Hakutulokset

  1. R

    Lukko kaudella 2014–2015

    Näin se meni. Lukko ei olisi Pirnestä saanut, mutta olisi ollut hyvä vaihtoehto mikäli Kärpät ei olisi ollut kiinnostunut. Pirnes oli pudotuspeleissä todella jäähyherkkä, joten todennäköisesti hänet olisi lahdattu tällä palstalla, mikäli olisi Lukossa pelannut. Mutta yleensä asia on niin, että...
  2. R

    Lukko kaudella 2014–2015

    Pistetavoite on vain mittarina tavoitteena olevaan sijoitukseen pääsemiseen. Tietysti jos Lukko nousee kakkoseksi, taidan vaatia Dufvalta rahat takaisin tavoitteesta puuttuvista pisteistä. Kuinka se kehtaa.
  3. R

    Lukko kaudella 2014–2015

    Runkosarjatavoite on sijoituksen kohdalta saavutettu.
  4. R

    Lukko kaudella 2014–2015

    Kiitos Saul mielipiteestäsi. Kertoisitko vielä lähteen ao. asiaan.
  5. R

    Lukko kaudella 2014–2015

    Kuka on maininnut olevansa sitä mieltä, että on ok, jos mestaruutta ei tavoitella? Se, että ollaan hätäisiä hankintoja vastaan, ei pois sulje sitä, etteikö täällä edelleen pidetä mestaruutta tämän kauden tavoitteena, mutta myös ensi kautta on ajateltava. Mitään upporikasta ja rutiköyhää ei...
  6. R

    Lukko kaudella 2014–2015

    En minä mistään haistattelusta maininnutkaan, enkä edes kritisoi yhteistä vapaa-ajan viettoa. Kunhan totesin, että joukkuehenkeä voidaan luoda muillakin tavoilla kuin viettämällä yhteistä vapaa-aikaa. Eiköhän se, miten jämäminuuteille jäänyt pelaaja kokee itsensä osana joukkuetta, vaikuta myös...
  7. R

    Lukko kaudella 2014–2015

    Nyt ei ollut kysymys siitä, mitä reissu on Lukon joukkuehengelle tehty, vaan mitä se voisi tehdä. Eli kun liiaksi rakennetaan joukkuehengen vahvistamisen varaan, voivat vaikutukset olla päinvastaiset. Pelaajien roolit joukkueessa ovat varmasti iso yhteishengen luomisen työkalu. Se tuskin...
  8. R

    Lukko kaudella 2014–2015

    En ole asiantuntija, mutta uskallan väittää yhteishengen olevan paremmalla tasolla sellaisessa joukkueessa, jossa alempien ketjujen pelaajat saavat vastuuta ja kokevat itsensä tärkeiksi, kuin sellaisessa joukkueessa, jossa näin ei ole. Reissu Barcelonaan voi olla vain haitaksi, kun pelaajat ovat...
  9. R

    Lukko kaudella 2014–2015

    Dufvalle on taatusti tärkeämpää, että joukkue menestyy. Budjetissa pysymisen tärkeys tarkoittaa sitä, että menestyä voi ilman, että joukkueeseen ostetaan kalliita hätähuutoja. Jos Dufva tietää saavansa joukkueeseen pelihaluja puhkuvan Azevedon, ei sitä korttia taatusti jätetä käyttämättä. Dufva...
  10. R

    Lukko kaudella 2014–2015

    En todellakaan halua Ahtolaa pois joukkueesta, joka alkaa pelata keväällä pudotuspelejä, joissa tahdolla on iso vaikutus. Mikään Koskiranta ei ole vastaus siihen, että joukkue pelaisi keväällä paremmin kuin nyt.
  11. R

    Lukko kaudella 2014–2015

    Dufvalta kysyttiin pressissä maalivahtipeluutuksesta. Tai siis, miksi Zapolski ei pelannut. Oskari pelasi ennen joulua hyviä pelejä, ja me valmistaudumme siihen, että on keväällä kaksi pelaavaa maalivahtia. Sanatarkka lainaus ei ole, mutta viesti on sama. Tai ainakin melkein.
  12. R

