Hakutulokset

  1. R

    Tyhmien kysymysten ketju

    Paitsi, että H1N1:n yhteydessä on useamman kertaa todettu sen nykymuodossaan olevan niin lievä, että suurella osalla ei sitä flunssasta erota. Joten nykyisellään ei sitä tiedä, kumpaa sairastaa.
  2. R

    Tyhmien kysymysten ketju

    Minulla ainakin on hauskempaa. Skidinä sai köyhän perheen lapsena aina kaksi laitelippua, joista toisen pölli broidi ja toisen hukkasi. Sitten seisoi jäätelökioskin edessä laskemassa kolikoitaan, joista uupui se 10 penniä jäätelöön ja katsoi broidin yltiömäisen vittumaista ilmettä Rainbowssa.
  3. R

    Tyhmien kysymysten ketju

    Konseptit saa, ainakin avoimen oikiksen tenteissä, paikan päältä. Omaa paperia kun voisi käyttää myös lunttilappuna kuten mainitsitkin.
  4. R

    Tyhmien kysymysten ketju

    Ja tuohan johtaa vielä siihen, että jokainen näistä rekisteröidään seksirikolliseksi ja siten joutuu julkiseen tietokantaan. Sieltä vaan jokainen selailemaan: http://www.familywatchdog.us/ Löytyy osoitteet, rikokset, valokuvat... Eipä ole sen jälkeen enää toivoa normaalista elämästä.
  5. R

    Tyhmien kysymysten ketju

    Siinä vaiheessa kun haluaa ylläpitää ihmissuhteita. Ei sitä selittelyä jaksa jokaiselle erikseen tehdä, että mikset vastannut/aio vastata puhelimeen seuraaviin viikkoihin. Duuni myös välillä kolkuttelee kesken loman ja netissä on sidonnainen emailiin vaikka poissaoloviesti mahdollinen onkin...
  6. R

    Tyhmien kysymysten ketju

    Ai jumankauta että olisi hienoa elää maailmassa ilman kännyköitä ja nettiä. Ei tarvitsisi kuin ovesta ulos astua ja olisi tavoittamattomissa. Ennen sitä eleltiin mökilläkin kesät viikkotolkulla ilman puhelinta ja yhteyksiä muuhun osaan maailmaa.
  7. R

    Tyhmien kysymysten ketju

    Kai se teinin mielestä on hieno tai ei muuten sellaista tekisi. En usko, että kyseinen teini on autoaan väsännyt toivoen miellyttävänsä sinua.
  8. R

    Tyhmien kysymysten ketju

    Tsekki on helppo kieli, kunhan sitä lukee Google Kääntäjän avulla.
  9. R

    Tyhmien kysymysten ketju

    YTV:n sivut -> aikataulut -> näppäile hakuun oikea linja -> pysäkkiluettelo -> katso muutama edeltävä pysäkki ja kartalta suunnilleen kohta -> paina pysäytysnappia oikeassa paikkaa.
  10. R

    Tyhmien kysymysten ketju

    HBO: Pornucopia Suosittelen katsomaan jos jostain käsiinsä saa. HBO:n tyyliin oikeastaan mitään ei peitellä tai jätetä sanomatta, ainakin saa todellisen kuvan siitä mitä jyystöleffojen taustalla tapahtuu.
  11. R

    Tyhmien kysymysten ketju

    Maksetaan ja varsin reilusti. Enemmän kyllä naisille. Aivan palkkahaitarin yläpäässä on sitten homopornoa vääntävät äijät, minkä vuoksi useat heterot päätyvät tutkimaan myös näitä onkaloita.
  12. R

    Tyhmien kysymysten ketju

    Olen järkeillyt sen niin, että sanonta tulee ponnistuksen aikana erittyvästä addrenaliinista joka tuo suuhun metallisen maun.
  13. R

    Tyhmien kysymysten ketju

    "Mist saisin NHL 2009:n ilmaseks, tietääks kukaan mitää torrent mestoi?" "Onks kellää cdkeytä tähän Barbie Adventures: Ken goes Gay" -pelii???" Tuollaisia.
  14. R

    Tyhmien kysymysten ketju

    dna Vastauspankki: Kysymys Puhelimeni kysyy PUK-koodia. Mikä se on ja mistä sen saa? Vastaus PUK-koodia (Personal Unblocking Key) tarvitaan lukkiutuneen PIN-koodin avaamiseen. Jos PIN-koodi näppäillään kolme (3) kertaa väärin, SIM-kortti lukkiutuu. SIM-kortin avaamiseen...
Ylös