Hakutulokset

  1. S

    Jokerit & KHL – millä fiiliksillä?

    Loistava viesti palstaveli @V-G- ja summaa oikeastaan täysin Areenan tilanteen.
  2. S

    Jokerit & KHL – millä fiiliksillä?

    Tuskinpa tietävät. Itseasiassa olen aika varma, että tätä ”mysteerirahoittajaa” ei tule ikinä löytymään julkisuuteen ja sitten saadaan seuraava pari vuotta kuulla parin nimeltä mainitsemattoman palstaveljen paasausta kuinka kaikki oli sovittuna jonkun miljardöörin kanssa, mutta sitten...
  3. S

    Jokerit & KHL – millä fiiliksillä?

    Hieno uutinen. Alkaa järki voittamaan! Kurri tiistaina itse järkkärinpaita päällä ottamassa ihmisiä vastaan hallilla?
  4. S

    Jokerit & KHL – millä fiiliksillä?

    Ei se onneksi ole monelle näille KHL-Jokereiden aikana mukaan hypänneille mikään kuoleman asia. Samat henkilöt olisivat päätyneet kannattamaan ihan samalla tavalla vaikka HIFK:iä, jos se olisi kohdannut tämän KHL-kohtalon. Tai vaikka "Idän sotureita", jos tuo olisi ollut suomalaisen KHL-jengin...
  5. S

    Jokerit & KHL – millä fiiliksillä?

    Näinpä. Ja pitää muistaa, että sopimuskauttakin on jäljellä enää vain n. 2 kuukautta eli huhtikuun loppuun saakka. Ja en tiedä jopa, että onko KHL:ssa sama juttu kuin NHL:ssa missä palkanmaksu kohdistuu/ajoittuu vain runkosarjaan? Siinä tapauksessa tämän kauden palkat olisi käytännössä jo...
  6. S

    Jokerit & KHL – millä fiiliksillä?

    Kenelläs kaikilla muuten löytyy jatkosopimus ensi kaudeksi vielä KHL:n venäläisiin jengeihin? Pulkkinen, Manninen, Lehtonen, Komarov, Säteri - viisikko tulee itsellä vain mieleen kenellä olisi kesän jälkeen kutsu Putinin riveihin vielä odottamassa. Sen puoleen hyvä tilanne monella suomaisella...
  7. S

    Jokerit & KHL – millä fiiliksillä?

    Loistava uutinen tämä, että Torpedossa on nostettu valmiustilaa jo korkeammalle ja ollaan valmiudessa tarvittaessa korvaamaan Jokerit nopeastikkin. Nopean reagoinnin joukot vai miksi näitä nyt kutsutaankaan.
  8. S

    Jokerit & KHL – millä fiiliksillä?

    Ensin asia on poliittinen, mutta sitten se ei olekaan poliittinen ja poliitikkojen päätettävissä? On nämä ihmiset kyllä sekavia ja surkeita viestinnässä. (Tai sitten toimittaja artikkelinsa kirjoituksessa)
  9. S

    Jokerit & KHL – millä fiiliksillä?

    Facebook seinälle ponnahti Jokereiden tiedote ja hetken siinä jo pieni lapsi sisälläni sai miettimään, että onko siellä herätty tähän päivään jo niin kuin järkevässä reagointiajassa. Mutta mitä vielä, ihan täyttä paskaahan siellä vaan tiedote täynnä. Let's play hockey! N. 4-5kk sitten arvioin...
  10. S

    Jokerit & KHL – millä fiiliksillä?

    Ja pakko lisätä se, että kyllä itse ymmärrän miksi K&V tällaisista (epärealistisista) tavoitteista puhuvat. Ei Jokereissa olla totuttu viimeisten vuosikymmenien aikana tilanteeseen missä kauteen lähdettäisiin puheiden mukaan playoff paikkaa tavoittelemaan. Vaikka fanikunta on isoilta osin...
  11. S

    Jokerit & KHL – millä fiiliksillä?

