Hakutulokset

  1. S

    Eduskuntavaalien 2019 seurantaketju

    Keskustassa on joskus tupattu ajattelemaan niin, että punamultayhteistyö tekee hyvää keskustan kannatukselle, mutta porvariyhteistyö näkyy aina enemmän heidän kannatuksensa laskussa kuin muiden hallituspuolueiden. Nostalginen punamullan kaipuu, jota myös SDP:ssä tuntuu jonkin verran riittävän...
  2. S

    Eduskuntavaalien 2019 seurantaketju

    Mielestäni oli näin, että eivät lähde kokoomusjohtoiseen hallitukseen. Jonkun muun puolueen johtama hallitus, jossa kokoomuskin olisi mukana, ei kai ollut täysin poissuljettu. Tokihan nämä ennakkopuheet ovat aina vaalipeliä, ja oikeasti ohjelma on se, mikä ratkaisee.
  3. S

    Eduskuntavaalien 2019 seurantaketju

    Kyllä. Voi käydä vielä niin kuin Suomella, mutta tällä kertaa ei tuomaria voi syyttää. Keskusta ainoa, joka ottaa paikoissa takkiin. Muut plussalla tai samoissa kuin viimeksi. Siniset toki +/- 0, kun viimeksi eivät vaaleissa olleet. Sinisiin sanoisin, että odotin perussuomalaisten hajoamisen...
  4. S

    Eduskuntavaalien 2019 seurantaketju

    Yhdysvallat, mutta Suomi pelasi hienosti.
  5. S

    Eduskuntavaalien 2019 seurantaketju

    SDP:n ja PS:n välinen ero ei selvinnyt muuten.
  6. S

    Eduskuntavaalien 2019 seurantaketju

    Siellä oli katsomossa nyt se perussuomalaisten kaipaama paita pois...
  7. S

    Eduskuntavaalien 2019 seurantaketju

    Hyvä kysymys. Kokoomus, keskusta ja kristillisdemokraatit voisivat olla sellaisia, jotka saattaisivat jotain yhteistä säveltä löytää, mutta perussuomalaisten pitäisi tehdä melko valtavia myönnytyksiä maahanmuutto-teemoissaan, ja toisaalta myös näiden kolmen muun, mutta toiseen suuntaan. Hyvin...
  8. S

    Eduskuntavaalien 2019 seurantaketju

    Eikös tuo ole ihan puolueen oma väri?
  9. S

    Eduskuntavaalien 2019 seurantaketju

    Taitavat vain linjat olla tukossa, kun Paavo Väyrynen tekee samaa...
  10. S

    Eduskuntavaalien 2019 seurantaketju

    Näyttää olevan varsin kaukana tällä hetkellä. Vertailuluku viimeisellä paikalla on tällä hetkellä 5332, kun sinisten kärkinimellä (Jussi Niinistö) se on vain 3990. Näiden välillä vertailuluvuissa peräti 11 edustajaa.
  11. S

    Eduskuntavaalien 2019 seurantaketju

    Ehdokkaiden määrää en tiedä, mutta äänestysprosentti oli 59.7%. Seuraavaksi paras sai alle 600 ääntä. Aikamoinen konsensus tuolla.
  12. S

    Eduskuntavaalien 2019 seurantaketju

    Niinpä muuten olikin. Nyt palautui mieleen kun sanoit. On ilmeisesti ollut siis enemmän näkyvä kuin suosittu. Paavo Väyrysellä tällä hetkellä huikeat 358 ääntä Helsingin Sanomien tulospalveluiden mukaan. Kansa on ilmeisesti äänestänyt nyt todella väärin.
  13. S

    Eduskuntavaalien 2019 seurantaketju

    Tämän hetken tietojen perusteella Pirkanmaalla olisi kokoomuksen Harri Jaskari putoamassa. Hieman yllättävää, jos näin käy. Kolme kautta istunut jo eduskunnassa, ja mielestäni ollut paikallisesti varsin näkyvä hahmo.
  14. S

    Eduskuntavaalien 2019 seurantaketju

    Hah. Halla-aho yli 10 000 ääntä. Seuraavaksi parhaalla perussuomalaisilla Helsingissä alle 1000.
  15. S

    Eduskuntavaalien 2019 seurantaketju

    Kyllä. Samaten Sari Essayah on muutamaan otteeseen jo maininnut, kuinka moni oli kertonut äänestäneensä nyt ensimmäistä kertaa kristillisdemokraatteja. Mutta eipä siinä, kaikilla noista on varmasti melkoinen adrenaliiniryöppy päällä, joten suusta voi hyvinkin tulla robottimaisia ilmaisuja.
  16. S

    Eduskuntavaalien 2019 seurantaketju

    Prosenttien putoaminen johtuu todennäköisesti siitä, että nyt keskustavoittoiset kunnat ovat ääntenlaskennassa edellä. Samasta syystä vihreiden lukemat ovat tulleet alas, ja paikatkin -4 siitä, mitä alussa. Keskustalla näyttää nyt paremmalta, mutta tulee laskemaan. Kokoomuksen osalta tämä...
  17. S

    Eduskuntavaalien 2019 seurantaketju

    Toisaalta Lipposen aikana se toimi varsin hyvin. Sinipuna on mainettaan parempi. Kataisen hallituksessa eivät henkilökemiat oikein toimineet, ja muutenkin hallitus saatiin varsin pitkien ja epätoivoisten neuvottelujen jälkeen väkisin runnomalla kasaan. Jos vasemmisto- ja oikeistopuolueet...
Ylös