Hakutulokset

  1. S

    Olli Palola HIFK:ssa

    Ketjua ylös. Olperi on ihan vaivihkaa hiipinyt kohti maalipörssin kärkeä. Kevään virettä odotellessa.
  2. S

    Olli Palola HIFK:ssa

    Oli tänään aivan ytimessä ja käy kuumana. Vaikka läpiajo jäikin torsoksi, niin siinä oli sellaista ratkaisunnälkää, mitä ei ole Palolalta vielä tähän mennessä näkynyt. Kertoo mielestäni myös meidän päävalmentajasta jotain, että on saanut Palolasta kaivettua näin paljon lisää irti.
  3. S

    Olli Palola HIFK:ssa

    Mertarannan kysymys koski alleviivattuna Palolan henkilökohtaisia tavoitteita tälle kaudelle, joten siinä mielessä ihan hyvä vastaus joukkuen tavoitteita ajatellen. Toivottavasti IFK:n mahdollinen mestaruus ei tunnu sinusta vähemmän merkitykselliseltä, jos Palola voittaa pleijareiden...
  4. S

    Olli Palola HIFK:ssa

    Ballsille tärkeitä onnistumisia heti toiseen peliin. Kun miettii miten hyvin pääsi jo Jypiä vastaan varmoille tonteille, niin tulee olemaan todella kova äijä kunhan vauhtiin pääsee. Toivottavasti sai riittävän boostin jo eilisestä. Ei ollut kahden maalin ilta hänelläkään kaukana.
Ylös