Hakutulokset

  1. R

    Ässien talous

    Jo on foliohattua, mutta hankala tietysti muuttaa ensiksi lausuttua mielipidettään. Toki voi olla Lehtisellä ketunhäntä kainalossa, mutta todella tyhmän leiman lyö otsaansa, jos ei sanottu ole loppujen lopuksi totta.
  2. R

    Ässien talous

    Saat olla aivan vapaasti sitä mieltä. Näin ei kuitenkaan ole. Nyt lopetankin tämän tältä erää. Ei kuulu ketjuun ollenkaan.
  3. R

    Ässien talous

    Jos nyt otettaisiin muutama vaihde alemmas. Ei sentään Eurooppa ole sodassa. Euroopassa kuitenkin käydään sotaa. Siitä jotakuinkin samaa mieltä, että kaikenlainen taloudellinen kanssakäyminen pitää jättää venäläisten kanssa väliin.
  4. R

    Ässien talous

    Kaukana menneisyydessä on ne ajat, jolloin ravintoloihin jonotettiin sisään, vaikka niitä oli tässäkin kaupungissa lähes joka nurkassa. Aika visionääri saa olla, että tuosta saa rahaa nostettua organisaation kuluihin. Toki kaupunkirakenne on hieman muuttunut ja se vetovoima ihmisten liikkeeseen...
  5. R

    Ässien talous

    No eihän siinä nyt ihan niin sanottu, mitä kirjoitat. Nyt maalailet hieman omiasi ja laitat naapurille sanoja kuvainnollisesti suuhun.
  6. R

    Ässien talous

    Kyllähän ihminen ostaa kaikenlaisia ainakin suureksi osaksi paskoja sijoituksia, kuten esim moottoripyörän, josta ei ole muuta kuin rahanmenoa ja päänvaivaa. Joskus harvoin todellista iloa siellä kilometrien välissä.
  7. R

    Ässien talous

    Mun täytyy kaikkien ikäväksi sanoa, että tein tuolla Joulukuun alussa jo periaatepäätöksen, että meikäläisen tuki koko Liigalle on siinä kohtaa puhallettu poikki. Olen henkilökohtaisesti antanut sen verran panosta, että se pitää. Anteeksi tästä. En aio siitä livetä.
  8. R

    Ässien talous

    No tätähän mä yritin tuolla kuvailla, mutta aika lailla täystyrmäys tuli. Ei kun uusia pelaajia vaan sisään vaikka millä mitoin, että saadaan tapella epätoivoisesti siitä 10 sijasta tällä kaudella. Ensi kauteen ja sitä seuraaviin tässä nyt pitää jo tuijottaa. Aivan sama, miten tämä kausi...
  9. R

    Ässien talous

    Mitä sitten. Tällä hetkellä näyttää siltä, että vaivaiset 12% ei riitä mihinkään. Vuoden vaihteen jälkeen ei yt-toiminta ole ollenkaan niin helppoa, kuin tämän vuoden puolella. Ne yt-keskustelut pitäisi polkaista juuri nyt käyntiin voimassa olevan lainsäädännön näkökulmasta. Toki voi olla myös...
  10. R

    Ässien talous

    Nyt pitäisi firman johdon ottaa lakki kauniiseen käteen ja yt päälle. Näköpiirissä ei ole mitään kirkasta taivaanrannassa. Jos halutaan todellakin ensi kaudella pelata kilpatasolla muita haastavaa kiekkoa, niin nyt pitää säästää ja kaikki lomalle tai jotain sopeutettua mallia ilmoille.
  11. R

    Ässien talous

    Jos tässä nyt katseltaisiin hetkinen vielä, ennenkuin tuhlattaisiin yhtään enempää euroja mihinkään suuntaan. Saipa vetää taas uutta yt-rundia ja Lahden seudulla on jo päätetty yleisötilaisuuksien rajoituksista yli vuodenvaihteen. Tok8 taas pitäisi olla valmiina heti jatkamaan täysillä pelejä...
  12. R

    Ässien talous

    Parissakin ketjussa asiaa nyt sivutaan, mutta kai se oikeasti on tämän ketjun kamaa enemmän jollakin tasolla. Eli siis uudet pelaajat vs palkanleikkaukset sekä vuokrahuojennukset. Lehtinen saa kyllä varmaan neuvotella kaikilla taidoillaan näiden julkitulleiden asioiden tiimoilta, että saa...
  13. R

    Ässien talous

    Kaipa tuo aika yleistä on jokaisella yrittämisen alalla silloin, kun niitä vaikeuksia on.
  14. R

    Ässien talous

    Rokotetta kyllä tulee aikanaan, mutta tämän vuoden puolella sitä tuskin pistetään vielä keneenkään. Vaikka kuinka ja paljon sitä rokotetta sataisiin, niin meikäläisen fakta on se, että tämä kausi on menetetty hallille raahautuvien katsojien osalta. Lisäksi ensimmäisenä tuon pistoksen saavat...
  15. R

    Ässien talous

    Siinä tornissa, jossa pitäisi maksaa kaikki kauden aikaan aiheutuvat kulut. Teillä vaan on niin kovapalkkaista porukkaa pohjoisessa. Ensiksi leikkuri pelaajapalkkioihin, niin lippujen hinta putoaa välittömästi. Ollaanko Oulussa valmiita hieman heikkotasoisempaan joukkueeseen?
  16. R

    Ässien talous

    Hifk joutuu nyt lähtemään peleihin 20 henkilön katsojamäärällä, jos pelejä pelataan. Mahtaako tauti päästä leviämään kuinka paljon vielä tämän vuoden puolella ja saavuttaa tämän meidänkin pussinpohjan.
  17. R

    Ässien talous

    Tuskinpa päästävät ainakaan keskenkuntoista Kotkaniemeä mihinkään. Jokohan saa edes lentää? Vakuutukset varmaan suurin este kaikkien pelaamiselle Suomessa tai missään muualla?
  18. R

    Ässien talous

    Onhan tuo pakisto pelkästään tuollaisenaankin tai varsinkin tuollaisena aivan hirveätä katsoa. Oman pään kilpikonna on valmiina.
  19. R

    Ässien talous

    Meiltä ei tule puuttumaan ensi kaudellakaan, jos siis pelataan, ykkössentteriä, ykköspakkia tai ykkösveskaria. Aina joku on ykkönen ja sillä siisti. Minkä tasoinen tuo pelaaja taas milläkin paikalla on, on täysin harmaan peitossa aina ennen kuin peliäkään on pelattu. Jotakin ennustettavuutta...
  20. R

    Ässien talous

    Sen verran pitää ottaa tähän kiinni, että et kyllä voi olla tosissasi. Nykyinen sarjajärjestelmä nyt on ollut vallalla jo vuosikausia ja samaa toimintaa on harjoitettu jo ennen avoimessakin sarjassa. Ei toki samalla volyymillä. Nyt voidaan periaatteessa myydä vaikkapa kaikki pelaajat. On itsensä...
Ylös