Hakutulokset

  1. R

    HPK:lle uusi areenahanke?

    No niin, nyt tämä hanke on sitten odotetusti kuopattu. Hämeensaaren kehitystä jatketaan suunnitelman pohjalta muuten, mutta ilman areenaa kertoo uusi kaupunginjohtajamme HäSassa. Olisi liian kova investointi kaupungille, kun yksityistä toimijaa (ja rahaa) ei ole löytynyt. Jäähalliratkaisuksi jää...
  2. R

    HPK:lle uusi areenahanke?

    HPK tai kaupungin yhtiöt eivät lähde operaattoriksi tai päävuokralaiseksi areenaan. Tällainen päätös nyt tullut. Syynä HPK:n tekemä kassavirtalaskelmat, joka HPK:n näkemyksen mukaan toisi liian suuren taloudellisen riskin. Lisäksi HPK odottaa nykyisen Pohjantähti-areenan korjausselvitystä ennen...
  3. R

    HPK:lle uusi areenahanke?

    Hankkeen ylivoimaisesti suurin haaste ja este on rahoitus, ei toriparkit, mitkään muutkaan parkit tai niiden puute. Nuo konseptit tehdään tässä vaiheessa lähinnä juuri sitä varten, että voidaan luoda uskottavuutta ja hankkia hankkeelle rahoitusta. Rahoittajilla, jos niitä löytyy, on kuitenkin se...
  4. R

    HPK:lle uusi areenahanke?

    Jännä homma, että tehdään hakemalla ongelmia parkkeerauksesta. "Suuressa maailmassa" kun olen käynyt esim. Tampassa ja Detroitissa, joissa Amalie Arena ja entinen Joe Luis Arena sijaitsevat vastaavasti veden äärellä ja keskustan viressä, vetävät noin 20 000 katsojaa ja usein miten ovat täynnä...
  5. R

    HPK:lle uusi areenahanke?

    Huomenna tulossa jotain tietoa ulos: https://www.hameensanomat.fi/kanta-hame/hameensaaren-areenan-tilannetta-valaistaan-tiistaiaamuna-kyllahan-korona-on-jarruttanut-neuvotteluja-vuokralaisten-kanssa-1675613/ Sepos Oy:n hallituksen jäsen Ilkka Kilpimaa vahvisti tänään maanantaina, että...
  6. R

    HPK:lle uusi areenahanke?

    Tuolla paikalla Hämeensaaressa on juurikin tarkoitus houkutella rahoittajia ja yrityksiä kokonaishankkeeseen mukaan, sillä pelkkää areenaahan ei nykysuunnitelmalla rakenneta vaan konseptiin kuuluu toimistoja, liiketiloja ja asuntoja. Tämä ei taas olisi mahdollista Goodmanin pohjoispuolen...
  7. R

    HPK:lle uusi areenahanke?

    Tänään HäSassa lisäjuttua hankkeesta kaupungin näkökulmasta. Kaupungin ja yritysryhmittämän kumppanuussopimus hankkeesta on kuulemma allekirjoituksia vailla ja menee hyväksyttäväksi kaupungin hallitukselle ensi viikolla. Tarkoitus määrittää hankkeen työnjakoa kaupungin ja kehitysyhtiön kesken...
  8. R

    HPK:lle uusi areenahanke?

    Tämä on hieno uutinen! Pörssinoteerattu vakavarainen rahoitus-/varainhoitoyritys osaomistajana lisää uskottavuutta projektille ja todennäköisyyttä sen etenemiselle.
  9. R

    HPK:lle uusi areenahanke?

    En ole tuollaista huhua kuullut, mutta tämä olisi todella iso virhe. Lisätietoja voi kysyä Turusta mitä hallin sijainti hevon perseessä aiheuttaa.
  10. R

    HPK:lle uusi areenahanke?

    Kun kerta tämäkin ketju aktivoitui, niin otetaanpa osakastilaisuudessa kerrotut Toivasen kommentit osakkaille. Kerho on tällä hetkellä aktiivisena neuvotteluissa areenahankkeessa osapuolten kanssa. Sen Toivanen selkeästi toi esiin, että missään nimessä Kerho ei lähde hankkeeseen pelkäksi...
  11. R

    HPK:lle uusi areenahanke?

