Hakutulokset

  1. S

    Peliesitykset kaudella 2018–2019

    Alkanut pelit luistamaan kun saatiin Santala vittuuntumasta pois vaihtonpenkiltä...No ei varmaan nyt ihan noin, mutta ei paljon kahdessa viime pelissä ole Santalaa kaivannut.
  2. S

    Peliesitykset kaudella 2018–2019

    Samaa katsonut, että tänään tehnyt ihmeellisiä hätiköintejä omassa päässä.
  3. S

    Peliesitykset kaudella 2018–2019

    Tämä on kyllä paskaa, ettei osalla pelaajista riitä ammattiylpeys pelata loppuun asti peliä.
  4. S

    Peliesitykset kaudella 2018–2019

    And ollut mielestäni tosi hyvä tänään. Eilen tuntui, että paikka Jullen ketjussa oli "liikaa" hänelle, mutta tänään pelannut tosi hyvin. Taklaa, blokkaa, pärjää hyvin hyökkäyspäässäkin, vaikkei nyt taitotaso olekaan Raskin veroista.
  5. S

    Peliesitykset kaudella 2018–2019

    Kyllä, ja tuntuu, että puolustuspeli jäi joulutauolle, eikä viimeisen neljän puolustuksesta ole tietoakaan.
  6. S

    Peliesitykset kaudella 2018–2019

    Samaa mieltä, vaikka Tyrväisen toinen jäähy oli ihan läppä kun luistimet osuivat yhteen vastustajan kanssa. On kyllä vähän aiemminkin pistänyt silmään se, että ykkösketju ottaa aika paljon maaleja omiin, vaikka niitä tekeekin.
  7. S

    Peliesitykset kaudella 2018–2019

    Laitoin otteluketjuunkin, että nyt meidän "turhakkejunnut" saivat maalin aikaiseksi. Oisko sattuma, vai voiskohan tästä alkaa jotain parempaa heidänkin osalta...
  8. S

    Peliesitykset kaudella 2018–2019

    Lennu on kyllä valitettavan huono joka osa-alueella tällä hetkellä.
Ylös