Hakutulokset

  1. R

    Vesa Rantanen ja Tuomas Nyholm

    Yleensä tulee annettua kuraa Rantasen & co. niskaan, mutta kun on aihetta kehuun, tulee sekin tehdä. Tällä kaudella katsomani videotuomarilähetykset ovat olleet analyyttisempia, kuin aikaisempien vuosien "ETHÄN SÄ VOI KÄÄNTÄÄ SITÄ SELKÄÄ PELILLE" räksytys. Esimerkiksi Tukoseen loukkaantumiseen...
  2. R

    Vesa Rantanen ja Tuomas Nyholm

    Tämä on totta, jatketaan mietintöjä. Jonkinlaista arpasysteemiä kai tuo vaatisi, ettei taktikointi ole mahdollista. Tahi sitten noita mainitsemiasi menetelmiä, vaikka en niistä oikein innostunutkaan. Mahdollisuus olisi myös se, että parhaiten sijoittunut saisi jossain vaiheessa valita itselleen...
  3. R

    Vesa Rantanen ja Tuomas Nyholm

    Olen miettinyt samaa. Kuten myös viestisi rivien välistä olin aistivinani, pidit myös itse vaihtoehtojasi melko tylsinä. Toimisiko sellainen jalkapallon mestareiden liigasta kopioitu systeemi. Silloin pelattaisiin neljän joukkueen alkulohkoja, ja puolivälieräparit arvottaisiin kahdesta korista...
  4. R

    Vesa Rantanen ja Tuomas Nyholm

    Kuuntelin (valitettavasti) myös tuota samaa ja kiinnitin myös tuohon huomiota. V.Rantanen voisi kertoa, kuinka tärkeä ottelu esim. puolivälierä on, jos tuollainen merkityksetön ottelu, jonka voisi jopa tahallaan hävitä, on äärimmäisen tärkeä. Nämä ketjun otsikossakin mainitut veijarit eivät tuo...
Ylös