Hakutulokset

  1. R

    Parhaat seinäkirjoitukset

    Tästä oivalluksesta oli vuonna 1983 otettu kuva ja nyt laitettu Helsinki vanhoissa kuvissa -sivustolle. Samassa aloituksessa oli myös Helsingin Bulevardilla ollut "Lenin elää muistoissamme." ja Kaisaniemessä: "Kuinka monta paskiaista sinun unelmillasi elääkään? Kommenteista löytyi lisäksi pari...
  2. R

    Parhaat seinäkirjoitukset

    ELVIS OLI KALA -teksti tuli vasta nyt tutuksi, kun näin sen Facebook-kaverin seinällä. Kodin Kuvalehti kertoo kirjoituksen historiasta. Usean vaiheen jälkeen teksti on nyt osa savonlinnalaista katutaidetta.
  3. R

    Parhaat seinäkirjoitukset

    Yle.fi/uutiset kertoo, että Kouvolan Eskolanmäessä lienee yksi aggressiivisimmista kylttitekstimuokkauksista.
  4. R

    Parhaat seinäkirjoitukset

    Uutinen "Paska kaupunni" (Yle.fi/uutiset) -seinäkirjoituksesta Oulusta, mukana video eri versioista. Viereinen talo aiotaan purkaa, joten on herännyt huolta tekstin säilymisestä. Graffititutkija Kai Ylinen ei tiedä Suomesta toista tapausta.
  5. R

    Parhaat seinäkirjoitukset

    Tuli sattumalta vastaan kuva Heinolan mainoslauseesta "Heinolassa asut paremmin", mihin joku oli kirjoittanut alle "Ja vitut." Ylen uutisessa vuodelta 2010 kerrottiin, että toinen kommenttilause on ollut "Näkis vaan." Onko kyltti yhä paikallaan ja vanhoja tai uusia tarkennusiskulauseita tullut?
  6. R

    Parhaat seinäkirjoitukset

    Iltalehti.fi kertoo, että Kauhavan vastaanottokeskuksen lähellä oleva "Mamulandia" -graffitiseinäkirjoitus päätyi osaksi vastaanottokeskuksen oman lehden nimeä.
  7. R

    Parhaat seinäkirjoitukset

    Helsingin yliopiston Viikin laitosten eräässä miesten vessassa käyty vuoropuhelu: Halla-aho vie KAIKKI mustat naiset!! Takaisin sinne mistä ovat tulleet?? Samassa vessassa olleita mietelauseita: Parempi jytky lahkeessa kuin matti kukkarossa. Tämän alle oli kirjoitettu: Parempi jytky lahkeessa...
  8. R

    Parhaat seinäkirjoitukset

    Joku kokeilee taas poliisin huumorintajua. Iltasanomat.fi: Tampereella on herättänyt hämmästystä sinivalkoinen henkilöauto.
  9. R

    Parhaat seinäkirjoitukset

    Opiskeluaikaisen majapaikan pesutuvan seinällä Helsingin Viikissä oli reilu 20 vuotta sítten seuraava vuoropuhelu: "-Säästä vettä, juo olutta. -Sori vaan, mutta yhden olutpullon tekoon menee vettä 10 pulloa. -Tee kiljua, niin yhteen pulloon menee 1 litra vettä. -Entä kun juot?" Jollakin...
  10. R

    Parhaat seinäkirjoitukset

    Itse muistelen nähneeni moisen jollain M-junan asemalla, Ilmala, Huopalahti, tai Pohjois-Haaga? Siitä on varmaan jo 20 vuotta aikaa. Paavo oli ottanut kuvan mukaan johonkin lukuisista "On X:n aika" -kirjoistaan. Siinä oli lisäksi ilmaisu MULKOMINISTERI.
  11. R

    Parhaat seinäkirjoitukset

    Poliisi ei ole liki yhdeksässä vuodessa muuttunut yhtään ymmärtäväisemmäksi tämäntapaisten viritysten suhteen. Helsingin alueella liikkuneesta poliisiautoa muistuttavasta LVI- ja sähköalan firman autosta ei poliisi sentään itse repinyt teippauksia pois.
Ylös