Hakutulokset

  1. S

    Korona – vaikutukset elämääsi

    Tällaista tasaista keski-ikäisen elämää tämä on ollut. Kohta tulee vuosi siitä, kun edellisen kerran kävi baarissa. No, laatuoluita ja -viskiä on voinut maistella kotonakin. Etätyötä tulee pääsääntöisesti tehtyä, ja se sopii hyvin meikäläiselle. Päivä toki lyhenee, kun 45 minuutin matka...
  2. S

    Korona – vaikutukset elämääsi

    Ei tämä ainakaan tällä hetkellä helpota talvivitutusta, joka on jokavuotinen juttu. Mutta kokonaisuutena menee edelleen ihan kohtuullisesti olosuhteisiin nähden. Kyllä minä niin odotan sitä päivää, kun tauti todetaan voitetuksi Suomessa. Se vain huolettaa, että ainakin keskustelujen...
  3. S

    Korona – vaikutukset elämääsi

    Jos viittaat tähän hiljattain esillä olleeseen brittiläiseen vasta-ainetutkimukseen, niin sitä on ruodittu tuossa varsinaisessa koronakeskustelussa jonkin verran, ja sen perusteella ei voi kyllä tehdä tuollaista johtopäätöstä. Jos immuniteetti kestäisi vain noin lyhyen aikaa, toiseen kertaan...
  4. S

    Korona – vaikutukset elämääsi

    Kevään ensimmäinen aalto meni ongelmitta, kesä ja alkusyksy myöskin. Ihmisiä on nähty vähemmän, isoja tilaisuuksia vältetty ja muutenkin pysytty etupäässä kotinurkissa. Oikeastaan tuo aika oli jossain määrin jopa ihan hyvää tekevä hiljentyminen. No, mitenhän sitten menee tämän "toisen aallon"...
  5. S

    Korona – vaikutukset elämääsi

    En kuulu, mutta lähipiiriä kuuluu. Itselläni lähinnä taustalla se, että haluan välttää altustumisia siksi, että kahden viikon kotona karanteenissa oleminen vituttaisi paljon enemmän kuin väliin jäävät ravintolakäynnit. Lasken siis altistumisesta tulevan haitan sen verran suureksi verrattuna...
  6. S

    Korona – vaikutukset elämääsi

    Tuo on ihan hyvä linja. Itse olen tukeani kohdistanut pienpanimoille sen, mitä pystyn. En toki ole alkanut juopotella tukimielessä, mutta ne oluet, joita muutenkin ostaisin, ovat nyt etupäässä kotimaisten pienpanimoiden valmistamia. Töissä syön muutenkin lähes aina omia eväitä, niin en ole tässä...
  7. S

    Korona – vaikutukset elämääsi

    Päivitetäänpä tämän ketjun osalta omaa katsaustani. Tilanne on, että ei ole suurempia vaikutuksia edelleenkään. Olen siinä onnellisessa asemassa, että valtaosa harrastuksistani on sellaisia, että pystyn niitä harrastamaan lähes ennallaan. Konserteissa ja elokuvissa käynnit ovat loppuneet...
  8. S

    Korona – vaikutukset elämääsi

    Hyvin on pärjätty edelleen. Nyt kun epidemia on hiipumassa, uskaltaa jo hieman tehdä alustavia suunnitelmia kesäksi. Tai ainakin mökille meno on jo uskallettu sopia. Ja vieraitakin on jo uskallettu pyytää sinne kylään. Kotona oleskelu ja etäily sujuu ihan ongelmitta. Rahaa ja aikaa säästyy, kun...
  9. S

    Korona – vaikutukset elämääsi

    Itse toisaalta suhtaudun tähän poikkeusaikaan myös sillä tavalla, että tämä on kuitenkin vain väliaikainen vaihe. Tämä ei kestä ikuisesti, vaan tätä tullaan jo muutaman vuoden päästä muistelemaan poikkeuksellisena ajanjaksona, josta kuitenkin toivottavasti päästiin aika nopeasti takaisin...
  10. S

    Korona – vaikutukset elämääsi

    Jonkinlaista kisaväsymistä alkaa kaltaisellani sosiaalisella introvertilla ja ihmisiin positiivisesti suhtautuvalla misantroopillakin esiintyä. Ei nyt vielä mitään mahdotonta, mutta kyllä tässä alkaa löytää itsestään niitä sosiaalisia piirteitä. Sen huomaa hyvin siinä, että esimerkiksi naapurin...
  11. S

