Hakutulokset

  1. R

    Lukko kaudella 2016–2017

    Steven Seigo jatkaa uraansa Ruotsin puolella. Mora IK on uusi työnantaja, kertoo päivän Länsi-Suomi.
  2. R

    Lukko kaudella 2016–2017

    Jäi tosiaan mainitsematta että ei tuo mitä päivän lehdessä luki ollut yksin Rajalan ajatuksia ja mielipiteitä, vaan Lukko on haastatellut valmentajia, pelaajia, johtoryhmää, toimiston väkeä ja myös hallitusta. Siksi se vähän kestikin ennen kuin asian kanssa tultiin julki.
  3. R

    Lukko kaudella 2016–2017

    Lukko on nyt sitten perannut päättyneen kauden perusteellisestin ja päivän Länsi-Suomessa oli Rajalan analyysi pettymyksen tuottaseesta sesongista. Kaksi merkittävää asiaa Rajala nostaa framille: - muutos jonka Lukko teki oli liian iso - kauden alkupuolelle osunut avainpelaajien...
  4. R

    Lukko kaudella 2016–2017

    Ei minulla sitä lehteä nyt enää tässä käden ulottuvilla ole mutta jos nyt ulkomuistista jotain koetan pistää. - Vuoren systeemit olivat täysin erilaiset kuin Dufvalla edellisen neljän kauden ajan. Uudet pelaajatkin Vuori tapasi yksitellen ilman, että pelaajat olivat toisiaan tavanneet -...
  5. R

    Lukko kaudella 2016–2017

    Minä puolestani kuulin tässä kuukausi pari takaperin että Liedeksen palkka olisi kuusinumeroinen, 120 000. Mietin sitäkin että olikohan se koko kahden kauden palkka yhteensä eli 60 000 per vuosi, mutta ei kai Lukossa kukaan niin "pienellä" palkalla joudu pelaamaan. Mä en yhtään osaa arvioida...
  6. R

    Lukko kaudella 2016–2017

    Niin, kun tätä kautta miettii taaksepäin ja mitä kaikkea paskaa olen palstalle kauden aikana kirjoittanut, niin kyllähän minä jossain vaiheessa kautta, luultavasti se oli sitä ihmemies Vuori-MacGyverin aikaa, toivoin että Lukko jäisi sarjassa ronskisti viimeiseksi. Nyt voin sanoa että paskaa...
  7. R

    Lukko kaudella 2016–2017

    Eiköhän Jesse pistepörssin voita. Kaksi peliä on vielä jäljellä ja johto Miika Koivistoon on kaksi pistettä, jolla on vain yksi peli pelaamatta. Kolmantena tulee Mikko Kalteva 9 pinnaa Virtasen takana. Muuten on sanottava että ei tämä kausi nyt sentään ihan ala-arvoisesti ole mennyt. Loppukiri...
  8. R

    Lukko kaudella 2016–2017

    Niin on ja tätä asiaa olen kuluvan kauden aikana useasti hämmästellyt että neljän vuoden työ on muutamassa kuukaudessa huuhdottu niin syvälle Raumanmereen ettei ole tosikaan.
  9. R

    Lukko kaudella 2016–2017

    KooKoo-pelin viime sekunnin rankkari ja siitä vieraille maali ja yksi piste, Tapparalle hävittiin Tampereella 2-1 ja voittomaali tuli puoli minuuttia ennen loppua, siinä meni tasapelipiste ja HPK-pelistä joulukuun 16. päivä olisi pitänyt kolme pistettä ottaa vaikka väkisin kun 8 minuuttia ennen...
  10. R

    Lukko kaudella 2016–2017

    Mutta olisi se kumminkin hienoa nousta melkein koko kauden jumbona olon jälkeen vielä sinne kympin sakkiin. Ja mitä omia ajatuksiani viime kesältä ennen kauden alkua muistelen, niin kymmenenneksi minä Lukon sijoitinkin runkosarjassa, tosin kuvittelin kauden sujuvan koko ajan tasaisesti siellä...
  11. R

