Hakutulokset

  1. S

    Nato

    Erkki on oikeassa siinä, että Natossa on ja on ollut valitettavasti jäsenenä epädemokraattisia maita. Olisi tosiaankin parempi, jos ei olisi. Mutta toisaalta on aivan päätöntä esittää, että se jotenkin tahraisi koko Nalon, jonka jäsenet nyt keskimäärin kuitenkin ovat niitä maailman...
  2. S

    Nato

    Mielestäni on jo pitkään ollut aika selvää, että Niinistön tavoite ei ole jäädä historiaan merkittävänä valtiomiehenä, vaan presidenttinä, joka nautti erittäin korkeaa suosiota kansan parissa. Tai siis ainakaan ei aio vaarantaa jälkimmäistä tekemällä edellisen suhteen merkittäviä aloitteita.
  3. S

    Nato

    Toivon todellakin, että tällaista ei tapahdu, mutta olisi hyvin kiinnostavaa nähdä, miten EU toimisi, jos tapahtuisi. Kaiken järjen mukaan sotilaallisen iskun EU:n jäsentä kohtaan pitäisi johtaa siihen, että koko EU vähintäänkin katkaisee kaupallisen toiminnan ko. tahon kanssa, mutta en ole...
  4. S

    Nato

    Voit varmaan luetella ne ministerit, joiden vastausten perusteella päädyit johtopäätökseesi. Vai voitko?
  5. S

    Nato

    HS:n kyselyssä näköjään vain 1003 haastattelua, joten virhemarginaali ylipäätään on noin 3 ja puoluekohtaisesti tietysti suurempi. Selittää kokoomuksen outoja lukuja, mutta toisaalta samalla potentiaalisesti vesittää vihreiden positiivista kehitystä.
  6. S

    Nato

    Eikös tuo marginaali ole koko kyselylle? Kokoomuslaisia vastaajista on ollut ehkä jotain max 400, eli siltä osin virhemarginaalin pitäisi olla isompi. Tosin olisiko siltikään kyllin iso selittämään eroa.
  7. S

    Nato

    Omituinen poikkeama kokoomuksen kohdalla näissä kyselyissä. Nythän tuo EVA:n syksyinen ja HS:n hiljattainen kysely ovat muiden puolueiden kohdalla järkevän oloisesti linjassa (sillä varauksella, että HS:n kyselyn osalta kaikkia lukuja ei kerrota). Siis muiden puolueiden luvut ennallaan tai...
  8. S

    Nato

    Toisella kaudella tosin tuollaista ei ole enää tarpeen miettiä, vaan voi kertoa ihan vain rehellisen mielipiteensä. Se on sitten ikävämpi juttu, että poliitikot kautta linjan, mukaanlukien nykyinen presidentti, ovat käytännössä jäsenyyttä vastaan. Erityisen harmillista tämä on presidentin...
Ylös