Hakutulokset

  1. R

    Pelisuoritukset kaudella 2014–2015

    Juha Leimu on ainut Pelicans puolustaja joka pystyy rakentamaan peliä. Mielestäni tärkein yksittäinen pelaaja mm. ensikauden joukkuetta rakennettaessa. Kuten on jo pohdittukin niin viime pelien alavireisyys johtunee loukkaantumisesta. Toisaalta kun verrataan herroihin Hurri, Manelius ja...
  2. R

    Pelisuoritukset kaudella 2014–2015

    Saako huutaa? Niin paljon vituttaa tää jatkuva kyntäminen. Taitaa meidän pohjavedessä olla jotain ku ei me vaan osata.
  3. R

    Pelisuoritukset kaudella 2014–2015

    TPS-Pelicans ei ole kahden erän jälkeen tarjonnut katsojille mitään. Ainakaan Pelsu kannattajan silmin. Edes pari kovaa taklausta, ainaisen hiihtelyn sijaan herättäisi mielenkiintoa.
  4. R

    Pelisuoritukset kaudella 2014–2015

    Pitäisköhän meidänkin viedä tuomarit joskus Mallorcalle. Kyllä on niin kaverimeininkiä toi dumarit ja ifk. Edit:typo
  5. R

    Pelisuoritukset kaudella 2014–2015

    Mahtavaa! Kaksi pistettä Raumalta mukaan, tiukan puolustustaistelun jälkeen. Ei haittaa vaikka kolme pistettä sössittiin.
  6. R

    Pelisuoritukset kaudella 2014–2015

    Tänään toteutetaan orjallisesti Pelicanssin kiekollista pelitapaa. Kukaan ei tiedä mitä tehdä kiekon kanssa. Vaikkakin loukkaantumisia on järjetön määrä, alkaa vähän pelottaa rikotaanko tappioputkiennätys tänäkin vuonna. Toki Spora haastaa meidät tiukasti. Vuodesta toiseen kannattajilta...
  7. R

    Pelisuoritukset kaudella 2014–2015

    Harmittavan heikkoja esityksiä ovat nämä ensimmäiset liigapelit tämän kauden osalta olleet. Yleisönkin soisi halliin taas löytävän. Toki on myönnettävä että kotisohvalta olen pelit itsekin katsellut. Siispä seuraavaan kotipeliin kannustamaan!!
Ylös