Hakutulokset

  1. R

    Ketjulotto 2015–2016

    No tuskin, Pirnes kaiketi oli jonkinlaisessa day-to-day tilassa (oli vissiin alkulämmöissä mukana jo Tampereellakin), joten nyt kun mies on pelikunnossa niin ottaa tuon Mannisen paikan. Kaikki kunnia Manniselle, mutta ei ole ainakaan näissä kahdessa Tappara-matsissa riittänyt. Tepsiä vastaan oli...
  2. R

    Ketjulotto 2015–2016

    Näin siis ennen Kärppiin tulemista. Kuitenkin sitten kaudella 2011-12 siirtyi laitaan, jossa hyökkäyspelistä saatiin enemmän irti. On toki pelannut senkin jälkeen ajoittain keskellä, ja mielestäni voisi olla nytkin parempi kokeilu tuohon sentteriksi kuin vaikka esim. Aaltonen. Voisi myös sopia...
  3. R

    Ketjulotto 2015–2016

    Tätä olen vähän itsekin tässä pohdiskellut. Ne pelit joissa Ronkainen on pelannut tällä kaudella, niin todella kypsästi ja viileästi on pelannut. Ei ole ihan samalla tavalla ehkä kiekollista roolia ottanut kuin mitä Nuti teki jo viime kevään poffeissa, mutta toisaalta on hieman ehkä...
  4. R

    Ketjulotto 2015–2016

    Manninen oli ainakin tänään hyvä. Alusti parikin maalia, esimerkiksi tuo no-look pass Pirneksen 1-0 maaliin oli todella hieno. Paremmin se on vetänyt sentterinä kuin Hirso, mikä on sinänsä aika uskomatonta koska kyllähän lähtökohtaisesti Hirson pitäisi olla näistä kahdesta se parempi pelaaja.
  5. R

    Ketjulotto 2015–2016

    Niin no toki näinkin. Onkos Huml pelannut Ahon kanssa samassa ketjussa tällä kaudella? Hitto jos tuota ei ole tajuttu kokeilla, Aho nyt saisi tekemisellään varmaan Mikko Alikoskenkin tekemään 15 maalia kaudessa. Kai siinä nyt yks Humulikin heräisi?!
  6. R

    Ketjulotto 2015–2016

    Näillä mennään tänään: Aho-Niemi-Ikonen Pyörälä-Manninen-Mäenalanen Huml-Hirso-Aaltonen Sailio-Humala-Keränen Kukkonen-Niemelä Nutivaara-Masuhr Laatikainen-Hakanpää Pentikäinen Aittokallio Raju Kolmosketjuun siis tehty muutoksia, Hirso omalla paikallaan sentterinä, Huml siirretty vasemmalle...
  7. R

    Ketjulotto 2015–2016

    Mitenkäs siellä uusitut ketjut nyt toimi? Ilmeisesti jo etukäteen tuhoontuomittu Hirso-Pirnes-Huml oli ihan paska kuten olettaa saattoi, mutta lähinnä mielenkiinto kohdistuu tuohon Pyörälä-Manninen-Mäenalanen ketjuun. Tehoja ainakin tuli ja ekassa vaihdossa värkkäsivät maalinkin, onko siinä jopa...
  8. R

    Ketjulotto 2015–2016

    Liiga.fi:n sivut tarjoilee jännää luettavaa: Aho-Niemi-Ikonen Pyörälä-Manninen-Mäenalanen Hirso-Pirnes-Huml Sailio-Humala-Keränen Kukkonen-Niemelä Nutivaara-Masuhr Ronkainen-Hakanpää Pentikäinen Aittokallio Raju -Kakkosketjuun merkitty siis ainoastaan kaksi hyökkääjää, heitetäänkö siellä nyt...
  9. R

    Ketjulotto 2015–2016

    En tiedä missä on tuollaista lukenut, koska Suikkasen voittaessa TPS:ssä mestaruuden kaudella 2009-10, Huml pelasi Tshekin liigassa.
  10. R

