Hakutulokset

  1. R

    Rocky III: Tiikerinsilmä – eli otteet kaukalossa 2014–2015

    Ainoa pelaaja eiliseltä, joka ei aivan onnistunut oli Parkkonen. Muutaman piirun lisää hanakkuutta taistelukiekkoon, niin hyvä tulee. Ei riitä omissa pelkkä syöttöjen ja laukauksien peittäminen, kuten eilen nähtiin.
  2. R

    Rocky III: Tiikerinsilmä – eli otteet kaukalossa 2014–2015

    Nykyisessä pelaajatilanteessa ainakin minä olen pelkästään tyytyväinen siihen, ettei ensimmäistäkään loukkantumista tule Ässät -joukkueen loukkaantumislistalle. Näissä taklaustilanteissa se loukkantuminen kun on aina mahdollista ja jopa pitkällä aikavälillä todennäköistäkin. Myöskin se oma...
  3. R

    Rocky III: Tiikerinsilmä – eli otteet kaukalossa 2014–2015

    Niitä jokapaikan höyliä piti olla karrikoidusti sanottuna maailma väärällään, jotka korvaavat Lähteenmäen, mutta eipä vain taitanut ollakaan. Niinpä niin...
  4. R

    Rocky III: Tiikerinsilmä – eli otteet kaukalossa 2014–2015

    Nyt lähtee jo vähän laukalle Pekan ylistäminen junnujen pelitaitojen osalta. Vaatimustaso taas on se, joka Pekalla on todella kovalla tasolla ja siihen ovat pojat tottuneet jo Härkälän sekä Niittysen opeissa. Heille sitä kunniaa voi ja pitää jakaa, kun ovat pojat opettaneet pelaamaan jääkiekkoa...
  5. R

    Rocky III: Tiikerinsilmä – eli otteet kaukalossa 2014–2015

    Jos kausi näin etenee ja play-offseihin joukkue pääsee, niin tilastojen valossa se 10 paikka sitten olisi ehkä se paras paikka loppuun asti menemiselle. Tuntuu huonommallakin pelillä irtoavan se voitto vieraista, kun taas kohtalaisen hyvällä pelilläkään ei saada samaa tulosta kotona.
  6. R

    Rocky III: Tiikerinsilmä – eli otteet kaukalossa 2014–2015

    Kyllä se vain nyt niin oli, että vahinko tuo taklaus ei ainakaan ollut. Seurauksesta taas voidaan olla vaikka mitä mieltä, mutta itse totean, että aika kovat vahingot aiheutui kaiken kaikkiaan ihan harmittomalta näyttäneestä tilanteesta. En ainakaan usko, että minkäänlaista...
  7. R

    Rocky III: Tiikerinsilmä – eli otteet kaukalossa 2014–2015

    No aluksi voit ne jakaa vaikka suora hyökkäys, kulmasta nousu, päädyn kautta pelaaminen tai veto viivasta. Siinä sitä aluksi. Väärin siis voi ihmisen ymmärtää halutessaan tai ihan vain vittuillakseen. Et vissiin kirjoittanut missään vaiheessa kaikien maalien johtuvan hyökkäyspelaamisen...
  8. R

    Rocky III: Tiikerinsilmä – eli otteet kaukalossa 2014–2015

    Katsohan niitä loka-marraskuun vaihteen pelejä. Ei ihan kaikkea voi laittaa Rinteen piikkiin. Näin se vaan menee. Tällä hetkellä sieltä Ässien neliön/viisikon keskeltä ei maaleja tehdä ja käytännössä aina on joku hyökkääjistä ohjaamassa sen kärkikiekollisen laitaan. Eipä ollut muutamia viikkoja...
  9. R

    Rocky III: Tiikerinsilmä – eli otteet kaukalossa 2014–2015

    Sillä hieman rohkeammalla pelillä tuli niitä tappioita liukuhihnalta, kun ajatus ja jalka ei riittänyt. Nyt mennään puolustamisen ehdoilla ja hyvä näin. Ei mua huvita katsoa peliä, jossa otetaan kuokkaan 4-6 vain siitä syystä, että hyökkääjät pelaavat itsensä ulos ja jättävät puolustamisen...
  10. R

    Rocky III: Tiikerinsilmä – eli otteet kaukalossa 2014–2015

    Jep näin se voittomaalin alku meni, että Saarela ruoppasi kiekon siihen keskelle ilman mitään paineita ja mylly oli valmis. Jälkimmäinen osa taas oli sitä, että Vuorisalolla oli siellä maalin kulmalla 2-1, jonka sitten valitisi väärin. Toki olisi varmaankin ollut sama tulos jos olisi valinnut...
  11. R

    Rocky III: Tiikerinsilmä – eli otteet kaukalossa 2014–2015

    Ojamäki ei ollut mikään ratkaisuehdotus tuloskentän pelaajaksi, vaan silmien avaaminen siltä meidän tulosketjukoheltamiselta. Ei toi meidän ykkösketju ole Liigan mittapuulla ykkösketju miltään osin. Se tuossa viestissä oli sanoma.
  12. R

    Rocky III: Tiikerinsilmä – eli otteet kaukalossa 2014–2015

    Vois nyt lopettaa jo sen tuloskenttähehkutuksen. Toi vitja on tehnyt tasakentällisin 18 matsiin 6 maalia. Se siitä. Eilenkin ne Elon vedot tulivat sieltä jostakin lähes nollakulmista. Näyttää paremmalta kuin oikeasti on. Työtä Elo tekee enemmän kuin miesmuistiin, mutta se 5-5 peli on aivan...
  13. R

    Rocky III: Tiikerinsilmä – eli otteet kaukalossa 2014–2015

    Nimenomaan. Lähteenmäelle olisi tuohon maaliin kuulunut vähintäänkin se syöttöpiste.
  14. R

    Rocky III: Tiikerinsilmä – eli otteet kaukalossa 2014–2015

    Notkahduksesta ja notkahduksesta, niitä tulee kaikille, mutta että lisää vastuuta ???? Jätkät vetää liigassa yv:tää sekä av:ta ja sitten vielä jossakin välissä vielä tasakentällisinkin. Minkälaista vastuuta ajattelit Mestksestä löytyvän, jota pojat eivät vielä ole Liigassa kokeilleet? Nyt...
Ylös