Hakutulokset

  1. S

    Joulu tulee – oletko valmis?

    No hemmetin hyvä, että saitte fryerilla hoidettua homman! Itselläni ei olisi ollut tuollaista backupia. Tai no, mikroaaltouuni tietysti. No joo, kaipa niitä vastuksia voi muillakin mennä. Kuulosti vaan ihan electroluxilta... Heh.
  2. S

    Joulu tulee – oletko valmis?

    Pakko kysyä, että oliko uuni AEG tai Electrolux kenties? Kiinnostaa myös, että hoituiko homma airfryerillä?
  3. S

    Joulu tulee – oletko valmis?

    Aatonaaton työlista odottaa tekijäänsä. Tosin järkeistämällä olen saanut listan lyhennettyä siten, ettei se enää tunnu uuvuttavalta. Uskoisin, että illansuussa olenn kutakuinkin valmis.
  4. S

    Joulu tulee – oletko valmis?

    Asioin Tokmannilla viime viikon tiistaina. Joulumakeisten esillepano oli jo täydessä käynnissä. Aikaistuuko tämä joka vuosi?
  5. S

    Joulu tulee – oletko valmis?

    Ymmärrän täsmälleen mitä tarkoitat. Itselläni on kolme lasta, ja heidän ollessaan pieniä vietimme jouluaattoja vuoroin appivanhempien luona ja vuoroin minun suvun kera. Kun nuoremmalla siskollani niin ikään on kolme lasta (hieman omiani nuorempia), alkoi meno käydä jossain vaiheessa...
  6. S

    Joulu tulee – oletko valmis?

    Joo, kyllä tässä nyt alkaa olla valmis. Laatikot on toki tehty pakkaseen pari viikkoa sitten, ja aatonaaton olin vapaalla niin kuin aina, jotta joulupöydän saa katettua aattona. Aatosta puheen ollen mun aatto alkaa todenteolla kun puen siistimmät vaatteet päälle iltapäivästä ja laitan soimaan...
  7. S

    Joulu tulee – oletko valmis?

    Joo, kyllä varsinkin tässä vaiheessa olen valmis. Päivällisen päälle on todettava, että kaikki onnistui tänä vuonna jokseenkin mainiosti. Graavaamani lohi oli aika lailla täydellistä, samoin sen kastike. Lanttulaatikko oli yhtä hyvää kuin äitini tekemä, ja se on paljon se. Hyvää oli myös ihan...
  8. S

    Joulu tulee – oletko valmis?

    Vaikuttaa siltä, että enää ei tarvitse tyytyä toivomaan. Ainakin pakkasen todennäköisyys alkaa olla todella suuri. Lumisateita on aina vaikeampi ennustaa, mutta melko sitkeästi nyt näyttää siltä, että tuossa aatonaattona sitä lunta tulisi, ja aattona sitten enemmänkin. Nuo ovat aika hyvin nyt...
  9. S

    Joulu tulee – oletko valmis?

    Kun valmistelee joulua, syntyy joulusiivo. Se pitää vielä hoitaa, ja siten kursia joulu kasaan. Eli lähes valmis olen jo.
  10. S

    Joulu tulee – oletko valmis?

    Harvinaisen stressittä on mennyt tämä joulunalusaika. Huomiselle tosin pakkautuu aika monta hommaa, joita ei oikein voi etukäteen tehdä. Tosin nuo joulupöydän preparointiin liittyvät hommat ovat lähinnä sellaisia, että tehdään alta pois, niin hyvä tulee. Stressiä aiheuuttaa lähinnä...
  11. S

    Joulu tulee – oletko valmis?

    Sanotaan nyt vaikka, että en ole aivan valmis, mutta täysin aikataulussa. Lasten lahjat on hommattu, siivoukset pitkälti tehty. Lanttulaatikot pakastimessa, samoin jokunen saaristolaisleipä. IFK-viiniä tilattu ja tilaus jo noudettu. Porkkanalaatikkoa ajattelin tehdä viikonloppuna.
  12. S

    Joulu tulee – oletko valmis?

    Nostetaanpa tätä sangen ajankohtaista ketjua ylös. Kerrankin voin tässä vaiheessa vastata, että lähestulkoon. Laatikot tein jo muutama viikko sitten pakastimeen, samoin saaristolaisleipää. Lohi on graavautumassa, rosolliainekset keitetty (toki pilkkomista vailla), oliivileipä odottaa uuniin...
Ylös