Hakutulokset

  1. S

    Puolueiden eduskuntavaaligallupit 2015–2019

    Pohdin hyvinkin paljon samaa. Toisaalta voi käydä niinkin, ettei tämäkään tapaus juurikaan vaikuta kokoomuksen kannattajiin, vaan sijaiskärsijäksi joutuu kannattajiensa mielestä liian kokoomuslaista politiikkaa harjoittanut keskusta. Kokoomusta äänestäneenä joudun toteamaan, että onhan tämä...
  2. S

    Puolueiden eduskuntavaaligallupit 2015–2019

    Sinipuna ei välttämättä ole huono pohja. Minulla on sellainen käsitys, että Lipposen hallitukset toimivat pääsääntöisesti oikein hyvin, ja niiden jälkimaine on kuitenkin varsin kohtuullinen siihen nähden, että nekin joutuivat tekemään vaikeita leikkauksia (etenkin Lipponen I). Ensimmäisen...
  3. S

    Puolueiden eduskuntavaaligallupit 2015–2019

    Tämä on todennäköisin kombinaatio, jossa järjestys kahden suurimman puolueen välillä elää. Kokoomuksella saattaisi olla intressiä saada kristillisdemokraatit mukaan, demareilla lienee taas samat ajatukset vasemmistoliitton suuntaan, mutta ehkä yrittäisivät tällä kertaa selvitä ilman...
  4. S

    Puolueiden eduskuntavaaligallupit 2015–2019

    OK. Voi hyvin olla näinkin. Ei tuo linkkini mikään kaikkein kattavin tietopaketti ollut.
  5. S

    Puolueiden eduskuntavaaligallupit 2015–2019

    Ei. Juuri toisinpäin:
  6. S

    Puolueiden eduskuntavaaligallupit 2015–2019

    Tässä vuoden 2015 hallitusneuvottelujen aikaan julkaistu yhteenveto silloisten edellisten hallitusneuvottelujen (vuoden 2011) edistymistä. Portugalin tukipaketti oli vaikein pala, mutta kyllä Perussuomalaiset olivat aina välillä muodollisesti mukana keskusteluissa. Jättäytyivät kuitenkin melko...
  7. S

    Puolueiden eduskuntavaaligallupit 2015–2019

    Muistan asian ainakin osittain samalla tavalla. Urpilainen totesi vaali-illan tuloslähetyksen haastattelussa, että ainoa selvä asia on, että perussuomalaisten pitää olla hallituksessa mukana. Samassa yhteydessä Kiviniemi totesi, että keskustan paikka on oppositiossa. Mutta mikä oli se...
  8. S

    Puolueiden eduskuntavaaligallupit 2015–2019

    Voi hyvin olla. Toisaalta, jos keskusta saa edes vähän parannettua nykyisistä lukemistaan, en pitäisi punamultaakaan täysin pois suljettuna vaihtoehtona. Riippuu pitkälti, miten saavat hallitusohjelman laadittua. Jos keskusta jää vain hieman kokoomuksen taakse, kokoomus saattaisi joutua...
  9. S

    Puolueiden eduskuntavaaligallupit 2015–2019

    Epäilen, että vaikka perussuomalaiset olisivat suurin puolue, he eivät saisi kovinkaan helpolla hallitusta kasaan. Jos joku isoista puolueista suostuisi siihen, hallitusohjelmassa olisi pakko olla todella suuria myönnytyksiä, ja perussuomalaisten keskeisiä tavoitteita olisi jouduttu karsimaan...
  10. S

    Puolueiden eduskuntavaaligallupit 2015–2019

    Hyvin suurella todennäköisyydellä he ovat oppositiossa muutenkin. Sanoisin, että käytännössä jopa aivan varmasti. Tuntuu siltä, että yksikään iso puolue ei ole halukas hallitusyhteistyön Halla-ahon johtamien perussuomalaisten kanssa. Hallitusvastuu edellyttäisi aivan dramaattista kannatuksen...
  11. S

    Puolueiden eduskuntavaaligallupit 2015–2019

    Itsekin olen skeptinen tuolle kokoonpanolle, mutta ei se välttämättä ihan mahdoton olisi. RKP on puolueena varsin liberaali, ja niin ovat nuo vasemmistopuolueetkin. Jos RKP saisi ohjelmaan mukaan omia arvojaan vastaavia linjauksia, ja saisi painavat ministerinsalkut, se tekisi itsestään "kokoaan...
  12. S

    Puolueiden eduskuntavaaligallupit 2015–2019

    Pitkälti näin uskoisin tuon menevän. Jos keskustan kannatus jää noin alas, niin todennäköisesti jäävät suosiolla oppositioon kasvattamaan kannatustaan. Hallitusyhteistyön rakentaminen SDP:n ja kokoomuksen pohjalta voi olla haaste, mutta on tuo kaksikko saanut toimiviakin hallituksia aikaiseksi...
  13. S

    Puolueiden eduskuntavaaligallupit 2015–2019

    Toisaalta yleissitovuus on puolueelle pyhä lehmä. En ole yllättynyt, että SDP on gallup-listoilla ykkösenä. Yleisesti pääoppositiopuolueen melkeinpä pitääkin olla. Nykyhallitus on tehnyt runsaasti epäsuosittuja päätöksiä, ja siihen nähden SDP:n keulapaikka on jopa melko pieni.
  14. S

    Puolueiden eduskuntavaaligallupit 2015–2019

    Tätä itsekin veikkaan syyksi. Kokoomuksen äänestäjäkunnassa on paljon akateemisesti koulutettua "duunaria", ja nämä kokevat aktiivimallin olevan surkeasti valmisteltu, esimerkiksi siitä syystä, että korkeakoulutetuille tarkoitetut yksityiset työllistymispalvelut eivät kelpaa aktiivisuuden...
  15. S

    Puolueiden eduskuntavaaligallupit 2015–2019

    Tämä on minusta käsittämätöntä, ja sataa kaiken maailman valemedian laariin.
  16. S

    Puolueiden eduskuntavaaligallupit 2015–2019

    Täällä ollaan samoilla linjoilla. Edellisissä eduskuntavaaleissa pohdin pitkään muita vaihtoehtoja. En kuitenkaan sellaista löytänyt, joten kokoomusta äänestin. Monessakin mielessä olen ollut touhuun pettynyt, mutta muista puolueista en tälläkään kertaa löytänyt parempaa vaihtoehtoa.
Ylös