Hakutulokset

  1. S

    Talonrakennus- ja remonttiketju

    Ilmeisesti joku hartsi olisi tosiaan sopiva. Ja uskon, että kirkas kävisi ihan hyvin kun on niin pieni vaurio. Täytynee kysellä vaikka tason työstäneeltä pajalta ja ottaa projektiksi.
  2. S

    Talonrakennus- ja remonttiketju

    Kysytäänpä täältä. Keittiöön asennettiin rempan yhteydessä 2018 mustat Silestone-kvartsitasot. Joku lapsista onnistui aika nopeasti porsastamaan keittolevyn eteen sellaisen puolen sentin kolon tason kulmaan. Olen sitä nyt kolmisen vuotta katsellut ja miettinyt, että pystyisikö sen jollain...
  3. S

    Talonrakennus- ja remonttiketju

    @Milles Mortenson jo vastasikin. Taitaa suurimmassa osassa mikroaaltouuneja olla nykyään sama ominaisuus. Meidän Kenwoodin kelloa en ole enää pitkään aikaan jaksanut säätää. Vilkuttakoon sitä nollaa, kun ei ajassa pysy kuitenkaan. Ei häiritse, kun on kaapissa piilossa.
  4. S

    Talonrakennus- ja remonttiketju

    Tämän unohdin mainita omasta hieman juosten kustusta listastani. Me kun laitoimme IKEAn kaapit, onnistui helposti sellainen itse tehty mikroaaltouunin integroiminen. Yläkaapit on syvyydeltään muistaakseni 37,5 cm, kun käsittääkseni useimmiten syvyys on 30 cm. 60 cm leveään kaappiin mahtui meidän...
  5. S

    Talonrakennus- ja remonttiketju

    2018 tuli tehtyä täysi keittiöremontti. Muutamia pointteja: - lavuaariksi yksi iso ja aika lailla suorakulmainen (näin valitsimme itsekin, mutta jos olisimme ottaneet teräväkulmaisemman, olisi uuninpellit mahtuneet heittämällä. Nytkin kyllä saa pestyä.) - kvartsitasot on todella miellyttävät -...
  6. S

    Talonrakennus- ja remonttiketju

    Mulla on kerrostaloasuntoon tulossa vain viilennykseen käytettävä ilmalämpöpumppu ensi viikolla. Olemme tässä asuneet vuodesta 2008, ja suurin miinus on ollut kesäisin vaivaava kuumuus. Sisäilma lämpenee kohtuuttomasti jo noin 20 asteen aurinkoisilla keleillä. Jos olisin tämän ajan asunut...
  7. S

    Talonrakennus- ja remonttiketju

    Nimenomaan. Ja tämä oli syy miksi tätä aloin pohtia. Meillä kun samainen koneyksilö oli kuumavesiliitännässä ennen keittiöremonttia 2018.
  8. S

    Talonrakennus- ja remonttiketju

    Pahoittelen huonoja taustatietoja. Miele ilmoittaa, että 60 astetta on maksimi. Kerrostalossa asumme. Jaa-a, pitääkin jotenkin yrittää selvittää tuo kuuman veden lämpötila ennne kuin teen muuta. Niin, ja kiitos vastauksesta!
  9. S

    Talonrakennus- ja remonttiketju

    En tiedä olisiko enemmän kodinkoneketjun asiaa, mutta olen miettinyt, että pitäisikö tilata putkari liittämään astianpesukone lämpimään veteen kylmän sijaan. Keittiöremontin yhteydessä lvi-asentaja liitti tuon kylmään veteen, kun aiemmin oli ollut lämpimässä. Luonnollisesti ohjelmat pitenivät...
  10. S

    Talonrakennus- ja remonttiketju

    Me ollaan kerrostaloasuntoomme remonttien yhteydessä vaihdettu hanat niin, että nyt on kaikki Hansgrohea. Ei olla mitään erityisiä faneja tms, mutta noissa vaan muotoilu on ollut sellainen omaa silmää miellyttävä. Aika perushanoja muuten, mutta jotenkin kivempia kuin Oraksen vastaavat. Se on...
  11. S

