Hakutulokset

  1. R

    HPK kaudella 2018–2019

    Tästä täysin samaa mieltä, nyt olisi aika reagoida. Tosin en millään jaksa uskoa, että Kerholla on laarissa potaatteja mihinkään "päälle kymmenen kilon" mega-kuhaan. Kyllähän Paajanen-Leino-"mr. X"-Riska, sikäli mikäli mr X olisi sekä sentterin, että laiturin taidot omaava seppä (sikäli mikäli...
  2. R

    HPK kaudella 2018–2019

    Sehän nyt on selvä, että jos pelitapa on kaoottinen kuin wc-paperin alemyynti Tuurin kyläkaupassa, niin epävarmuus hiippailee kaikkien mieleen. Niin junnujen kuin kokeneidenkin. Me voidaan yhtä hyvin tuo fiiliksen löytyminen pistää sen Sveitsin reissun ja Palven ja Pennasen välisen palaverinkin...
  3. R

    HPK kaudella 2018–2019

    Niin, siis Kerho tarvitsee nimenomaan Viitaluoman pelillistä panosta. Sitä #johtajuus#kokemus#rutiini-osastoa on jo 950 runkosarja-pelin verran Riskan ja Paajasen muodossa sentteri-osastolla. Pelkkä ihkukiva osallistuminen ei riitä vaan Kerhon keskikaistalla pitää olla Papun ja Leinon lisäksi...
  4. R

    HPK kaudella 2018–2019

    Jep, ei Kerholla ole varaa odotella puolikuntoisen Viitaluoman paluuta joskus marras-joulukuussa. Tiedetään kuitenkin sekin, että Viitaluoma tuskin on pitkän luokkaantumisen jälkeen 100% kunnossa, vaikka kentälle jotenkin saataisiinkin. Ja vaikka olisikikin 100% kunnossa, niin Viitaluoman 100%...
  5. R

    HPK kaudella 2018–2019

    Vähän pelkään, että sikäli mikäli Paajanen nakuttaa taas yhden 15-20 maalin ja 30-35 pisteen kauden, niin taitaa seura vaihtua. Sellainen Hytönen/Tyrväinen, monipuolinen duunarisentteri, josta on pisteiden tekoonkin. Voipi kiinnostaa isoja ja markkina-arvokin varmasti nousussa. Jos nyt täytyy...
  6. R

    HPK kaudella 2018–2019

    Mukavaa, jos Friman on ihan kunnossa. Tuskinpa tuosta kukaan meistä mitään käänteitätekevää siniviivan pistelinkoa odottaa, mutta miehen tekeminen jäällä on sitä sellaista perusvarmaa pakin työskentelyä. Siinä on nuoren Lindgrenin helpompaa hyökkäillä, kun Friman on tukitoimina mukana. Hyvä...
  7. R

    HPK kaudella 2018–2019

    Olen saanut HTT:n kautta sellaisen käsityksen, että se oli Karjalaisen Miro, joka sen kiekon olisi kännyynsä saanut. Eetusta tosiaan näköhavainto mullakin Wareenan liepeiltä ja ihan hyväkuntoisen, hyväntuulisen ja terveen oloinen tuo oli.
  8. R

    HPK kaudella 2018–2019

    No, ilmankos tuota nyt sitten ei ole vissiin harkoissa näkynyt. Lykkyä tykö ja tervetuloa takaisin jos ei aukea.
  9. R

    HPK kaudella 2018–2019

    Olenkos minä jollain tapaa ymmärtänyt väärin, jos olen siinä uskossa että kapteenisto päätetään joukkueen kesken. Siellä on Vili voinut vaikka äänestää muiden mukana tuota kapteenistoa.
  10. R

    HPK kaudella 2018–2019

    Paitsi että se sentteriosasto ei edelleenkään muodostunut miksikään kompastuskiveksi ja ykkösyv:stä kasvoi koko liigan tehokkain YV. Se, että se oli jonkin sortin kyssäri kauden alla ei tätä faktaa muuksi muuta. Ja Viitaluoma saa tosiaan minunkin puolestani tällä kaudella alkaa kyllä johtamaan...
  11. R

    HPK kaudella 2018–2019

    Eiköhän siellä ole tällä kaudella Nenonen ruokittavana - ainakin ylivoimilla. Jossain viestissä oli, että Viitaluomalla oli merkittävä vaikutus vanhan tutkaparinsa hankinnan kanssa. Ei kai sitä kukaan kyseenalaista, etteikö Vililtä lätty lähde. Nyt sitten vaan tarvitaan se noin 30 pojon kausi...
  12. R

    HPK kaudella 2018–2019

    Aika helppoa olla samaa mieltä. Muutenkin veikkaan, että Turunen on se pelaaja, jonka korvaajaa itketään ensi kesänä sitten.
  13. R

    HPK kaudella 2018–2019

    Paajanen on parhaimmillaan yv:llä tuossa keskellä. Joko ohjailemassa vetoja, haistelemassa ripareja tai, kuten viime vuonna, raivaamassa tilaa sille lätylle läpi vastustajan nelikon. Siis käytännössä kaikissa niissä rooleissa, johon liittyy haalarit tavalla tai toisella. Ei tosiaan kyllä sovellu...
  14. R

    HPK kaudella 2018–2019

    Pistä nyt se Paajanen rohkeesti vaan tähän listaan mukaan. Sitten tulee kyllä hyökkäyksenkin osalta pudotusta.
  15. R

    HPK kaudella 2018–2019

    Nikkilä-Laatikainen. No hitto miks ei? Josko Lada osaa pelata oman alueen paremmin kuin Järventie, niin saa Petteri hyökätä.
  16. R

    HPK kaudella 2018–2019

    Huoh...... No, en minä enempää odottanutkaan.
  17. R

    HPK kaudella 2018–2019

    Ja kenes mielestä se nyt on joku EHT-sentteri? Täällä kun minun mielestäni ollaan vain oltu sitä mieltä, että ko. pelaaja voi ehjänä pysyessään pelata sellaisen jonkun 30-35 pisteen kauden ja pärjää liigatasolla sentterinä ja on perkeleen hyvä aloittaja. Mä en oikein tiedä , mistä tämä EHT-Leino...
  18. R

    HPK kaudella 2018–2019

    Mutta toisaalta, olisipahan ainakin sitä kokemusta ja rutiinia.
  19. R

    HPK kaudella 2018–2019

    Kaipa tuo Viitaluoman tilanne selkiytyy sitten syssymmällä - ei kai tuossa nyt meinattu, että ura olisi tässä tai, että mies ei liiga-avaukseen mennessä olisi kunnossa. Toki eri asia on sitten, missä kunnossa. Tuohon vielä Cornetin ja Leinon "kiintiöloukkaantumiset", niin johan on nippu.
  20. R

    HPK kaudella 2018–2019

    Ja Wirtasen Petteri sille aisapariksi vetämään 20 peliä tehoin 1+4. Ja kolmen kauden pahvilla pliis.
Ylös