Hakutulokset

  1. R

    Lukko kaudella 2014–2015

    Jos miettii Nurmen aiempia esityksiä pudotuspeleissä, on ihan ymmärrettävää pitää häntä epäonnistujana. Oli kuitenkin etukäteen arveltuna ainakin meikäläisen papereissa Ahtolan ohella varmin onnistuja poffeissa.
  2. R

    Lukko kaudella 2014–2015

    Teemu Nurmi on ehkä vähän väärässä korissa. Pelasi kuitenkin hyvän runkosarjan, vaikka poffit menivätkin ihan vituilleen. Yritti kyllä niissäkin, mutta olisikohan Teemu tuo Dufvan mainitsema ilman polven sivusiteitä pelannut soturi? Aika varmasti polvesta hajosi jotakin siinä Riikolan...
  3. R

    Lukko kaudella 2014–2015

    Kotiedusta sen verran, ettei tuolla kyllä viime kaudella ainakaan Lukolle mitään erityistä merkitystä ollut. Tappara ainakin piestiin useammin nimenomaan vieraissa.
  4. R

    Lukko kaudella 2014–2015

    Miestä Lukon puolustus on Dufvan aikana seurannut ja muut käytännöt ovat olleet poikkeuksia tai vapaamatkustajien (Nummelin, Straka,...) sooloiluista syntyneitä sekaannuksia. Tuossa oli kaiketi yksi syy miksei Saarela sopinut palettiin tosipeleissä.
  5. R

    Lukko kaudella 2014–2015

    Ainakaan Lukon twiiteistä en moista infoa löytänyt.
  6. R

    Lukko kaudella 2014–2015

    Katsopas. Ihka aito porilainen Rölli-Peikko. Ovat tosin niin yleisiä, etteivät bongaukset juurikaan säväytä.
  7. R

    Lukko kaudella 2014–2015

    Tukonenkin tekisi tuon 50 paunaa kaudessa, jos pelaisi joskus kokonaisen kauden terveenä. Muutenkin Tukonen on tunnettu ja arvostettu ympäri Suomen, joten millään tavalla on mahdoton puhua kulttipelaajasta.
  8. R

    Lukko kaudella 2014–2015

    Sipiläinen ja F. Riska ovat käsittääkseni ihan laajasti arvostettuja kiekkoilijoita, joten heitä ei oikein kulttipelaajiksi voi laskea. Honkaheimon ehkä voisi. Erik Riska voisi tosiaan olla enemmänkin Sportin kulttipelaaja, vaikka kyllähän mies noita kannuksia Raumallakin kauden edetessä...
  9. R

    Lukko kaudella 2014–2015

    No kyllähän varsinkin Generous nimenomaan jonkinlainen kulttipelaaja on. Tukonen taasen ei ole mikään kultti- vaan ihan selkeä tähtipelaaja. Kannattaa nyt ensin tutustua, mitä tuo kulttipelaaja todellisuudessa tarkoittaa.
  10. R

    Lukko kaudella 2014–2015

    Niin no kyllä minä ainakin pitäisin Tikkasta ja Mikkolaa ihan oikeina puolustajina. Virtasenkin voi hyvällä omatunnolla laskea pakiksi. Ilmeisesti tarkoituksena oli hakea niitä isoja, ilkeitä ja kankeita kavereita?
Ylös