Hakutulokset

  1. P

    Oulun Kärpät 2016–2017

    Ei mene ihan yksi yhteen noin. Sarjan suurimmalla pelaajabudjetilla oleva joukkue ei saa luovuttaa kauttaan marraskuussa. Ilman noita liikkuja, käytännössä oltaisiin luovutettu kausi jo alussa. Tuossa hankittiin mahdollisuudesta päästä suoriin playoffeihin, sekä mahdollisuudesta päästä sääleistä...
  2. P

    Oulun Kärpät 2016–2017

    Itse olin siinä ajatelmassa, että Pyörälä ja Saarinen olisi lähtökohtaisesti 1-2 ketjun laitureita, ehkä perinteiseen tapaan kuitenkin Pyörälä kakkosessa. Ykkösketjuun etsittiin pelaajia vaikka ja kuinka, eikä sellaisia löytynyt. Lehtonen puolestaan oli minun papereissa lähtökohtaisesti 3 ketjun...
  3. P

    Oulun Kärpät 2016–2017

    Jos tuo pitää paikkaansa, niin se on aivan mielenköyhää. Eihän tuossa ole mitään järkeä. En suostu uskomaan väitettäsi, että yhdessäkään jääkiekkojoukkueessa olisi noin idiootteja toimijoita. Se ei vain ole mahdollista. Koko ajatuskin on kammottava ja absurdi.
  4. P

    Oulun Kärpät 2016–2017

    Ehdottomasti. Ja kyllähän Kärpissä taas tälläkin kaudella kävi pelaamassa erittäin paljon junioreita. Merkittävästi enemmän kuin mitä oli tarkoituskaan. Parhaimmillaan nuoret pitäisi lähteä pelaamaan omaan roolinsa, kuten JMA ja Pesonen aikanaan. Eli nelosen sijasta kolmosen kautta ylemmäs...
  5. P

    Oulun Kärpät 2016–2017

    Logiikka kyllä, mutta onnistuminen alta arvostelun. Tätä tarkoitin viestillä. Lehtosen ja Kähkösen hankinnat puolestaan eivät olleet yhtä epäonnistuneita, sillä lähtökohtaisesti heidän roolinsakin oli täysin eri. Lehtosesta luonnollisesti toivottiin, että väläyttelisi vaan tuskin kukaan...
  6. P

    Oulun Kärpät 2016–2017

    Hruskan unohdin kokonaan :) Muutoin heitä taas itse en laske niihin kovin merkitksellisiksi hankinnoiksi. Saariselta odotin toki enemmän. Tarkoitan tällä nyt sitä, että määrällisesti tarvittiin pajlon pelaajia ja miksei tuommoiset nimet kuten Kähkönen tai Lehtonen voisi kolmosessa tai nelosessa...
  7. P

    Oulun Kärpät 2016–2017

    Ne saattaa puuttua tai olla puuttumatta. Tartuin vain siihen, että nyt on aivan selvästi erilainen tilanne kuin viime vuonna. Yllätyksiä ei pitäisi tulla kuin ihan muutamissa korkeintaan ja tämä jo yksin luo pohjan sille, että joukkueen rakennuksessa on pakko olla aikaisemmin liikkeellä kuin...
  8. P

    Oulun Kärpät 2016–2017

    Onko varmaa tietoa, että Kärpät ei ole jo rakentanut ensi kauden joukkuetta? Sehän on sitten 2 kautta putkeen, että ei olla ajoissa liikkeellä. Trotterit ja muut oli juuri sopivia hakuja, sääli etteivät löytyneet ennen kauden alkua. Eihän nuo nyt ole mitenkään pois ensi kaudesta, varsinkin kun...
  9. P

    Oulun Kärpät 2016–2017

    Kovin totta. Välillä vaikuttaisi siltä, että osa pelaajista haluaisi rauhoittavan syötön ja osa haluaisi olla jo menossa. Tilanteiden tunnistaminen on sen lisäksi avainasemassa, että pelaajat itse pystyvät pelaamaan paineen alla. Tällä kaudella on tullut myös sen karvaamisen seurauksena...
  10. P

    Oulun Kärpät 2016–2017

    Suikkanen voisi koittaa joku kerta erilaista otteluun tuloa. Peluuttaisi vaikka vähän aikaa sellaista "nyt cmoon pojat ei yritetä alussa maaleja vaan lasketaan taklauksia". Kovaa liikettä, taklauksia, perusasioiden kunnioitusta eli pyrittäisiin vain pelaamaan viivoja tarkasti ja suoria yhden...
  11. P

