Hakutulokset

  1. R

    Lukko kaudella 2014–2015

    Nimenomaan se joukkuehenki ja oikeenlainen kemia kuten se lähes paikallinen heterobändi 90-luvun alkuvuosina naukui.
  2. R

    Lukko kaudella 2014–2015

    Kyllä Tikkanen antaa päivän lehdessä ymmärtää että hän lähtee: "Sopimuksen tekemiseen tarvitaan kaksi osapuolta. Ihan hyvässä hengessä olemme sopineet näin." Ja kysymykseen tulevasta seurasta Tikkanen vastaa: "En voisi kertoa jos minulla olisi sopimus. Nyt tilanne on se ettei mitään varmaa ole"...
  3. R

    Lukko kaudella 2014–2015

    Sijoitanpa aikani ratoksi Lukon tämän kauden pelaajat kolmeen koriin: onnistujiin, siinä ja siinä-miehiin jotka voisi sijoittaa periaatteessa kumpaan tahansa ja epäonnistujiin. En perustele sanallakaan yhtään valintaani, tulisi turhan pitkä sepustus. Onnistujat: Ryan Zapolski, Oskari Setänen...
  4. R

    Lukko kaudella 2014–2015

    Mitä näitä nyt on, Riska, Nieminen ja Mikkola ainakin jotka viime aikoina ovat olleet sivussa silloin tällöin ja viimeisimpänä tällin saanut Koivisto, niin minä antaisin näille pelaajille suosiolla huomisen päivän vapaaksi. Maaliin pistäisin Setäsen ihan muuten vaan, ja sitten tietysti ihan...
  5. R

    Lukko kaudella 2014–2015

    Ei siis tullut vahvistuksia eilen. Jos tästä nyt jotain hyvää hakee niin ainakin sen löytää että nämä joita nyt Lukkoon huhuttiin enemmän tai vähemmän totuuspohjalta eli Petruzalek ja viime metreillä Larsen, eivät myöskään mihinkään muuhun suomalaiseen seuraan tulleet. Esim. Petruzalekin lähtöä...
  6. R

    Lukko kaudella 2014–2015

    Okei. Tervetuloa sitten vaan. Jätetään arviot siihen kunnes muutama peli on pelattu. Varovaisen positiivisesti nostan Komulaiselle peukkua, eli samat fiilikset mitä oli Henrik Koiviston tapauksessakin. Pelaakohan Komulainen jo tänään?
  7. R

    Lukko kaudella 2014–2015

    Hauska juttu tuo "Ville Nieminen Ilvekseen". Minä tosin en sitä lukenut eli kuullut mistään livenä eli tiesin jo mistä on kyse enkä siksi mennyt lankaan. Mutta mikään ihmehän se ei ole että moni meni. Hyvä jäynä Ilvekseltä. Eihän tästä enää puutu kuin se että Timo Rajala pahoittaa mielensä ja...
  8. R

    Lukko kaudella 2014–2015

    Mahtaa se yhteishenki olla nyt Oulussa ihan saatanan syvältä. Kyllä meidän kelpaa.
  9. R

    Lukko kaudella 2014–2015

    Ja siirtorajan umpeuduttuakin pelataan vielä tätä kautta. Ei tässä ole mitään syytä luovuttamiselle ennen kuin viimeisen pelin jälkeen. Katotaan sitten kuinka äijien on käynyt.
  10. R

    Lukko kaudella 2014–2015

    Niin no tuota minäkin olen koko ajan ihmetellyt että Lukon kohdalla puhutaan tuosta yhteen hitsautumisesta ja nimenomaan joukkueena pelaamisesta. Tuskinpa nuo muihin joukkueisiin kesken kautta tulevat ja niiitä vahvistavat pelaajat kaikki mitään mulkvisteja tai vittupäitä ovat nekään. Ihmettelen...
  11. R

