Hakutulokset

  1. S

    Ville Peltonen – HIFK:n päävalmentaja

    Kyllä, juurikin näin. Ihan sama periaate toimii tavallisessakin työelämässä. Otetaan esimerkiksi joku raksa-ammattilaisten porukka. Kaikki osaavat työnsä mallikkaasti, porukassa nuorempaa ja kokeneempaa kaartia. Mutta ei hommista pitkässä juoksussa tule valmista, jos sillä porukalla ei ole pomoa...
  2. S

    Ville Peltonen – HIFK:n päävalmentaja

    Näistä jutuista lienee parasta ennen -päiväys mennyt viimeistään vuosituhannen vaihteen jälkeen. Maali on maali, ja se syntyy ihan yhtä todennäköisesti Stadissa kuin böndelläkin. Vaikka Hakin sanonta todella miehekäs ja legendaarinen onkin. Ja jos joku tulee koppiin pelkäämään tai ei kykene...
  3. S

    Ville Peltonen – HIFK:n päävalmentaja

    Voidaan kyllä rehellisesti myös todeta, että Pelicansia vastaan voitettiin henkisesti möyrimisen sm-kultaa, vaikka kaukalosta poistuttiinkin hännät koipien välissä..
  4. S

    Ville Peltonen – HIFK:n päävalmentaja

    Jos Salmeilaisen "vappusatanen" oli nostaa IFK Eurooppalaiseksi suuseks..suurseuraksi, niin koen tulleeni häväistyiksi, joskin toisaalta myös etuoikeutetuksi. Kerran, aina.
  5. S

    Ville Peltonen – HIFK:n päävalmentaja

    Tätä oon itsekin miettinyt. Yhteinen tavoite (eri asia kuin vaatimus) on toki syytä asettaa koko jengille, eli mestaruus. Ja kaikkien tulisi tehdä parhaansa siihen pääsemiseksi oman osaamisen raameissa. Mietin lähinnä sitä, että käytetäänkö pelaajiin yksilöinä ja missä määrin esim. SLII...
  6. S

    Ville Peltonen – HIFK:n päävalmentaja

    Ja näihin avokätisiin diileihin tarttuu myös luonnollisesti paljon helpommin viimeisiä setelitukkoja nostelevat veteraanit varmoilla peliajoilla, kuin nosteessa olevat nuoret, jotka joutuisivat taistelemaan pelipaikkansa puolesta kokoonpanoihin. Tätä myöten soppa on valmis.
  7. S

    Ville Peltonen – HIFK:n päävalmentaja

    Voihan se olla että hoitaa siellä samalla vaksin hommia, sytyttää ja sammuttaa valot. Tai veistelee sitä patsastaan itselleen sillä aikaa, kun muut eivät ole paikalla.
  8. S

    Ville Peltonen – HIFK:n päävalmentaja

    Niiin minähän kyselin siis suorien voittojen perään. Ja vastaus on, että 179:n runkosarjapelin aikana ollaan kahdesti(!) onnistuttu ottamaan peräti neljä kolmen pisteen voittoa putkeen. On kyllä tosiaan kerrassaan huikeeta suorittamista. Mutta mikäs siinä kun mökki on täynnä lähes pelistä...
  9. S

    Ville Peltonen – HIFK:n päävalmentaja

    Ai kuten esimerkiksi vastaamalla kymmenellä kysymyksellä useamman palstatoverin silminnähden havainnoituihin yksinkertaisiin asioihin ja pyytämällä näihin "väitteisiin" vielä seuran sisäistä julkista lausuntoa tueksi?
  10. S

    Ville Peltonen – HIFK:n päävalmentaja

    Kiitos @BOL asiallisesta vastauksesta, ja löytyihän sieltä tosiaan jotain kritisoitavaakin pyydettäessä. Tähän sen verran, että nähdäkseni taklauksille ei ollut sijaa myöskään tälle kaudelle. Mitä mieltä olet tästä ns. möyrimisestä, oletko huomannut sellaisen trendin olleen pääsääntöisesti...
  11. S

