Hakutulokset

  1. S

    Porvoon poliisiampumiset

    Josta selviää useimmiten alle 15 vuoden kakulla
  2. S

    Porvoon poliisiampumiset

    Kuulostaa vaan järjettömältä, että murhan yrityksestä saa enemmän kuin murhasta.
  3. S

    Porvoon poliisiampumiset

    15 vuotta velloksille. Rangaistus on hyvä, mutta onkohan tuo nyt ihan linjassa, kun murhastakaan ei istuta usein 15 vuotta? Toki, jos kyseessä ei ole pyttytuomio, niin vellokset pääsee about 5 vuodessa jo kansalaisten pariin...
  4. S

    Porvoon poliisiampumiset

    Ilmeisesti. Nyt on kostettu 90-luvulla voimaa käyttäneen poliisin pojalle. Ilmeisesti oikeaa partiota ollaan yritetty saada tarkoituksella paikalle, ja toisella kerralla on tärpännyt.
  5. S

    Porvoon poliisiampumiset

    En nyt muista minkähän ikäisiä nämä poliisit olivat, mutta Alibi kertoi veljesten vihaavan "tiettyjä" poliiseja. Tuskin nämä samat poliisit olivat 90-luvun teon takana. Noin muuten, tuntuu uskomattomalta, että nyt kostetaan jotain 90-luvun juttua. Oli mustalaissuku tai ei.
  6. S

    Porvoon poliisiampumiset

    Jaahas. Alibi uutisoi, että veljesten motiivi oli sukuun liittyvä kosto. Eli olisiko poliisi tehnyt jotain väärää jollekkin suvussa (äiti? Hänhän oli romani) ja nyt veljekset ajatteli kostaa. Nyt meni villit kuvitelmat uusiksi. Ei ollut harhautusta, ei ollut mitään hienoa salaliittoteoriaa...
  7. S

    Porvoon poliisiampumiset

    Ei voi ei, mutta kummasti se ihmismieli alkaa avautumaan, kun aletaan puhumaan tuomioista sun muista. En ole lukenut yhtäkään tapausta Suomen rikoshistoriasta, missä oltaisiin vaiettu täysin tuomioon asti. Ei sanan sanaa. Sanoin, että täysi vaikeneminen tuomioon asti on harvinaista Suomessa...
  8. S

    Porvoon poliisiampumiset

    Olet väärässä tässä. "En kommentoi" ei ole täysin vaikenemista, ja isot konnat kyllä puhuvat jossain vaiheessa. On eriasia käydä kuulusteluissa vapaalta käsin, kun olla pidätettynä ja kuulusteltavana ison kakun edessä. Jossain vaiheessa sitä yhteistyökykyä alkaa löytymään, kun aletaan puhumaan...
  9. S

    Porvoon poliisiampumiset

    MTV:n mukaan molemmat vellokset ovat vaiti kuulusteluissa. Tuo ei ihan tavallista ole rikollistenkaan piireissä. Kyllä sieltä yleensä jotain juttua tulee, mutta, että täysin sanomatta mitään mihinkään, niin se on erikoista. Saa nähdä, miten pitkään kestäävät puhumatta. On siinä kuulustelijalla...
  10. S

    Porvoon poliisiampumiset

    Veljesten motellissa asuminen maksoi jo useamman tonnin. Tähän vielä joka päivä "ulkona" syömiset sun muu ylläpito, niin ei tuntus rahasta olevan pulaa. Sulla on varmaan antaa faktoja tästä keissistä, kun pystyt pilailemaan muiden skenaarioilla? Jotka ei vieläpä ole mitään mahdottomia.
  11. S

    Porvoon poliisiampumiset

    Tässähän näitä outouksia on vino pino, mistä lähteä ihmettelemään. Jos joku luulee, että veljekset ovat saapuneet Suomeen motelliin asumaan vain siksi, että saavat houkutella poliisit ansaan ilman syytä, niin höpö höpö. Ei tässä vaiheessa kai kenenkään skenaariot ole sen parempia kun toisen...
  12. S

    Porvoon poliisiampumiset

    Ei se ole ihme, jos Kyllikki Saaren murhaaja on vielä vapaalla jalalla, kun eri tuhkintalinjat tyrmätään tällä tavoin. Käsittääkseni kaikki on mahdollista, ja poliisin toiminta ei ole antanut kauheasti viitteitä siitä, etteikö seassa olisi myös likaisia poliiseja. Oi, kunpa olisimme käskeneet...
  13. S

    Porvoon poliisiampumiset

    Eli ase on ollut poliisi ohimolla, joten mahdollisuus oli tappaa, jos Granholm olisi näin halunnut tehdä. Eli ilmeisesti tappaminen ei ollut tarkoitus, vaan vahingoittaminen ja suuren huomion saaminen. No, miksi ihmeessä lähteä samalla autolla katkuun ja taskussa puhelin, millä soitettiin häkeen...
  14. S

    Porvoon poliisiampumiset

    Kuvat ja nimet ovat jo täällä riippumattomassa mediassa, Jatkoajassa. Olemme edelläkävijöitä.
  15. S

    Porvoon poliisiampumiset

    Nooh nooh, niihän ne sano Aarnionkin ja muista jutuista :) Sanotaan näin, että mikään ei yllättäisi, paitsi se, jos kyseessä on hetkellinen mielenhäiriö vailla suurempaa suunnitelmaa.
  16. S

    Porvoon poliisiampumiset

    Richard ja Raymond Granholm. Pienellä tutkimisella voi varmistua nimien yhdistyvän julkaistuihin kuviin.
  17. S

    Porvoon poliisiampumiset

    Ylen tieto: Porvoon epäillyt ampujat puhuvat suomea –Tutkinnanjohtaja kertoo uusimmat tiedot: Toisella miehellä on kaksoiskansalaisuus Kyllähän noista voi päätellä jo aika paljon Totesitte eilen Ylen haastattelussa, että hätäkeskukseen soittanut on "mielenkiintoinen henkilö". Mitä se...
  18. S

    Porvoon poliisiampumiset

    On se Suomen poliisi sen verran paljastanut, että soittajalla on tekemistä asian kanssa. Tuosta jo voidaan päätellä paljon. Expressen on nyt aina ollut edellä suomalaista mediaa ja poliisissa on aina ollut jollakin syvemmät tietolähteet, kuin toisella.
  19. S

    Porvoon poliisiampumiset

    Nyt tuli myös toinen skenaario mieleen tuon harhautusjutun lisäksi Poliisit ovat olleet likaisia poliiseja. Poliisi ja rikolliset ovat sopineet kaupat tai tapaamisen virka-aikaan niin, että se näyttää sattumalta. Rikolliset soittavat häkeen sovittuna aikana, kun tämä tietty partio on lähin...
  20. S

    Porvoon poliisiampumiset

    Jännästi nuo ruotsalaislehtien tiedot ovat pitäneet hyvin usein paikkaansa ja miesten kuvat olivat jo ruotsalaislehdissä, ennenkun Suomen media tiesi mitään tekijöistä. En pitäisi yllätyksenä, että tieto pitää paikkaansa.
Ylös