Hakutulokset

  1. R

    Kaikkien aikojen flopit

    Espoossa tätä Makarovia luultiin siksi kuuluisammaksi peluriksi. Olivat oikein jossain haastattelussa itsensä nolanneet kyselemällä maailmanmestaruuksista ja muista palkinnoista. Totuus oli siinä sitten paljastunut heillekin. Minä itse olen tällä palstalla pitänyt hengissä sitä tarinaa että...
  2. R

    Kaikkien aikojen flopit

    Kyllä mä Kevin Hodsonin muistan, vaikken sitä tiedäkään mikä hänellä Jokereissa tökki. Hodson oli jo kertaalleen lopettanutkin uransa ja oli pari vuotta kokonaan pelaamatta. Taisi kumminkin pelata jossain porukassa jo ennen Jokereita eli suoraan keinutuolista häntä ei värvätty. Mutta syy...
  3. R

    Kaikkien aikojen flopit

    San Josen Suomen scouttina toimi tuolloin Turun Sanomien jääkiekkotoimittaja Erkki Liesmäki. Tiedä häntä suuriko ansio Erkki The Catilla oli siihen että Riihijärvi noin aikaisin otettiin, mutta muikeasti Liesmäki ainakin Riihijärven vierellä irvisteli varaustilaisuudessa otetussa valokuvassa.
  4. R

    Kaikkien aikojen flopit

    Muistan nähneeni lehdessä kuvan jossa Teemu Riihijärvi ja Marko Mäkinen poseerasivat Sharksin paita päällään, ja kaksikon välissä hymyili kuin Naantalin aurinko turkulainen toimittaja Erkki Liesmäki. Jollen ihan väärin ole ymmärtänyt niin Liesmäki toimi Sharksin scouttina silloin, se selittäisi...
  5. R

    Kaikkien aikojen flopit

    Totta, Snellmanin rinnalla Tomi Mustonen vaikuttaa jo ihan Ovechkinilta.
  6. R

    Kaikkien aikojen flopit

    Pirjetä pelasi Jatkoajan tilastojen mukaan 7 peliä joista saaliiksi jäi tehot 0+1. Ilmeistä onkin että mikään noista seitsemästä pelistä ei osunut Lukkoa vastaan, sillä yhtä varmasti kuin aurinko nousee aamulla myöskin Pirjetä heiluttelee Lukon verkkoa aina pelatessaan, oli seura sitten TPS...
  7. R

    Kaikkien aikojen flopit

    No ei, vaikka päinvastoin kuin Tepsissä, Lukossa Jakke pelasi parhaat pelinsä kevään 1996 play offeissa. Oli ensin tärkeässä roolissa kun Lukko pudotti HIFKin, ja sitten lopulta laukoi Lukon Euroopan Liigaan vain 11 sekuntia ennen pronssiottelun varsinaisen peliajan täyttymistä. Muuten kyllä...
  8. R

    Kaikkien aikojen flopit

    trivekku Oksjuta sai silloin Bergiltä kyllä semmoisen tällin, että Timo Tuomi sanoi vielä viikko sen jälkeen, että "Oksjutalla pyörii vieläkin silmät päässä kuin hedelmäpelin kiekot". Se tapahtui muuten tv-pelissä Lukko-TPS, ja se aivotärähdys ei tullut siitä taklauksesta joka silloin...
  9. R

    Kaikkien aikojen flopit

    Oksjuta Roman Oksjutan unohdin minäkin mainita edellisestä listastani. Kaudeksi 1998-99 KalPaan hankittu Oksjuta siirtyi kuopiolaisten rahavaikeuksien takia Lukkoon kesken kautta, ja oli suuri floppi. Ei niinkään pelillisten ansioidensa takia, ja KalPassakin hän käsittääkseni pelasi ihan...
  10. R

    Kaikkien aikojen flopit

    Lukon floppeja Arnold Kadlec tuli Lukkoon kaudeksi 1989-90 suurella kohulla, olihan kysymyksessä Tsekkoslovakian maajoukkuepakki (jollei peräti ihan maailmanmestarikin, en muista tarkkaan). Nopeasti kuitenkin huomattiin ettei Kadlecista juuri apua ollut joukkueelle. Janojuoma tosin maistui...
Ylös