    Korona – vaikutukset elämääsi

    Tämä on hyvä osoitus siitä, kuinka me ihmiset koemme tämän poikkeusajan eri tavalla. Ja uskon kyllä, että tässä vaikuttaa eniten se, minkälaiseen elämään on tottunut. Ja toki myös asumismuodolla ja -paikalla on vaikutuksensa. Olen sitä mieltä, että näin keski-ikäisenä ja rivitalossa metsän...
  12. S

    Korona – vaikutukset elämääsi

    Itse käyn melkein päivittäin vaa’alla, ja kyllä se paino on laskussa minullakin. Hyötyliikunta on tosin ikävästi laskenut, joten siinä mielessä on vaikea sanoa, että riittääkö tämä lisääntynyt vapaa-ajan liikunta kompensoimaan tuota. Epäilen, että ei täysin. Tavallisesti minulla tulee jo...
  13. S

    Korona – vaikutukset elämääsi

    On tämä korona-aika tuonut jotain hyvääkin. Tutkailin juuri rahan käyttöä, ja onhan sitä säästynyt vino pino, vaikka en mikään tuhlari koskaan ole ollutkaan. Nyt rahaa on mennyt lähinnä ruokaan ja muihin pakollisiin menoihin, mutta kaikki vapaa-ajan menot sekä matkustuskulut ovat jääneet melkein...
  14. S

    Korona – vaikutukset elämääsi

    Tämä aika on kyllä varmasti sellainen, että joillain on henkisesti todella raskasta, kun taas joillain tämä ei juurikaan vaikuta mitenkään. Itse kuulun onnekseni jälkimmäisiin, mutta ymmärrän hyvin, että niin elämäntilanteet kuin vaikkapa harrastuksien mahdottomuus tällä hetkellä voivat tehdä...
  15. S

    Korona – vaikutukset elämääsi

    Itse olen heittänyt nyt monena päivänä fillarilenkkejä (20-30 km on normimitta), ja viimeiset pari lenkkiä on ollut jo ihan normaalia jaksamisen ja sykkeiden osalta. Kuitenkin muutaman päivän ajan on yöllinen syke ollut sellaista 5-10 lyöntiä normaalia korkeampaa, mikä viittaisi johonkin...
  16. S

    Korona – vaikutukset elämääsi

    Itse atoopikkona olen kokeillut kaikenlaisia rasvoja kuivaan ihoon. Voin antaa suosituksen Body Shopin vartalovoiteelle. Imeytyy nopeasti ja rauhoittaa ja kosteuttaa ihon pitkäksi aikaa. Minulle todella hyvin tehonnut tuote. Toimii jostain syystä paremmin kuin apteekin perusvoiteet. Toimii aivan...
  17. S

    Korona – vaikutukset elämääsi

    Aloin pohtia, että olisiko sitä tuossa kuukausi sitten voinut olla käytännössä oireeton korona Ruotsin tuomisena. Siihen aikaan ei ollut vielä matkustusrajoituksia kuin epidemia-alueelle, ja Uumaja ei ollut sellaiseksi laskettua, joten uskalsimme vielä tuon päiväreissun tehdä. No, noin viikko...
  18. S

    Korona – vaikutukset elämääsi

    Itse asiassa osakemarkkinoilla olen harrastanut jonkin sortin tilastotiedettä siitä asti, kun aloin sijoittamisen. Eipä tullut vain mieleen tässä tilanteessa. Ja olen minä myös säätietoja tilastoinut jo vuosia, mutta sekin unohtui. Koronaa olen kuitenkin analysoinut ihan erilaisella otteella...
  19. S

    Korona – vaikutukset elämääsi

    Eivät nämä vaikutukset ole vielä tuntuneet juurikaan. Työtä tehdään entiseen malliin, joskin hieman muuttunein keinoin. Tuttavia ei nyt ehdi tavata, mutta sosiaaliset kontaktit hoidetaan etäyhteyksin. Mökille ei nyt pääse, mutta se on kompensoitu pyöräilemällä ja lenkkeilemällä ahkerasti...
Ylös