Hakutulokset

  1. S

    Autokoulun ajokoe eli inssi

    Olen itse myös sitä mieltä, että turvavyön käyttö on kansalaisvelvollisuus. Alkuperäisen viestini pointti oli oikeastaan se, että olisi aika kyseenalaista, jos inssin suorittajaa ajatetaan tunti kaupungilla, ja vasta myöhemmin ilmoitetaan, ettei ollut turvavyötä. Ja sen vuoksi en usko...
  2. S

    Autokoulun ajokoe eli inssi

    Jep. Nyt voisi joku virkaintoinen inssi hylätä jo sillä perusteella, että "ääni kuului hetken aikaa".
  3. S

    Autokoulun ajokoe eli inssi

    Urbaani legenda kertoo, että joku olisi ajanut tunnin mittaisen inssin ilman ainuttakaan ajovirhettä. Tutkinto oli kuitenkin hylätty - kuljettaja ei ollut muistanut laittaa turvavyötä. Voi olla tottakin, ja tarina on sattunut melkein jokaisessa Suomen autokoulussa.
Ylös