Hakutulokset

  1. Q

    Ässiin liittyviä kysymyksiä & vastauksia

    Muistaakseni tuolla juhlakaudella ainakin Veikkaaja sijoitti Ässät pudotuspelien ulkopuolelle. Hivenen aiempaa parempaa piti olla tarjolla, mutta jopa aiemman kauden asettama rima alitettiin. Kovin korkealle eivät ainakaan Ässiä sijoitelleet.
  2. Q

    Ässiin liittyviä kysymyksiä & vastauksia

    Kaudelle 12-13 mennessä Ässät ei ollut parin aiemman kauden jälkeenkään mikään suurin ennakkosuosikki. Hyvin koossa pysynyt runko ja pari hyvin sujunutta kautta näkyivät kuitenkin ennakkoarvioissa. Silloin Ässiä ennakoitiin muihin vuosiin verrattuna poikkeuksellisen korkealle, mutta silloinkin...
  3. Q

    Ässiin liittyviä kysymyksiä & vastauksia

    Eihän Ässät ole Lappeenrannassa valkoisella pelannut ainakaan pitkään aikaan. Tuo johtunee ihan siitä, että samassa ottelussa ei voi pelata kahta joukkuetta vaaleilla pelipaidoilla. Se onkin suurempi kysymys, miksi Ässät on valinnut Lappeenrannan reissulle juuri mustan paidan eikä punaista...
  4. Q

    Ässiin liittyviä kysymyksiä & vastauksia

    No niin. Tottakai muistini temppuili. Paitsi siltä osin, että kyllä nuo Karhujen ja RU:n viiritkin näköjään päivitettiin samaan aikaan Ässien mestaruusviirien kanssa. Muoto niissä originaaleissa oli erilainen, joten lienee ihan mahdollista, että vanhat neliskanttiset viirit olisivat Saluunassa.
  5. Q

    Ässiin liittyviä kysymyksiä & vastauksia

    Jos muistini ei petä, Karhujen ja RU:n mestaruusviirit roikkuvat katossa eri rivistössä kuin Ässien mestaruusviirit. Ässien viirit ovat seisomakatsomon puolella ja nämä kaksi muuta sitten A-katsomon puolella. Karhujen ja RU:n viiritkin taidettiin päivittää samaan aikaan kuin Ässien viiritkin...
  6. Q

    Ässiin liittyviä kysymyksiä & vastauksia

    Tuskin pääsee edes istumakatsomon kausikortilla. Mitään varmaa tietoa minulla ei ole, mutta eiköhän kaikilta se kymppi (paitsi alle 15-vuotiailta) sisäänpääsystä veloiteta.
  7. Q

    Ässiin liittyviä kysymyksiä & vastauksia

    Myös numerolla 15 pelanneet Peter Aston ja Preston Callander jättivät lähtemättömän vaikutuksen porilaiseen kiekkoiluun. Tosiaan Porissa on paljon suurempiakin legendoja, joiden pelinumeroa ei ole jäädytetty. Ei tää nyt ole mikään Blues, jossa jonkin Timo Hirvosen tasoisen pelaajan numeroita...
  8. Q

    Ässiin liittyviä kysymyksiä & vastauksia

    Miksi Taimi sukunimenä pitäisi käsittää kuten etunimi? Etunimet ja sukunimet kun joskus eroavat toisistaan. Aivan kuten vaikkapa etunimi Meri. En muuten lähtisi taivuttamaan tuota sukunimenä muotoon Merin. Kotimaisten kielten keskus ylläpitää verkossa luetteloa, jossa käsitellään niiden...
  9. Q

    Ässiin liittyviä kysymyksiä & vastauksia

    Samaa vikaa on Jouko Färdilläkin. Mutta tässä tapauksessa sekä Aho että Färd ovat väärässä. Kielitoimiston mukaan pääperiaate sukunimien taivuttamisessa on, että sukunimiä taivutetaan samoin kuin vastaavia yleissanoja, esimerkiksi Kirves : Kirveen, Varis : Variksen. Eli toisin sanoen Taimi ...
  10. Q

    Ässiin liittyviä kysymyksiä & vastauksia

    Ei tää oo nii vaikeeta vaikka menisi suoraan lippu.fi:n etusivun kautta. Etusivulla on hakukenttä. Siihen voi kirjoittaa vaikka "Ässät". Tai sitten "Ässät - lukko" -> Lippu.fi löytää joitain tapahtumia. Yksi niistä on päällimmäisenä oleva ÄSSÄT RUNKOSARJA 2011-2012. Klikkaa sitä -> Sieltä...
  11. Q

    Ässiin liittyviä kysymyksiä & vastauksia

    Jos ei yhdeksältä olleet myynnissä, niin se on lippu.fi:n vika. Kaikeksi onneksi nyt on ostettavissa sitäkin kautta.
  12. Q

    Ässiin liittyviä kysymyksiä & vastauksia

    Oskar Osala sivusi tulokkaiden piste-ennätystä pleijareissa silloin kun Blues pelasi finaaleissa. Tuolloin syntyi tehot 7+3. Myös Janne Ojanen on päässyt samaan pistemäärään, mutta maaleja syntyi vähemmän.
  13. Q

    Ässiin liittyviä kysymyksiä & vastauksia

    Seisomakatsomoon hinnat ovat ainakin tällaiset minun tietoni mukaan: Neljännesfinaali 16 euroa (opiskelija-alennus on voimassa) Semifinaali 16 euroa Pronssiottelu 16 euroa Finaali 18 euroa Lisäksi lisähintaa tulee seuraavista peleistä: Lukko + 4 euroa, HIFK/Jokerit + 2 euroa...
  14. Q

    Ässiin liittyviä kysymyksiä & vastauksia

    Jos ei kykene asioimaan netin välityksellä, niin ottaa sen puhelimen kouraan. Eiköhän Ässien toimistolla tehdä paljon muutakin kuin asiakaspalvelua. Jos yksi henkilö siellä pyörittääkin kausikorttihommaa, niin suurin osa porukasta pyörittää urheilujoukkuetta. Ja tuskin kukaan haluaa...
  15. Q

    Ässiin liittyviä kysymyksiä & vastauksia

    Tavallisia työssäkäyviä suomalaisia ihmisiä ne Ässien toimiston työntekijätkin ovat. Mitä ihmeen ylimääräistä vaivaa yksi puhelinsoitto tai sähköpostin lähettäminen on? Ajallisesti varmaan siinä menee vähemmän aikaa, kuin kurvailla Ässien toimistoon ja siellä toimittaa asiansa. Ja vaikka...
  16. Q

    Ässiin liittyviä kysymyksiä & vastauksia

    Niinpä. Mulla todellakin toimi sähköpostin lähettäminen vallan mainiosti. Rva Mattila vielä ihan itse ehdotti, että voisi lähettää kausikortin ja laskun kotiin. Vaikka onhan se älytön vaiva lähettää huikeat kaksi sähköpostiviestiä (yksikin varmaan riittää, mikäli sanoo haluavansa kortin ja...
  17. Q

    Ässiin liittyviä kysymyksiä & vastauksia

    Tuosta sen verran, että onhan minullakin ihan normaali kahdeksasta neljään työaika. Ratkaisuna oli se, että lähettelin sähköpostia toimistolle, jossa kyselin aukioloaikoja ja tapoja maksaa lasku. Vastauksessa sanottiin että voivat lähettää omaan postilaatikkooni kausikortin ja laskun. Kaksi...
Ylös