    Ville Peltonen – HIFK:n päävalmentaja

    Ville ei ehkä ole pyhä lehmä sinulle (kuten olet myös sanonut, ettet häntä olisi itse välttämättä halunnut valmentajaksi), mutta itse seura tuntuu olevan niin rakas (johtuuko mahdollisesti läheisistä suhteista seuran henkilöstöön, sisäpiiriin, jollain muulla menneellä tai nykyisellä kontaktilla...
  12. S

    Ville Peltonen – HIFK:n päävalmentaja

    Ritokoski pukenut hyvin sanoiksi yleisen konsensuksen Peltosesta pelitavattomasta lätkästä: https://www.is.fi/sm-liiga/art-2000010321844.html
  13. S

    Ville Peltonen – HIFK:n päävalmentaja

    Tuorein Peltosen työnäyte näkyy Marleaussa. Tai siis eihän se näy, vaan mies on kadonnut ihan täysin kuvasta alun rohkeudella, vaistoilla ja intuitiolla pelaamisen loputtua kun on joutunut "pelikirjan" uhriksi. Vasta-argumentteja kuuntelen mielelläni Peltosen palvojilta.
  14. S

    Ville Peltonen – HIFK:n päävalmentaja

    Ei tarvitse anteeksi pyydellä, ihan asiallinen pointti. Koko tuo ketju on kuitenkin Branderin kiekkokoulun käyneitä IFK-kasvatteja :)
  15. S

    Ville Peltonen – HIFK:n päävalmentaja

    Kyllä täällä varmaan kaikki ymmärtää, että valmentaja ei voi tällaisiin pelaajien yksittäisiin tilanteisiin vaikuttaa. Tai siihen jos joku laukoo aina logoon tai yli. Tai siihen jos pakki ei osaa avata nopealla pitkällä syötöllä omille vauhtiin. Tai siihen jos joku ei saa syöttöä haltuun...
  16. S

    Ville Peltonen – HIFK:n päävalmentaja

    No problem, en ottanut vittuiluna. Kierrokset tosiaan nousee nopeasti, kun tunteella tätä hengittää. Ja tottakai toivon itsekin että tämä aiheuttaisi pääasiassa vaan niitä positiivisia tunteita ja uskoa parempaan. Mutta näillä korteilla se nyt on pelattava, mitä käteen on jaettu.
  17. S

    Ville Peltonen – HIFK:n päävalmentaja

    Kiitokset "shout outista". Selvennetään nyt omaakin lähestymiskulmaa sen verran, että en ole mikään negatiivinen kannataja, vaan enemmänkin hetkessä eläjä, carpe diem. Jos summataan yhteen Peltosen ajanjakson positiivisia fiiliksiä herättäneet tapahtumat, niin ne ovat aika vähissä. Yksittäisten...
  18. S

    Ville Peltonen – HIFK:n päävalmentaja

    En arvannut, että tätä pitää lähteä tarkentamaan, mutta siis pelasiko mielestäsi eilen osasto Lehterä-Komarov-Lindbohm-Pakarinen sillä intensiteetillä ja nälällä, että nyt pitää ottaa neljä voittoa viimeistään seuraavaan seitsemään peliin ja mielellään eka heti alta pois vieraissa?
  19. S

    Ville Peltonen – HIFK:n päävalmentaja

    Jäädään odottelemaan lääkitystä. Kaikki voi varmasti muuttua kuin nappia painamalla. Kuten piti toki jo muuttua edelliseen peliin kokeneiden herrojen näyttäessä esimerkkiä siitä, kuinka sytytään kevään peleihin.
  20. S

    Ville Peltonen – HIFK:n päävalmentaja

    Negatiivis-positiivis-realisti -siivestä päivää! Jos päävalmentaja Ville Peltosen tilalla olisi ollut alusta asti vaikka Tommi Miettinen tai Ville Hämäläinen vastaavilla näytöillä, niin voidaan varmaan kaikki uskoa siihen, että tämä pesti olisi kestänyt heittämällä alle 100 runkosarjapeliä...
Ylös