Hakutulokset

  1. R

    Aleksi Saarela – superjunnusta liigapelaajaksi

    Lentoturvallisuutta.
  2. R

    Aleksi Saarela – superjunnusta liigapelaajaksi

    Lentäminen NHL:ssä ja KHL:ssä lienee yhä edelleen hieman eri kantimissa.
  3. R

    Aleksi Saarela – superjunnusta liigapelaajaksi

    Vertaus Crosbyyn ontui pahasti siinä mielessä, että käsittääkseni hän on maailman parhaita myös omalla puolustusalueella. En tosin seuraa NHLää, mutta tällaisen käsityksen olen saanut.
  4. R

    Aleksi Saarela – superjunnusta liigapelaajaksi

    No ei tietenkään yksistään tuohon ratkennut, mutta isossa roolissa se kuitenkin oli. Eikä ollut ensimmäinen laatuaan.
  5. R

    Aleksi Saarela – superjunnusta liigapelaajaksi

    Jo toinen peli putkeen, jossa Allun tyhmä jäähy kostautuu. Muutoinkin aivan helvetin löysää touhua Saarelalta. Helvetin iso pettymys on ollut tämäkin jamppa, eikä noilla esityksillä ole mitään asiaa NHLään.
  6. R

    Aleksi Saarela – superjunnusta liigapelaajaksi

    Jos tähän mennessä nähtyjen esitysten perusteella pitäisi veikata, en löisi isoa vetoa edes yli viiden maalin kauden puolesta. Tänään näytti ihan siltä, ettei Allua maaliteko edes kiinnosta. Tuo huomio toki pääasiassa ylivoimapelaamisen johdosta, sillä leftin pelaaja hyvällä laukauksella tuskin...
  7. R

    Aleksi Saarela – superjunnusta liigapelaajaksi

    Näin poika taisi suunilleen sanoa. Sanojen järkevyydestä voikin sitten olla montaa mieltä.
  8. R

    Aleksi Saarela – superjunnusta liigapelaajaksi

    Melko piikikkäitä kommentteja Saarela kyllä antaa. Hieman diplomaattisemminkin asioista olisi voinut mielestäni mainita. Joka tapauksessa ihan suoraan Dufvan suuntaanhan nuo kommentit on suunnattu, siitä ei liene mitään epäselvyyttä.
  9. R

    Aleksi Saarela – superjunnusta liigapelaajaksi

    Käsittääkseni Lukko halusi pidempää sopimusta. Tosin huhuissa Ässiin tehty pahvi oli mielestäni kaksivuotinen. Totta. Toisaalta tässä tapauksessa olisi pitänyt pystyä pitämään kiinni, varsinkin kun kilpailemassa oli paikallisvastustaja.
  10. R

    Aleksi Saarela – superjunnusta liigapelaajaksi

    Toisaalta verailukohtia Alluun ei tässä mielessä ole. No ehkä Jari Torkki voisi olla ja hän sai aikoinaan vastuuta ihan riittämiin. Mahdollisuuden saadessaan pelaajan tehtäväksi jää lupausten lunastaminen. Tuo lunastaminen ei Saarelan kohdalla sitten onnistunut tällä kaudella ja peli lienee...
  11. R

    Aleksi Saarela – superjunnusta liigapelaajaksi

    Tuosta Mestiksestä sen verran, että muistaisin täällä sanottaneen, ettei Allu ole suostunut Mestiskomennukseen.
  12. R

    Aleksi Saarela – superjunnusta liigapelaajaksi

    Onko tuo 6 k€/kk ihan faktaa? Melkoisen rouhea palkka ja jos kauden jälkeen vielä nostaa kytkintä, ei voi sanoa, että hinta ja laatu olisivat olleet ihan käsi kädessä.
  13. R

    Aleksi Saarela – superjunnusta liigapelaajaksi

    Onko Saarela edes pelikunnossa tällä hetkellä?
  14. R

    Aleksi Saarela – superjunnusta liigapelaajaksi

    Vähän vaikea on ollut näyttöjen antaminen Lukossa, koska poika on ollut loukkaantuneena jatkuvasti...
  15. R

    Aleksi Saarela – superjunnusta liigapelaajaksi

    Mielestäni kolmannen maalin aikana kentällä oli kyllä kolmosketju. Edit. Ja nelonen tosiaan oli heikko, mutta tästä iso osa menee kyllä sentterin piikkiin.
  16. R

    Aleksi Saarela – superjunnusta liigapelaajaksi

    Kauppista se nykyään käy, mikä kävi ilmi eilisestä Ramonan haastattelusta. On siis vaihtanut Lukion kauppikseen kaiketi juuri kiekkoilun vuoksi. Edit. Eiköhän Dufva hae näillä vaihdoilla tiiviimpää puolustuspeliä. Toisaalta onhan tuo Z-alkuinen sentteri kuitenkin rosterissa, mutta...
  17. R

    Aleksi Saarela – superjunnusta liigapelaajaksi

    Joo porilaisten mielestä olisi ilmeisesti aivan luonnollista, että Saarela dominoisi liigaa, vaikka muu joukkue sukeltaa aika tavalla. Ei ainakaan kahdessa näkemässäni matsissa ole ollut lähellekään joukkueen heikoin lenkki, mutta liike on ihan yhtä tahmeaa kuin koko joukkueella.
  18. R

    Aleksi Saarela – superjunnusta liigapelaajaksi

    Kuten Roku jo ehtikin kertoa, ne "varmat" "tiedot" "tiesivät" Saarelan siirtyvän narreihin jo alkavaksi kaudeksi... Toki ensi kausi on toinen juttu, mutta siitä tälle foorumille kirjoittavilla tuskin mitään tietoa on...
  19. R

    Aleksi Saarela – superjunnusta liigapelaajaksi

    Eetu Koski ja Riku Väkiparta ovat tästä malliesimerkki?
  20. R

    Aleksi Saarela – superjunnusta liigapelaajaksi

    Kannattaa muuten tarkistaa Saarelan kotikaupunki tuon steamin pelaajalistalta. Liekö siihen lipsahtanut syntymäkaupunki vai miksi noin? Edit. Onpas muuten järkyttävän surkea kuva tuossa steamissa.
Ylös