    Ketjulotto 2015–2016

    Ei. Pitkänen ei saanut ylivoima-aikaa, jos nyt ei lasketa niitä ihan ylivoiman lopun jämäsekunteja. Varsinaisessa yv-koostumuksessa Pitkänen ei ollut.
  11. R

    Ketjulotto 2015–2016

    Joo otteluketjuunkin jo heitin, että hieno homma kun saadaan pakkikalustoon tulleiden loukkaantumisten jälkeen otettua paikkaaja kuitenkin omista junnuista mukaan. Vaikka kyseessä oli vaan yksi peli, niin silti jos onnistuu tuollaisen 17 minuutin peliajan pelaamaan tuollaisella varmuudella, niin...
  12. R

    Ketjulotto 2015–2016

    Tänään mennään seuraavilla: Huml-Niemi-Ikonen Pyörälä-Aho-Puljujärvi Junttila-Hirso-Aaltonen Kalapudas-Pirnes-Keränen Kukkonen-Masuhr Ronkainen-Laatikainen Pentikäinen-Hakanpää Mäkelä Maalissa Aittokallio. Eli ilmeisesti Mäenalasen eilisessä pelissä saama tärsky on sellainen että ainakin...
  13. R

    Ketjulotto 2015–2016

    Pirnes kyllä varmaan on ihan huilin vuoksi tänään sivussa, koska pitäisin tuota Pyörälä-Pirnes-Huml ketjua suhteellisen varmana tapauksena loppukautta ajatellen. Mutta kuten tämän päivän otteluketjuunkin kirjoitin, niin kyllähä esim. Ikosen paikka on vähän ongelmallinen mikäli nyt esim...
  14. R

    Ketjulotto 2015–2016

    Korjataan sen verran, että tuo ketjuhan oli jo hyvän tovin kasassa viime kaudella. Silloinhan nuo pelasivat yhdessä useammankin pelin ja tuo ketju keräsi myös tällä palstalla kiitosta. Loppukaudesta ketju sitten hajosi koska ensinnäkin Huml loukkaantui, ja toisekseen joukkueeseen hankittiin...
  15. R

    Ketjulotto 2015–2016

    Alikoski oli ihan puhtaasti kärjistetty esimerkki, mutta toivottavasti nyt pointin ymmärsit kuitenkin. Ja kyllä, olen varma että Aho pelaa laidassa, koska on tuon joukkueen paras laitahyökkääjä (Pyörälän ohella) ja en usko että kokonaisvaltainen sentteripeli on liigatasolla parempaa kuin kuin...
  16. R

    Ketjulotto 2015–2016

    Ihme vänkäämistä jo pari sivua. Aho ei tule pelaamaan Kärpissä peliäkään sentterinä, piste. Mitä täällä seuraavaksi ehdotetaan? Kotiutetaan Mikko Alikoski KooKoosta ykköskenttään snaipperiksi? EDIT: Ja jatketaan nyt vielä vähän, niin noissa hahmotelmissa joissa Esa Pirnes heitetään nelosen...
  17. R

    Ketjulotto 2015–2016

    Tämä on totta, kyllähän tuo ykkösketjun The Kaksikko on nimenomaan Aho ja Niemi. Puljujärvi teki joissain peleissä hyvinkin pisteitä, mutta kyllä mies silti on tuon kaksikon ulkopuolella vähän ollut. Paha silti sanoa vielä parhaista kokoonpanoista yhtään mitään. Pitää muistaa että aikalailla...
  18. R

    Ketjulotto 2015–2016

    On kyllä vahvat ja aukottomat perustelut. "Ehkä ei ole hyvä ratkaisu", ihan hyvin voi sanoa että ehkä onkin loistava ratkaisu pitää kaverit samassa ketjussa. Tällä hetkellä ainakin Aho-Niemi-Puljujärvi on ollut oikein hyvä ja tasapainoinen ketju.
Ylös