Hakutulokset

  1. S

    Koronan taloudelliset vaikutukset

    Sepä se. Tosin tuo pörssin erkaneminenkin on sellainen, josta talousviisaat tuntuvat olevan kovin erimielisiä. Pörssi ennustaa aina tulevaa, ja joku teoria on, että rokotteen tai toimivan lääkehoidon keksiminen kotonaan laukaisisi patoutuneen kysynnän, ja kurssit jo ennustaisivat tätä...
  2. S

    Koronan taloudelliset vaikutukset

    Näin tämä menee. En itse ole UPM:n liiketoimintaa mitenkään erityisen tarkasti seurannut, mutta se käsitys minulla on, että tuon bioteknologian osuus yhtiön liikevaihdosta on vielä melko pieni, mutta voimakkaasti kasvamassa. Yhtiö toimii siis yhtiönä täysin oikein kun muuttaa toimintaansa...
  3. S

    Koronan taloudelliset vaikutukset

    Tuota samaa katselin. Jos tuo ajautuu konkurssiin, niin se on aivan armoton isku suomalaiselle yhteiskunnalle. Yli 200 ravintolaa nurin ja helvetillinen määrä työntekijöitä työttömiksi. Sitten kiinteistöjen omistajille tulee sen jälkeen mietittävä, että mistä uudet vuokralaiset...
Ylös