    Lukko kaudella 2014–2015

    Tuli mieleen että jos kaikki menee noiden loukkaantumisten kanssa kuten on julkisuuteen puheltu, eli Vaha pelaa jo maaottelutauon jälkeen ja Konjakki tulee mukaan runkosarjan loputtua, niin se voi olla aikamoinen piristysruiske joukkueelle joka nyt on pahasti raajarikkoinen. Eli kun tässä nyt...
  12. R

    Lukko kaudella 2014–2015

    Lukko pelaa vielä yhden pelin ennen joulutaukoa eli huomenna HPK:ta vastaan. Tämän päivän lehdessä RD perkaa alkukautta, ja on tyytyväinen siihen mitä Lukko on tehnyt. - yli 50 pistettä ennen joulua on hyvä saavutus, unohtamatta sitä että tähtäin on pudotuspeleissä - 29 pelissä Lukko on jäänyt...
  13. R

    Lukko kaudella 2014–2015

    Nyt Lukko pelaa kauden synkintä jaksoa ja se saattaa kestää vielä joulutaukoonkin saakka, toivottavasti ei kuitenkaan ihan niin pitkään mutta luotto on kova että kyllä tämä tästä taas iloksi muuttuu, laiva kääntyy, peli paranee ja pisteitä rupeaa tulemaan ja sijoituskin kohenee. Mutta...
  14. R

    Lukko kaudella 2014–2015

    Koskesta ei ole hajuakaan sen jälkeen kun hän jossain KeuPan pelissä sai tällin silmäkulmaansa.
  15. R

    Lukko kaudella 2014–2015

    Katsoiko kukaan tuota avajaistilaisuutta. Tuli Satakunnan Radion sivuilta (tai YLE Areenan tarkemmin sanottuna) suorana kello 12.30 alkaen, mutta kun olin töissä niin en nähnyt. Enkä jälkikäteenkään sitä mistään löytänyt, vai enkö vaan osaa etsiä? Olis vaan kiinnostanut tietää mitä kaikkea...
  16. R

    Lukko kaudella 2014–2015

    CHL on minulle täysi arvoitus mutta toisin kuin keväällä uhosin, seuraan kyllä sitä suuremmalla mielenkiinnolla kuin harjoituspelejä. Sen kummemmin en osaa esim. Luulajasta sanoa mitään, mutta eiköhän nämä lohkon L-alkuiset joukkueet sen voiton keskenään ratko. Ihan kiva jos Lukko lohkon...
  17. R

    Lukko kaudella 2014–2015

    Tuon lisäksi mitä Kiekkoareenassa luki (linkki ohessa: Lukko palasi jääharjoituksiin | Kiekkoareena ) tarinaa on Ville Vahalahden varastetusta maastopyörästä. Kauaa ei Ville ehtinyt raumalaisena olla kun voro iski, muutto oli viime viikolla ja sunnuntain ja maanantain välisenä yönä pyörä oli...
  18. R

    Lukko kaudella 2014–2015

    Erinomaisen hyvältä näyttää tässä vaiheessa ja odotukset ovat jopa kohtalaisen korkealla. Kyllä viime kevään sijoitusta pitäisi pystyä parantamaan tällä joukkueella.
  19. R

    Lukko kaudella 2014–2015

    Paskempi juttu, mutta näitä sattuu. Joskus ne tapahtuvat kauden aikana, joskus jo ennen kauden alkua. Varoja uuden pakin hankinnalle pitäisi nyt olla ainakin tuon Välivaaran sopimuksen verran.
  20. R

    Lukko kaudella 2014–2015

    En tiedä sitten miksi se sovittu tiedotustilaisuus kuukausi-pari takaperin meni puihin, mutta minä olin sen jälkeen ihan varma että Gagnonia ei Raumalla enää ainakaan Lukon pelipaidassa nähdä. Onneksi olin luuloineni väärässä taas kerran. Tällä hetkellä näyttää todella hyvältä.
Ylös