    Oulun Kärpät 2016–2017

    Katkaisit lainauksesta kohdan pois, jossa totean nopeita pelinkääntöjä olleen vaan pelaajat alkoivat suosimaan helpompaa vaihtoehtoa ja se näkyi selvästi. Kärpät jätti johdonmukaisesti käyttämättä viime kaudellakin tilaisuuden kääntää peliä nopeasti. Vastalahjaksi saatiin paljon kontrolloituja...
  12. P

    Oulun Kärpät 2016–2017

    Minua ei puuduttanut se, että maalin takanan seisoskeltiin, eikä se, että pyrittiin aina hyökkäämään hidas lähtö kontrolloidusti. Minua puudutti se, että pelikirjasta puuttui nopea pelin kääntäminen täysin ja palauttaminen oli ainoa malli.. noh, olihan siellä nopea kääntäminenkin, mutta nopeasti...
  13. P

    Oulun Kärpät 2016–2017

    Niin pelasi. Ja normaalisti olen sitä mieltä, että mikäli molari päästää 1-2 maalia, niin aivan sama miten ne meni sisään. Joukkueen huonoutta, ellei pysty voitamaan. Mutta Aittokalliolle tulee yksittäisiä imaisuja paljon, ja se ei voi olla vaikuttamatta joukkueeseen. Tänään maali minkä hän...
  14. P

    Oulun Kärpät 2016–2017

    Aittokalliosta pitäisi kyllä alkaa hankkiutumaan eroon. Ei tuollaista voi suvaita, ei edes junnu maalivahdilta. Aiemminkin on tullut eteen, että Aittokalliolle menee välillä semmoisia "kerran kaudessa jollekin". Sama mies päästää ja tällä kertaa maalin, jota ei päästetä edes kerran kaudessa...
  15. P

    Oulun Kärpät 2016–2017

    On se kyllä loukkaantumisen jälkeen vaikea ottaa paikkaansa ja lähteä rakentamaan omaa juttua, kun Rynnäs on samaan aikaan huikeassa tikissä. Voin hyvin kuvitella, että Aittokallio näkee itsensä ykkösveskana tulevaisuudessa ja sitä varten pitäisi päästä antamaan näyttöjä. Kovat on varmasti...
  16. P

    Oulun Kärpät 2016–2017

    Peluutuksesta olen samaa mieltä, mutta Aittokallion huonot statsit johtuu kyllä maailvahdista itsestään. Aittokallio torjuu vähän turhan huolettomasti ja sen takia hänelle menee niitä yksi-kaudessa-tuommoisia, kuten nollakulmasta ylänurkkaan. Aittokalliolta myös puuttuu ne isot torjunnat, kun...
  17. P

    Oulun Kärpät 2016–2017

    Ja sen lisäksi tietty pitää muistaa, että kyllähän liigassa tarvitaan ketjuihin miehiä. Junnusarjat ovat erikseen. Meidän melkein junnut pakistossa ovat liigan köykäisintä kamaa, mitä tulee puolustusalueen puolustuspelaamiseen, joten korostaa oikein aikuisten hyökkääjien tarvetta.
  18. P

    Oulun Kärpät 2016–2017

    Ehkä budjetti, mutta kaudestahan ei vielä tuossa vaiheessa tiennyt, että siitä tulee pannukakku. Oikeastaan Hagmanin ja Tlustyn floppaamiset olivat vasta tuota tietoa tuomassa. Tuossa vaiheessa kyllä vielä puhuttiin siitä puolustajan hankinnasta, että liekkö siellä silti vähän tilaa sitten oli...
  19. P

    Oulun Kärpät 2016–2017

    Eikös kerho hommannut Porselandin jo hyvissä ajoin ennen kuin tiedettiin, että kausi on pannukakku? Joten ehkäpä kyse oli vain siitä, että HPK tunsi pelaajan ja oman tarpeensa, kun Kärpät ei tuntenut pelaajaa ja kaikesta päätellen tarpeetkaan eivät ole tiedossa.
  20. P

    Oulun Kärpät 2016–2017

    Paha tuo O'Brienin tyylinen pelaaja, kun sydän sanoo notta ehdottomasti tarvitaan sellainen, mutta aivot kertoo notta sen on olltava kuitenkin pelaava pakki jota hommataan. Eli jos ensin se Mashuri kotiin ja sitten mörköä kehiin :D Pitkästä aikaa olisi muuten piristävää saada vähän ilkeämpi...
Ylös