    Lukko kaudella 2014–2015

    Minusta tässä asiassa kannattaa ottaa huomioon se, että me katsojat näemme vain joukkueiden pelaamat ottelut. Päättävät tahot sen sijaan näkevät pelaajan pukukopissa ja harjoituksissa. Joten jos Dufva haluaa Koivistolle korvaajan jo tässä vaiheessa, uskon vakaasti, että perustelut ovat pätevät.
  13. R

    Lukko kaudella 2014–2015

    Dufva kertoi joukkueen asettaman runkosarjatavoitteen, joka mainittiinkin jo. Ilkka Mikkola kertoi, että hän on tottunut pelaamaan joukkueessa, joka on vahva ennakkosuosikki. Janne Niskala lässytti paluumuttajan tapaan, kuinka hieno on olla takas Raumal. Ville Vahalahti puhui, miten perheen...
  14. R

    Lukko kaudella 2014–2015

    Toivon todella, että tämä ketju pysyy rauhallisena, vaikka kausi lähtisi miten käyntiin. Otetaan nyt esimerkiksi Ville Niemisen Tappara toissakaudella, jolloin kaikki näytti menevän surkeasti. Pikkuhiljaa Tapparan kone lähti käyntiin ja ilman kärkihyökkääjien loukkaantumisia olisi *Tampereella...
  15. R

    Lukko kaudella 2014–2015

    Se on joutunut Dufvan koirankoppiin, eikä ansaitse mitään ennen kuin kestää yhtä kovia löylyjä kuin Uimalakki itse, Riska, Sipiläinen, Virtasjonne ynnä muut sankarit. Lukon saunassa oli vielä Uraman aikana Narvin kiuas, mutta se piti vaihtaa Harviaan ennen kuin sauna kelpasi Dufvalle. Dufva siis...
  16. R

    Lukko kaudella 2014–2015

    Nieminen haluaa voittaa mestaruuden ja on valmis vaikka istumaan viltissä, mikäli joukkueen etu sitä vaatii. Lukkohan hankki nimenomaan Ville Niemisen, ei laitahyökkääjää.
  17. R

    Lukko kaudella 2014–2015

    Tarkoitin sitä, että vaikka herrat olisivat jääneet asumaan Paraisille ja Turkuun, ei se olisi ollut välttämättä huonompi asia. Vaikka matkustaminen on aikaa pois perheeltä, voi perheen oman viihtyvyyden kannalta tärkeämpää asua kotipaikkakunnalla. On aivan erinomainen asia, jos Rauma...
  18. R

    Lukko kaudella 2014–2015

    Onko tämä tieto samasta lehtijutusta? Ilkka Mikkolahan muutti Oulusta Turkuun siksi, että Raumalla ei ollut tarjota ruotsinkielistä koulua. Vahalahti taas asui vielä vuoden Paraisilla siksi, että poika sai viettää ensimmäisen luokan Paraisilla ja saada kavereita perheen kotikaupungista, jossa...
  19. R

    Lukko kaudella 2014–2015

    Olen samaa mieltä. Honkaheimohan halusi itse lähteä Lukosta, joten olisiko kysymys ollut johtopäätöksestä. Honkaheimo kokee paremmaksi siirtyä toiseen seuraan peruspakin roolissa kuin pelata Lukossa jämäminuuteilla ja katsomokomennuksilla ilman kapteeninnatsoja. Tieto Välivaarasta on varmasti...
  20. R

    Lukko kaudella 2014–2015

    Nyt kun tämä ketju on saanut huomiota muiden piireistä, on erittäin sopivaa mainita (off-topicista huolimatta), että RTK on olemassa myös tällaisia tapauksia varten, eikä pelkästään Lukon edustusjoukkueen velkojen kuittaamiseen. Lukkohan on ostanut varusteita niin omille kuin lähiseuran...
Ylös