    Lukko kaudella 2016–2017

    Nimenomaan omissa käsissä. Muiden tekemisiä on nyt turha kuikuilla.
  12. R

    Lukko kaudella 2016–2017

    Jos Lukko sinne kympin sakkiin pääsee, niin pidän ihan mahdollisena sitä että siitä sarjasta Lukko myös jatkaisi eteenpäin, vastustajasta huolimatta. Ja sitten olisikin taas vastassa sadatta kertaa peräkkäin play offeissa Tappara. Ei kevättä ilman Tapparaa.
  13. R

    Lukko kaudella 2016–2017

    Samalla ovat myös loppuneet Ruudun selostajien taivastelut siitä että "Niskala ei enää lauo niin paljon kuin viime kaudella" kun kiekko on ruvennut menemään perille asti. Vai ovatko ne jo tajunneet laukausmäärän sijasta katsoa myös pelattujen pelien määrää?
  14. R

    Lukko kaudella 2016–2017

    Kyllä niitä pinnoja nyt taas rupesi Villelle tulemaan. Ei ollenkaan paha seuraavaksi 40 täyttävältä pelaajalta. Ja Jesse Virtanen sai taas ainakin yhden syöttöpinnan, siihen Niskalan maaliin. En ole varma tuliko vielä toinenkin? Joka tapauksessa Virtanen taisi nyt nousta puolustajien...
  15. R

    Lukko kaudella 2016–2017

    Päivänpolttavin kysymys onkin että kuka ottaa Gagnonin paikan siinä ylivoimakuviossa ja pääsee lataamaan Vahalahden passeista?
  16. R

    Lukko kaudella 2016–2017

    Meinasin itsekin linkittää tuon jokapojan suosikkilehden jutun aiheesta mutta en ehtinyt. Eipä siinä mitään, voinen valaista jutunjuurta hiukan. IS:n saamien tietojen mukaan kauppa on nyt sitten auennut ja ulkomaalaiset ovat kaupan. Aaron Gagnon kiinnostaa Tepsiä, ja TPS haluaisi tehdä Gagnonin...
  17. R

    Lukko kaudella 2016–2017

    Kyllä kai pelaajat sen tietää että peli on täyttä paskaa. Eivät vaan viitsi sitä haastattelussa ruveta selittämään, se on se pienemmän riesan tie kun sanoo vaan että "pelattiin ihan hyvä peli" ja "kaveri" teki sitä ja "kaveri" teki tätä.
  18. R

    Lukko kaudella 2016–2017

    Mikäli Lukko häviää tänään SaiPalle ja huomenna KooKoolle, pelaajat pistetään myyntiin ja alkaa olemaan melko varma asia että Lukko jää sarjassa viimeiseksi. Vaikka Lukon sarjasijoituksista aina jotkut koiranleuat koettavat vitsiä vääntää niin tosiasia on se että viimeksi Lukko on ollut jumbona...
  19. R

    Lukko kaudella 2016–2017

    Onhan tossa nyt vielä 19 peliä pelaamatta ja 10 pinnaa tarttis saara että mennään KalPasta pinnalla ohi. Vielä kun tuosta pari tyyppiä myydään pois ja heitetään pyyhe kehään niin se vapauttaa hiukan joukkueen peliä ja silloin voidaan nähdä oikein hyvääkin jääkiekkoa niin että kyllä mä uskon että...
  20. R

    Lukko kaudella 2016–2017

    Katselin tilastoja ja 60 pelin kaudella pienin pistemäärä on ollut KalPan 51 pinnaa kaudelta 2013-14. Enpäs muistanutkaan että niillä meni silloin noin huonosti, eli kyllä kai Lukko sentään enemmän tällä kaudella pisteitä kerää kun nyt on jo 42 pinnaa. Tuon ainakin voisi tavoitteeksi ottaa kun...
Ylös