Hakutulokset

  1. S

    Treidispekulaatiot ja huhut 2021–2022

    Chychrunissa on mielestäni monta asiaa, jotka nostavat ihan oikeutetusti hänen hypeään: - 23-vuotias, parhaat vuodet edessä. - Voitti viime kaudella puolustajien maalipörssin. Profiloituu tästä huolimatta moderniksi kahden suunnan puolustajaksi. - Oli myös Norris-äänestyksessä viime kaudella...
  2. S

    Treidispekulaatiot ja huhut 2021–2022

    Käytin kyllä sanaa "loistava" Lundellin tulokaskaudesta tähän mennessä. Harva junnu ottaa noin vahvasti koppia esim. alivoimapelaamisesta jo tulokaskaudellaan, ja olen kyllä nauttinut hänen peliesityksistään. Aika näyttää sitten, että kuinka lähellä sitä kattoa jo ollaan. Mikko Koivun vähättely...
  3. S

    Treidispekulaatiot ja huhut 2021–2022

    Nyt alkaa lähteä laukalta. Lundell pääsi onneksensa yrittämään murtautumista huippujoukkueeseen, jossa oli kuitenkin hänen mentävä aukkonsa. Siellä on ihan kovan tason kaveria kuitenkin vielä edessä syömässä sitä minuuttia, ja näin antamassa työrauhan Lundellin kehitykselle. Loistavasti on...
  4. S

    Treidispekulaatiot ja huhut 2021–2022

    Aikanaan liikkui melko vahvoja huhuja, että Millerin asenne ja moraali työntekoon johti kauppaan. Laiska pelaaja, joka ei lunastanut kaikkea potentiaaliaan ja tarvitsi maisemanvaihdoksen - ei olisi todennäköisesti ikinä noussut nykyiselle tasolleen jäämällä Rangersiin. Pystyi olemaan tuottelias...
  5. S

    Treidispekulaatiot ja huhut 2021–2022

    Ongelma tässäkin olisi tuo ensi kauteen jatkuva sopimus, vaikka olisikin maksimaaliset pidätykset. Halua olisi kyllä täysin varmasti, ja palasia toteuttaa kauppa. Tuossa on monta vaihtoehtoa. Ovat olleet myös Hertlin perässä, joka sitten ajaisi yhden sentterin laituriksi. Paha sanoa, että minkä...
  6. S

    Treidispekulaatiot ja huhut 2021–2022

    Vasen laitahyökkääjä on varmaan viimeinen asia, johon Rangersin kannattaa panostaa. Haussa hyökkäykseen on pelaaj(i)a, mutta kyllä se ensisijaisesti pitäisi päästä sijoittamaan kakkosketjun oikeaan laitaan. Ja mielellään tosiaan luonnollinen oikea laitahyökkääjä - jos tässä on jotain kauden...
  7. S

    Treidispekulaatiot ja huhut 2021–2022

    Osalle tuntuu olevan yllättävän helppoa tuomita pelaaja ahneeksi ja itsekkääksi, mikäli ei suostu ottamaan 1-2 miljoonan palkanalennusta. Kosketuspintahan näppäimistön takaa miljonäärin elämään on yleensä puhdas nolla. Kulutus on ensinnäkin yleensä muutaman pykälän ylempänä kuin sillä...
Ylös