Hakutulokset

  1. R

    Veti surulliseksi / hiljaiseksi

    Joo näinpä se menee, voi tulla tosiaan viiskymppiselle ja on niitä juttuja ollut että 30-40 vuotiaskin voi sen saada.
  2. R

    Veti surulliseksi / hiljaiseksi

    Sain eilen kuulla että entisellä naapurillani ja peruskoulun aikaisen luokkakaverini äidillä on Alzheimerin tauti. Ikää 62 vuotta. Eipä se taida katsoa kenen kohdalle osuu, on kuitenkin aina pitänyt itsensä hyvässä kunnossa ja alkoholin käyttökin on käsittääkseni ollut erittäin vähäistä.
  3. R

    Veti surulliseksi / hiljaiseksi

    Minulla on parempaakin tekemistä kuin kyttäillä muita ihmisiä kaupungilla. Kuten esim. kissavideoiden katsominen puhelimesta.
  4. R

    Veti surulliseksi / hiljaiseksi

    Korostan nyt että jos Jaskoni tosiaan on syyllinen mainittuihin tekoihin niin tietysti asiat pitää tuoda esille, mutta en kuitenkaan itse halua lähteä tuomitsemaan kun varsinaista näyttöä ei ole. Tämä on varmaan niitä asioita mitkä ei tule täydellisesti selviämään koskaan, ellei nyt sitten...
  5. R

    Veti surulliseksi / hiljaiseksi

    Siis ainakin selkeitä ristiriitaisuuksia on ollut jätkien tarinoissa, esimerkiksi on väitetty asioiden tapahtuneen sellaisissa paikoissa jotka eivät todellisuudessa olleet vielä edes valmistuneet silloin yms. Toki onhan sekin mahdollista että vuosiluvut ja paikat menevät sekaisin kun...
  6. R

    Veti surulliseksi / hiljaiseksi

    Puhutko nyt siitä Leaving Neverlandista? Jos en ihan väärässä ole niin aika moni (ellei peräti kaikki) noista tyyppien jutuista paljastui ihan puhtaaksi paskapuheeksi.
  7. R

    Veti surulliseksi / hiljaiseksi

    Veti surulliseksi ja hiljaiseksi se että joku käyttää aikaansa Johanna Tukiaisen nettiin vuodettujen alastonkuvien katseluun.
  8. R

    Veti surulliseksi / hiljaiseksi

    Joo ja vanhemmalla iällä se kunto saattaa huonontua ihan hetkessä. Omalla kohdallani isäni isä huononi viimeisen parin vuoden aikana todella paljon ja lopulta lähtö tuli sitten kohtalaisen nopeasti. Lähes omilta tolpiltaan kuitenkin lähti, loppuajat meni sairaalassa mutta melkein viimeisen asti...
  9. R

    Veti surulliseksi / hiljaiseksi

    Joo ei siinä mitään, eipä meistä kukaan etukäteen saa päättää miten kauan näitä päiviä täällä vietetään. Olkoon voima kanssasi.
  10. R

    Veti surulliseksi / hiljaiseksi

    Eräs entinen koulukaveri on kuolemassa lähipäivien/-viikkojen aikana leukemiaan. Ei nyt mikää läheisin ystävä varsinaisesti ole, mutta aikoinaan tuli toki koulun puolesta oltua paljon tekemisissä ja läppää heitettyä. Oli jo joku aika sitten todettu "terveeksi", mutta sairaus uusitui joku aika...
  11. R

    Veti surulliseksi / hiljaiseksi

    Jepjep, 3,5 vuotta vanketta ja 20 000 euron korvaukset, sekä alikessun natsojen menetys. Kovin on pieni hinta ihan helvetin pitkistä, todennäköisesti elinikäisistä traumoista.
  12. R

    Veti surulliseksi / hiljaiseksi

    Tsemppiä, kyllä tuo on varmaan pahinta mitä ihmiselle voi tulla. Omalle kohdalle ei ole ihan läheisille tullut kyseistä tautia, entinen naapurin setä sai joskus vajaat 15 vuotta sitten tuon taudin. Kuolema korjasi lopulta (muistaakseni) vuonna 2008 tai 2009, kohtalaisen nopeasti siis tauti...
Ylös