    No vähemmän yllättäen jutut keskitty Gardeniin ja muut hankkeet käytiin vähän juosten kustu läpi. Ei mitään erikoisempaa. Olivat käyneet maanantaina valtuustolle asiaa esittelemässä, kehui kuinka sopii kaupungin strategiaan asuin- ja liiketiloineen. Lisäksi kehui Hämeensaarea paikkana...
  12. R

    HPK:lle uusi areenahanke?

    Ilkka Kilpimaa Radio Rockilla tänä aamuna haastattelussa puhumassa hallihankkeistaan mukaan lukien Hämeensaari. Katsotaan tuleeko jotain uutta tietoa.
  13. R

    HPK:lle uusi areenahanke?

    Osaisinko oikein arvata, että vaikka laskelmat näkisitkin, niin ne olisi kuitenkin epärealistiset mielestäsi? Ko. yritykset ovat julkisesti ja hyväksyttävästi vakuudet/sitoumukset kaupunginhallitukselle antanut omasta osuudestaan, että ovat saaneet suunniteluvarauksen vuoteen 2021 asti, joten...
  14. R

    HPK:lle uusi areenahanke?

    GSP on nyt pannu rahaa Jyväskylän hankkeen lisäksi kahteen muuhun hankkeeseen. Ja nyt sitten firma ei pystyisi panna rahoja näistä neljästä hankkeesta pienempään? Ei siis selvityshankkeet Jyväskylässä, Garden Helsinki tai Turku ole vielä saaneet firmaa nurin tai edes tappiolliseksi, mutta just...
  15. R

    HPK:lle uusi areenahanke?

    Nettovelkaantumisaste ei ole sama asia kuin oman ja vieraan pääoman suhde. Kannattaisi ymmärtää edes jotain asiasta ennen kuin linkittää googlaamiaan asioita. Kerro nyt sitten itse vielä että: - Miksi GSP ja kumppanit eivät pysty 2-3 miljoonaa tähän selvityshankkeeseen saamaan vaikka ovat sen...
  16. R

    HPK:lle uusi areenahanke?

    Tarkoituksellako vääristät kirjoituksiani? En kirjoittanut että saavat 200 mijoonaan vaan kirjoitin että 2-3 miljoonaa selvitystyöhön parin vuoden aikana on noille firmoille piece-of-cake ja vaikka täysin lainarahana. Tuosta 2-3 miljoonasta iso osa on niiden firmojen omaa työtä ja yleensäkin...
  17. R

    HPK:lle uusi areenahanke?

    No miksi sinulle tai minulle niitä laskemia näytettäisiin. Luuletko että toi esitys on kaikki mitä asian eteen on tähän saakka tehty. Miten voit sanoa tässä vaiheessa että rahoitus ei ole realismia, vaikka ko. kaverit ovat sen jo kertaalleen hoitaneet 220-250m vastaavalle hankkeelle. Onhan...
  18. R

    HPK:lle uusi areenahanke?

    Noi mainitsemasi rahoittajat ovat tulleet vasta mukaan vuonna 2017. Hanketta ovat GSP ja kumppanit valmistelleet jo noin vuodesta 2013 saakka. Sama konsepti ja tavoite tässä.
  19. R

    HPK:lle uusi areenahanke?

    GSP:n referenssinä ja hankkeen toteutumisen puoltavana tekijänä rahoituksen suhteen on, että ovat onnistuneet siinä jo tuossa Jyväskylän hankkeessa. Ja vaikka hämeenlinnaisena ehkä puolueellinen olenkin, niin onhan Hämeensaari investointipaikkana aika paljon Hippoksen ympäristöä houkuttelevampi.
  20. R

    HPK:lle uusi areenahanke?

    Juuri näin. Mutta tuon aikataulun ja toteutumisen osalta sen rahoituksen järjestyminen on olellinen juttu. Nyt GSP toimii neljän eri hallihankkeen takana, niin näen riskinä rahoituksen järjestymisen. Luonnollisesti GSP:lle on prioriteettina saada rahoituksen osalta hommat kuntoon aikaisemmin...
Ylös