin epäillä, kun panelistit alkoivat olla niin varmoja muista nimistä, ja joku vihje vielä sopi niin hyvin näihin. Mutta en vaihtanut näkemystäni. Tammiselta kyllä...
Ylös