Hakutulokset

  1. S

    Judas Priest

    Power Trip-keikalla vahvistettiin sitten seuraava studioalbumi. Bändin 19. täyspitkä levy, Invincible Shield julkaistaan siis maaliskuussa ja mitä bändin jäseniltä on kommentteja lukenut niin odotettavissa on paluu alkuaikojen juttuihin, eli progressiivista rokkia sylin täydeltä.
  2. S

    Judas Priest

    Onhan KK kertonut että Judas Priestin suunnalta uhattiin joillakin toimilla. On ilmeisesti liian samanlainen nimi, mutta eipä se tainnut (ainakaan vielä) johtaa sen isompiin asioihin. Saxoneita taisi myös olla kaksi vähän aikaa, kun entiset jäsenet perustivat uuden samannimisen bändin, mutta...
  3. S

    Judas Priest

    Tänään siis julkaistiin virallisesti tuo Firepower ja aamulla kerkesin työmatkalla kuuntelemaan Spotifystä levyn ensimmäiset 8 biisiä. Uutuudenkiiltoa tietty mukana vielä mutta kyllä siinä mielessä käväisi, että nyt on saatu kasaan parasta materiaalia sitten Painkillerin. Kotimatkalla pitää...
  4. S

    Judas Priest

    RadioRockin sivuilta kuuntelen nyt ensimmäistä kertaa läpi. Kuulostaa kyllä paljon paremmalta, mitä pahaenteisen heikon kuuloiset singlelohkaisut antoivat odottaa. Hankintaan tämä kyllä menee, kuten kaikki muutkin Priestin levyt. Toivotaan että äijät vielä venyttävät rundinsa Suomeen asti.
  5. S

    Judas Priest

    Mitä mitä? Nostradamus-kiekolle tulossa jatko-osaa? Toi nimibiisi on kyllä huolestuttavan heikon kuuloinen. Papeilta vähän mennyt uuden levyn markkinointi metsään kun tämmöisestä alle keskitason rallista väännetään singleä. Toivottavasti sieltä on parempaakin tavaraa tulossa!
Ylös