Hakutulokset

  1. S

    Vain elämää – viihdeohjelma

    Ja vieläpä niin, että uncoveroi coverin kohtuullisen lähelle alkuperäistä. Säälittävä suoritus. Robinin tempauksesta täältäkin pisteet, Jannan veto kolisi henk. koht. eniten.
  2. S

    Vain elämää – viihdeohjelma

    Mjoo, kyllä Puustjärvestä on aika helppo tykätä valovoimaisena ja positiivisena julkisuuden hahmona, myös musiikintekijänä, mutta kyllä nyt kaikki muut naisesiintyjät luuttusivat tällä lattian, lavuaarin ja pöntön pohjan. Ellinooran veto osui erityisesti, vaikka vakimaneerinsa voisi vähemmälle...
  3. S

    Vain elämää – viihdeohjelma

    Siis mitä vittua, Anna Puu? Tuota pahemmin helvetin kaunista kappaletta ei voi raiskata - jonkun helvetin autotunen läpi. Muka fani vielä, hyi!
  4. S

    Vain elämää – viihdeohjelma

    Näin juuri, ehdottomasti tämän kattauksen kiinnostavin artisti ja veikkaanpa, että yllättää monet hyvinkin positiivisessa sävyssä. Jannika B on myös mielenkiintoinen nähdä, mutta pelkään jo valmiiksi tämän honottavan nenäänsä samalla tavalla kuin pilatessaan mielessäni Evakon laulun yninällään...
  5. S

    Vain elämää – viihdeohjelma

    Lapsikuorot ja kaikki, eikä epäilystäkään napakymppiosumasta soft spotiin, mutta olen totaalisen valmis pyörtämään viimeisetkin kielteiset mielipiteeni Ellinoorasta. Carrie-hitin ylenpalttinen renkutus kaikissa mainosradioissa sai aikanaan karvat nousemaan pystyyn, olkoonkin, että olisin pelkän...
  6. S

    Vain elämää – viihdeohjelma

    Onhan tämä melkoista mjäh-settiä ollut toistaiseksi. Ellinoora on yllättänyt positiivisesti. Olin perustanut tästä alitajuisesti negatiivisen kuvan puhtaasti hittien loputtoman radiokierrätyksen perusteella, mutta neiti on kyllä ikäisekseen harvinaisen syvältä asioita ruopinut, fiksu tapaus...
  7. S

    Vain elämää – viihdeohjelma

    Hieno veto, mutta minua häiritsi tuo Jannikan honotus ja sössötetty, pehmeä P. Biisi ei jätä kylmäksi, oman evakkomummoni monesti tapailema laulu, joka on printattu syvälle aivokuoreen ja aiheuttaa kyllä automaattisen tippareaktion.l
  8. S

    Vain elämää – viihdeohjelma

    Jotta mitähän vittua kotva sitten kuulin? Viisvitonen Kaija Koo versioimassa Sannin Mitähän Vittua -biisiä laahaavalla temmolla? Ei sillä, että Sannin teiniangstidepressiobiisikataloogissa varmaan paljon parempia vaihtoehtoja olisi, mutta tämä meni kyllä itselläni ihan mystisiin sfääreihin.
  9. S

    Vain elämää – viihdeohjelma

    En kiistä. Ennakko-odotuksiin nähden Ankara on yllättänyt itsenikin positiivisesti, mutta jostain syystä tämän esittämä Miks ei saa karvat suoriksi. A-luokan lauluääni ei varmastikaan ole tämän genressä mikään perusedellytys, mutta kertosäkeen suoritus on mielestäni huonointa, mitä olen sarjassa...
  10. S

    Vain elämää – viihdeohjelma

    Ellei pian nähtävä Ankaran versio ole huonointa vainelämää ikinä, niin mikä sitten on? Lähiökapakan laulajista 50% saisi tangerrettua paremmin ja henkilökohtaisesti hitottaa rumempien sanojen yhyttäminen biisiin. Ihan kasvatusmielessä ja sointuukin huonommin.
  11. S

    Vain elämää – viihdeohjelma

    Vaikka unohdettaisiin biisin omistajuus tyystin, Haberin version esittäminen missään mediassa olisi pitänyt kieltää heti, kun laulu oli saatu purkkiin. Ihan sama mitä mieltä Joutsenlaulusta on ylipäänsä, mutta tämä on täydellinen rimanalitus.
Ylös