Hakutulokset

  1. S

    UMK15 / Euroviisut 2015

    Kaikki esitykset nähneenä ei kyllä pysty millään antamaan ääntä kenellekään. Valitettavasti kaikki biisit ovat heikkoja. Kappaleet ovat todella heikkotasoisia, jopa oman genrensä sisällä, joten ei näillä isoissa kisoissa kovin korkealle päästä.
  2. S

    UMK15 / Euroviisut 2015

    Mitenkä mulle tulee tästä Angelosta aina semmonen caligula meets iron maiden-fiilis. Ehdottomasti hämmentävyydellään illan parhaita.
  3. S

    UMK15 / Euroviisut 2015

    Nykyinen järjestelmä perustuu täysin siihen kun YLEX teki muutoksia ohjelmiinsa. Ennen radiossa esiteltiin uutta musiikkia kuuntelijoille nimellä X-ryhmä. Tällä hetkellä Ylex:llä pyörii "Uuden musiikin aamuvuoro ja Iltavuoro". Samaan aikaan tämän uudistuksen kanssa lanseerattiin uusi...
  4. S

    UMK15 / Euroviisut 2015

    Noniin, ensimmäisen semifinaalin esitykset nähty. Ei kyllä jäänyt mitään käteen.. Aivan sama ketkä jatkoon pääsee. Toivottavasti taso nousee tästä.
  5. S

    UMK15 / Euroviisut 2015

    Uuden Musiikin Kilpailun artistit on nyt virallisesti julkaistu: http://yle.fi/uutiset/nama_18_artistia_kilpailevat_uuden_musiikin_kilpailussa/7733988 Samalla myös koko UMK-kilpailu on kokenut uudistuksia. Karsintoja on ainoastaan kolme, joista jokaisesta nousee kolme esiintyjää finaaliin...
Ylös