    On tosiaan aika hauska yhtälö, kun miettii, että seura hakee ”tosissaan” Yurin kiertopalkintoa ja sitten vertailua käydään lähinnä edellisten kausien rosteriin mitkä eivät ole ikinä olleet lähelläkään tässä sarjassa pärjäämistä. Ja siinäkin vertailussa ollaan korkeintaan ”top-3”.
  12. S

    Jokerit & KHL – millä fiiliksillä?

    Tätä samaa skenaariota pyörittelin jo "huumorilla" muistaakseni case Lehtosen yhteydessä, että saisiko edes jonkinasteinen aseellinen konflikti tietyn porukan päätä kääntymään KHL:n ja KHL-Jokereiden osalta. Nythän näitä eri gateja (SKA:n maalilaulut+koppimaalaukset, Minsk, Lehtonen, rikolliset...
  13. S

    Jokerit & KHL – millä fiiliksillä?

    Hieno valinta! Kyllä se aurinko vielä joskus tulee meille paistamaan keneltä jotain niin rakasta on tällä hetkellä viety pois, ja vielä erittäin rumalla tavalla.
  14. S

    Jokerit & KHL – millä fiiliksillä?

    Tämä meni allekirjoituskamaksi! Saatiin myös samantien muutaman frendin kanssa betsit käyntiin, että milloin nämä puheet on syöty. Itsellä vetolapussa lukee 02.11.2021.
  15. S

    Jokerit & KHL – millä fiiliksillä?

    Tuli tänään pitkästä aikaa käytyä keskustassa pyörähtämässä tässä etätöiden hallitessa arkea ja siinä ennen yhdeksää tuli juuri Hartwallin ohi huristeltua takaisin kohti kotia, kun aurinko laski viimeisiä säteitään mukavan keväisessä säässä. Siinä rupesi sitten miettimään, että tuleekohan ikinä...
  16. S

    Jokerit & KHL – millä fiiliksillä?

    Ihan samaa olen pyöritellyt päässäni, että todennäköisesti tarvitaan juuri joku budjetin laskeminen 1-2 miljoonalla eurolla, joka voisi saada seurajohdon miettimään asioita ihan uudella tapaa. Kun budjettia kiristettäisiin ns. kunnolla pakottaisi se seurajohdon heräämään sen osalta, että ei enää...
  17. S

    Jokerit & KHL – millä fiiliksillä?

    No kyllä SKA:n lisäksi muutkin tätä logiikkaa käyttää. Kazan, CSKA, Omsk myös ainakin vetävät 6 ulkkarin logiikalla (ja siis nimenomaan sellaisilla ulkkareilla ketkä lasketaan ulkkareiksi, ei mitään valkovenäläisiä jne.).
  18. S

    Jokerit & KHL – millä fiiliksillä?

    Kyllä tämä auttaa Jokereita selvästi, mutta toisaalta kyllä nuo KHL:n isot venäläisseuratkin tajuavat tuota sääntöä sen puolesta vähän joustaa, että hankkivat yli sen 5 ulkkaria kuitenkin rosteriin. On sitten vaikka SKA:lla Kemppaisen pelatessa huonon pelin heittää seuraavaan peliin Suomen...
  19. S

    Jokerit & KHL – millä fiiliksillä?

    Mahtava teksti @Jara76, voi oikeastaan omilta fiiliksiltä samaistua ihan kaikkeen tuossa mitä kirjoitat. Edelleenkin tulee melkein aina himassa oltua avattua televisio Jokereiden pelin sattuessa kohdalle, mutta kyllä se on max. 1/10 peleistä, kun oikeasti tulee sitä katsottua eikä samalla...
  20. S

    Jokerit & KHL – millä fiiliksillä?

    Noinhan tuo teoriassa voisi mennä kuin @Lapajäähän, mutta varmaan ratkaisevaa olisi löytää ne tarpeeksi nohevat pyörittäjät projektille. Itse olisin tällaisessa heti mukana omalla lompakolla kyllä, jos projekti olisi edes jollain tavalla uskottava. Vaikka itse kaipaan kovasti takaisin kotimaan...
Ylös