    Talonrakennus- ja remonttiketju

    @Rontti Komppaan kirjoittajaa @hege siinä, että IKEAn kaappien kiinnityssysteemi on kyllä varsin hyvä. Kiinnittämiseen ostetaan metallinen ripustuskisko. Tietenkin kiskon kiinnittäminen pitää tehdä erittäin huolellisesti vatupassin kanssa seinän materiaali huomioiden. Meillä toisella puolella...
  12. S

    Talonrakennus- ja remonttiketju

    @Rontti Jos minä osasin purkaa keittiön, osaat varmasti sinäkin, hymiö. Kaksi vuotta sitten laitettiin uusi keittiö, kaapistot IKEAsta, koneet useista eri liikkeistä. Kivitasot tammisaarelaisfirmasta Sommarö Basic Stone. Hana ja allas tuli myös hankittua muualta, vaikka IKEAnkin kamat...
  13. S

    Talonrakennus- ja remonttiketju

    Mulla oli samanlainen ongelma alkukesästä kun jaettiin yksi huone kahtia. Yksi pistorasia jäi väärään kohtaan (tiedettiin kyllä jo etukäteen) kalusteiden kannalta. Kyseessä on 80-luvun lopun pistorasia, en tiedä nimeä tai mallia. Joka tapauksessa tuossa on erillinen kehysrunko ja sitten se...
  14. S

    Talonrakennus- ja remonttiketju

    Tällaisiin valaisimiin päädyin: https://www.ikea.com/fi/fi/p/floalt-led-valopaneeli-himmennettaevae-valkoinen-spektri-90436314/ Nuo ruuvattiin suoraan kattoon. Erikseen sai ostettua tuohon sopivan Ikean Trådfri-kaukosäätimeen, joka olikin minulle jo tuttu keittiön valaisimista. Tuon sai...
  15. S

    Talonrakennus- ja remonttiketju

    Kiitos jälleen, @T1971. Saa nähdä mihin päädyn. Huomenna ajattelin käydä kaupassa katselemassa eri vaihtoehtoja.
  16. S

    Talonrakennus- ja remonttiketju

    @T1971 Kiitokset vielä neuvoista. Käytin lopulta ensin Tixomatia varmuuden vuoksi. Sottaista puuhaa oli. Toisen kerroksen maalasi ammattirakentaja, joka jakoi asunnossamme huoneen kahtia. Rakennutimme siis väliseinän ja toisen oven ko. huoneeseen. Nyt olisi toinen kysymys, ei tosin mitenkään...
  17. S

    Talonrakennus- ja remonttiketju

    Tietämätön remontoija kyselee. 30 vuotta vanhassa kerrostaloasunnossa laitetaan yksi huone uusiksi. Purettuani alkuperäiset kaapit pois, paljastui mm., että röpöpintainen katto ei luonnollisesti ollut ihan saman värinen kaappien kohdalla kuin muualla huoneessa. Vaatii siis maalia. Kysymys...
  18. S

    Talonrakennus- ja remonttiketju

    @Remy Martin Vaimoni totesi tässä keväällä, että meillä tulee pölyä huomattavasti enemmän nyt kun koko perhe oleskelee täällä kotonaan. Itse en ollut huomannut asiaa. Voisiko teillä olla samasta asiasta kyse?
  19. S

    Talonrakennus- ja remonttiketju

    Kiitos kaunis tarjouksesta, arvostan suuresti. Olin jo ehtinyt aiemman vinkin perusteella hommata huokean rautasahan Motonetista. Tuolla sain homman tehtyä, joskin sahaamatta jiiriin. Ihan OK-lopputulos tuli kuitenkin.
  20. S

    Talonrakennus- ja remonttiketju

    Pitäisi laittaa vähän johtoja koteloon. Sellaiseen, jossa on liimapinta seinää vasten. Onko ehdotusta millä työkalulla noita saisi parhaiten pätkittyä? Kaiken maailman keittiöveitsillä olen aiemmin tehnyt, mutta aika nihkeää on sillä tavalla.
Ylös