Hakutulokset

  1. R

    HIFK Gimmat

    Me kaikki tiedämme, mitä seuraavaksi tapahtuu. EDIT: oik.: on tapahtumatta
  2. R

    HIFK Gimmat

    Parasta on, että jono on niin.pitkä hallille, että vielä viis yli sinne lippukaupalle asti. Eli jonon hännille ehtii yhä!
  3. R

    HIFK Gimmat

    Piti ihan tarkistaa ja kyllä, muistissa on, mutta että tällä vuosituhannella? Kyllä, just ja just.
  4. R

    HIFK Gimmat

    Negailijoita on syytetty glory huntereiksi. Nyt sitä voi harrastaa. Eli voitto tarjolla - kandee tulla paikan päälle, sillä tänään saattaa olla ainoa hifk:n voittama mestaruus tällä vuosikymmenellä koettavissa, missään joukkuelajissa.
  5. R

    HIFK Gimmat

    Tulossa ollaan. Onhan toi nyt ainutlaatuista, kun HIFK:n jengi nostaa kannua. Koko 2000-luvulla siihen ovat pystyneet vain käsipallon naiset ja lätkän miehet kertaalleen, eli yli 20-vuodessa. Jos tänään tulee, niin onhan se nähtävä. Ainakaan mitään parempaakaan tekemistä ei ole.
  6. R

    HIFK Gimmat

    Katsoin nyt pitkästä aikaa gimmojen matsin ja jotenkin ihmetyttää, miten pitkälle ovat päässeet noin onnettomalla syöttöjen laadulla - toki ei laukauksissakaan ainakaan tänään ollut kehumista, mutta jos syötöt ovat noin hiljaisia ja epätarkkoja, ei laukaukseltakaan voi paljoa odottaa. Miesten...
  7. R

    HIFK Gimmat

    Sama oli HIFK:n futiksella, joka nousi vuosikymmenten jälkeen pääsarjaan. Ja hyvin on viestintä onnistunut, ja journalistit myöskin, tuomaan tämän asian esiin, että on historia, ja sitten on uusi aika.
  8. R

    HIFK Gimmat

    Käsittääkseni tässä on kyse joka suuntaan puhtaasta kapitalismista, eli markkinataloudesta. Joka on hyvä. Sama homma kuin aikanaan kun oli NHL ja WHA - nyt oli kaksi eri naisten liigaa ja NHL oli linjannut, että se tekee yhteistyötä naisten jääkiekkoliigan kanssa vasta kun jäljellä on vain yksi...
  9. R

    HIFK Gimmat

    -> kuuluu samaan tasa-arvokehitykseen kiintiöpaikat mm. valtionyritysten johtopaikoilla ja koko yhteiskunnassa kaikilla tasoilla - mm. Yleisradiossa, Helsingin Sanomissa ja Kauppalehdessä on linjattu, että pitää pyrkiä haastatteluissa tasapuolisuuteen, mitä sukupuoliin tulee. -> Niin on...
  10. R

    HIFK Gimmat

    Kai siinä on muutamakin asia. 1. mediat ovat linjanneet, että yhä suurempi osa pitää olla naistenurheilua, jolloin myös naisten jääkiekon näkyvyys kasvaa, ja on hyvä että oma logo on siellä esillä, 2. sijoitettu pääoma on pienempi kuin vitosketjun jyrään laitettu, eli mediahuomio / panos...
  11. R

    HIFK Gimmat

    Mielenkiintoinen asia on nyt myös se, että gimmat voisivat halutessaan saada oman Brewerin, sillä jenkeissä on naiskiekkoilussa lakonuhkan ja toisen sarjan lopettamisen myötä kovia pelaajia työttöminä - mm. RÄty taitaa olla vielä ilman pelipaikkaa. Ja niistä kustannuksista, niin naisten NHL:ssä...
Ylös