Hakutulokset

  1. R

    Pelipaidat 2018–2019

    Eikä kysymys edes ole mistään riippuvaisuudesta. Kuten Telia-ketjussa jo totesin, Kärppien toiminta on pitkään ollut sellaista, jossa halutaan mukaan mahdollisimman paljon sidosryhmiä. "Puolen Suomen joukkue" ei ole pelkästään maantieteellinen juttu, vaan se näkyy myös siinä, että Kärppien...
  2. R

    Pelipaidat 2018–2019

    Ai, sen oli tarkoitus olla ryssäntähtilogo? Ja minä kun luulin mallin tulleen Ameriikan Etelävaltioista. Toisaalta kyseisellä lipulla on nykyisessä maailmanpolitiikassa paljon yhteistä Neuvostoliiton lipun kanssa, mikä tekisi HIFK:n tähtilipusta retron sijaan ajankohtaisen.
  3. R

    Pelipaidat 2018–2019

    TPS pelasi 80- ja 90-luvun taitteessa sponsorinsa Pohjolan sinivalkoisissa väreissä.
Ylös