Hakutulokset

  1. S

    KalPa kaudella 2014–2015

    Tähän kyllä vahva eri. Minä ainakin toivon että Vittasmäki saataisiin jäämään vaikka pidemmäksikin aikaa Kuopioon. On edelleen nuori ja parhaimmillaan hyvä puolustava pakki. Eihän sillä käsiä tietenkään ole, mutta se mikä KalPalta puuttuu ja on puuttunut jo pitkään on sellainen hyvä puolustava...
  2. S

    KalPa kaudella 2014–2015

    Nimekäs haku, mutta eikös Puistolan aika ole jo vähän niinkuin mennyt? Hidas, mutta kankea? Onhan se mömöm_kulta_mestaruus_ukko joten kaipa tuo nyt kuitenkin hommansa hoitaa.
  3. S

    KalPa kaudella 2014–2015

    Eipä muuten pöllömpiä hakuja. Nuutinen ja Hiltunenhan on KalPan kasvattejakin. Molemmat vielä rightin kätisyydellä varustettuja ja mestis tasolla ihan mukavia tehoja mättäneitä hyökkääjiä. Tero Konttinen puolestaan voisi olla ihan sopivakin haku. Noita offensiivisia pakkeja kun ei liikaa ole...
Ylös