Hakutulokset

  1. S

    HPK kaudella 2018–2019

    Mielenkiintoinen yksityiskohta näistä median kausiennakoista. Niiden mukaan Kerhon pelaajabudjetti on tällä kaudella 1,75 milj. Eli nousua viime kaudesta 150k. Eli uskoisin, että siellä on varaa reagoida hyvinkin, kuten Toivola on lehdessä kertoillut.
  2. S

    HPK kaudella 2018–2019

    Hämeen Sanomien jutussa koskien Brejcakia oli myös maininta Viitaluoman tilanteesta. Toivolan kommenttien mukaan Viitaluoman toipumiselle ei ole annettu mitään aikarajaa. Eli toisin sanottuna kukaan ei oikeastaan taida tietää kunnolla toipuuko Viitaluoma enää ollenkaan.
  3. S

    HPK kaudella 2018–2019

    Niinhän se kuuluisikin, mutta perkele alkaa pakit näin yleisestikkin loppua kesken, kun se Frimankin sai ilmeisesti eilen pienen tärskyn.
  4. S

    HPK kaudella 2018–2019

    HäSa kertoo omilla sivuillaan, että Nikkilän lonkankoukistaja koki kolauksen ja on poissa tositoimista useita kuukausia. Eli nyt on sitten viimeistään pakko Kerhon hankkia puolustaja jos tuo pitää paikkansa.
  5. S

    HPK kaudella 2018–2019

    Oli Friman joka sai kiekon käteensä. Karjalainen oli ilmeisesti ystävänsä/sukulaisensa juhlissa eikä siksi kokoonpanossa.
  6. S

    HPK kaudella 2018–2019

    Kuten jo aikaisemmin vastasin tässä ketjussa niin kyllä. Lindgren on ollut kokoajan mukana jääharjoituksissa. Oli jo ennen kesätaukoa joukkueen mukana reenaamassa.
  7. S

    HPK kaudella 2018–2019

    Toivola kommentoi Porselandin tilannetta HäSalle vaisusti. HäSan tietojen mukaan palkka reilut 100K. HPK:n jääharjoittelu alkoi – mikä on junioreiden kanssa luistelevan Matias Porselandin asema? | Hämeen Sanomat
  8. S

    HPK kaudella 2018–2019

    Lindgren oli tänään ainakin jääreeneissä mukana. Vähän olin seuran edustajien kommenteista tulkitsevani, että eiköhän tämä ollut nyt tässä Porsen osalta ellei mitään ihmeitä tapahdu. Tosiaan kamat kuulemma siirretty A:n koppiin, mutta ei tuo niilläkään jäillä ollut enää eilen vaan siirtynyt...
  9. S

    HPK kaudella 2018–2019

    Onhan tuo nyt aika surullisen näköistä, kun muulla jengillä jääreenit ja Porse kävelee viereiseen halliin vetään punttista yksin. Ja jos kerran kamat jo siirretty edarin kopista pois niin eiköhän se ollut sitten siinä.
  10. S

    HPK kaudella 2018–2019

    Hämeen Sanomissa hieman kattavampi Toivolan haastattelu Laatikaiseen liittyen. "– Odotamme häneltä hyvää peruspelaamista kahteen suuntaan, muttemme odota hänestä mitään pisteidentekijää. Hän pelaa tarvittaessa isot minuutit. Hänet sijoitetaan varmasti kahteen ensimmäiseen pariin." Yli 800...
  11. S

    HPK kaudella 2018–2019

    Kai sitä silti peleissä tulee käytyä kun ei osaa olla pois, mutta lähinnä tarkoitin, että vielä on kesää jäljellä niin ei tarvitse hetkeen tuskailla Kerhon peliä.
  12. S

    HPK kaudella 2018–2019

    Ei helvetti. Jotenkin tulee vaan aina syvempi masennus ja vitutus kun katsoo tuota roosteria ja näitä kokoonpanoja täältä. Rupeaa miettimään, että tuohonko on tosiaan se budjetti saatu hukattua. No onneksi on vielä kesää jäljellä.
  13. S

    HPK kaudella 2018–2019

    Just :D Tosin eihän se mikään uusi juttu ole, että suomalaiset aliarvioivat noita sarjoja. Väittäisin, että aika moni nuori menee luistimilla kovempaa kuin kokeneemmat miehet. Ja kuten Ralph sanoi. Noista sarjoista siirrytään suoraan NHL:ään. Mestiksestä tätä ei juurikaan tehdä.
  14. S

    HPK kaudella 2018–2019

    Samanlainen olettama kuin se, että Mestis olisi parempi kuin Amerikan junnusarjat. Toisin kuin Mestiksessä tuolla pystytään antamaan paljon yksilökohtaisempaa valmennusta ja iso osa organisaatioista on rakenteeltaan ja valmennukseltaa ammattimaisempia kuin yksikään Mestiksen joukkueista. Ja...
  15. S

    HPK kaudella 2018–2019

    Eetu Tuulola hyvä esimerkki kuinka Amerikan junnusarjat antavat osalle pelaajista paremman mahdollisuuden kehittyä kuin Mestis. Kommenttisi jotenkin kuvastaa hyvin sitä ajattelutapaa mihin Suomessa vielä melkoisen paljon törmää. Vai onko sattumaa, että nykyään isompi osa nuorista lupauksista...
  16. S

    HPK kaudella 2018–2019

    Luukkonen siirtymässä mahdollisesti OHL:ään. Toimittaja John Vogl kertoo twitterissään että Luukkonen ja hänen agenttinsa keskustelevat parhaillaan Sabresin kanssa. Vaihtoehdot ovat kuulemma HPK tai junioriliiga OHL. Luukkosen kannalta paras varmaan olisi OHL. Hyvä sarja missä pelejä tulee alle...
  17. S

    HPK kaudella 2018–2019

    Jokunen vuosi takaperin oli kauhea poru kun omille junnuille ei anneta mahdollisuuksia. En tiedä reagoiko nykyinen johto hieman ylikorostuneesti tähän, mutta voisi sinne muutaman liigavalmiin pelaajankin signata.
  18. S

    HPK kaudella 2018–2019

    Itsellä hieman samat ajatukset. Käytännössä tarkoittaa sitä, että Kerhon on pakko se yksi sentteri myös hommata ennen kauden alkua jotta saadaan edes neljä pelikuntoista sentteriä kokoonpanoon. Ellei sitten Maansaarta ole tarkoitus nostaa tuonne kolmosen keskelle ja Krivosikia/Kainulaista...
  19. S

    HPK kaudella 2018–2019

    Ennakkokaavailuissa on niillä sijoilla aina mihin sen kukin omassa päässään mieltää, mutta kuten sanoin seuraavien vuoro nostaa tasoaan. Pakistossa oma katseeni kääntyy Almariin ja Karjalaiseen seuraavan askeleen ottajina.
  20. S

    HPK kaudella 2018–2019

    Korvaaja? En usko, että suoraan yks yhteen korvaajaa Kerholla on mahdollista hankkia. Seuraavien on aika nousta taas uudelle tasolle. Mitä hyökkäykseen tulee niin nykytason liigassa Lehtinen menee ihan hyvin kolmosen laitaan.
Ylös