Hakutulokset

  1. R

    Ari-Pekka Pajuluoma – kuningas omalla maalla?

    Dufvalla on optio ensivuodesta, niin en usko, että päävalmentajaksi Maukkaa enää kaavaillaan.
  2. R

    Ari-Pekka Pajuluoma – kuningas omalla maalla?

    Hienoa, niin pääsee hyvissä ajoin vaikuttamaan myös Sportin ensikauden joukkueen muodostumiseen. Ja hyvä että vuoden jatkolla mentiin eikä mitään samanlaista monen vuoden sopparia mitä Tomekille heitettiin heti käteen. Antaa Maukan rauhassa näyttää osaamistaan.
  3. R

    Ari-Pekka Pajuluoma – kuningas omalla maalla?

    Sinänsä olisi hyvä ajoissa Maukalle itselleen ainakin tehdä selväksi että saa jatkaa ensikaudella, niin voisi rakentaa samalla ensikauden joukkuetta. Tällä hetkellä näyttää siltä, että ensimmäistä kertaa vaihtuvuus voisi olla jengissä vähäistä, vaikka sopimuksia ei valmiina olekaan ensikaudelle...
  4. R

    Ari-Pekka Pajuluoma – kuningas omalla maalla?

    Itsekin tuota välikautta pohdin ja siltä tämä kovasti vaikuttikin. Hankinnat oli vähän tuollaista arpa tasoa jostain alasarjoista ja joukkue oli todella nuori. Päävalmentajaksi palkattiin seuran ja alueen oma kasvatti Pajuluoma ja oletettavasti todella halvalla. Jotenkin kaikki nämä merkit vaan...
  5. R

    Ari-Pekka Pajuluoma – kuningas omalla maalla?

    Pisteet eivät edes kerro koko totuutta Sportin hienosta pelaamisesta, sillä varsinkin alkukaudella tuli noita jatkoaika tappioita ja niissä pelillisesti Sport näytti todella hyvältä. Hienoa, että nyt alkanut näitä 3 pisteen voittojakin tulemaan ja aika harvassa oli koskaan Tomekin aikana, että 3...
  6. R

    Ari-Pekka Pajuluoma – kuningas omalla maalla?

    Pajuluoman haastattelu: Rapautunutta kotkalogoa puhdistamaan – Urheilustudiossa Sportin päävalmentaja Ari-Pekka Pajuluoma | Pohjalainen
  7. R

    Ari-Pekka Pajuluoma – kuningas omalla maalla?

    Hienosti kahteen peliin perustat mielipiteesi. Vieläpä kun Pajuluoma siirtyi Hermeksen puikkoihin silloin kun kausi oli jo menetetty, niin ei siinä loppu kaudessa ihmeitä tehdä. Ja onhan Hermeksellä kohtalaisen luokaton kokoonpanokin.
Ylös