Hakutulokset

  1. P

    Punttisalilla kävijät/bodausta harrastavat

    Juuri näin oli ainakin omalla kohdalla paitsi että treenasin 34-vuotiaaksi saakka kovaa. Aktiiviaikoina urheillessa tuli viikkotasolla 8-12 treeniä ja siihen päälle pelit. Toki tuohon päälle vielä kaikki hyötyliikunta. Eihän sitä tuollaisella treenimäärällä tarvitse laskea kuinka paljon...
  2. P

    Punttisalilla kävijät/bodausta harrastavat

    Yhteiskuntatieteilijän patenttivastaus tähän olisi, että se kertoo maailmanajasta ja arvoista, heh (Puoli)vakavasti tarkoittaen myös sitä, että ihmisten (erityisesti nuorten) epävarmuus omasta tulevaisuudestaan ja omista vaikuttamismahdollisuuksistaan siihen on jatkanut kasvamistaan. Tällöin on...
  3. P

    Punttisalilla kävijät/bodausta harrastavat

    Soututeknikka mulla on varmaan ainakin kohtalaisesti hallussa, kun takavuosina tuli soudeltua tunnin lenkkejä tuon tuostakin. Mutta silloinkin treenasin soutulaitteella siihen varsinaisesti paneutumatta... vähän puntin korvikkeena. Lähinnä olisin halunnut kysellä mielipiteitä sille, että jos...
  4. P

    Punttisalilla kävijät/bodausta harrastavat

    Ehkä tämä on hiukan väärä ketju, mutta menköön kun kuntosalilaitteesta nyt kuitenkin puhutaan. Onko paikalla ketään palstalaisia, jotka treenaavat säännöllisesti soutulaitteella? Olen nyt uudelleenlöytänyt soutulaitteen monen vuoden tauon jälkeen ja kovasti tykästynyt. Sillä saa varsinkin...
  5. P

    Punttisalilla kävijät/bodausta harrastavat

    Onko täällä jatkiksen punttaajien keskuudessa ketään, joka voisi neuvoa mielekästä ohjelmaa 2-3 kertaa viikossa tehtävälle lyhyelle (max puoli tuntia kerta) treenille erityisesti kestävyysvoiman parantamiseen? Olen luonnostani atleettinen ja (lihas)massaa kertyy turhankin helposti, joten...
  6. P

    Punttisalilla kävijät/bodausta harrastavat

    Ei soutua tehdä jaloilla, jos se tehdään väärällä tekniikalla, heh... OK - ihan hyvä pointti, pakarathan tuollaisen pitkän soututreenin jälkeen onkin eniten kipeät - ihan totta - mutta kyllä minusta tuntuu, että aika hyvin se myös yläkroppaan ottaa? Eli suosittelet, että ottaisin mielummin...
  7. P

    Punttisalilla kävijät/bodausta harrastavat

    Soutulaite Kysymys sali-asiantuntijoille, Mitä mieltä olette soutulaitteesta yläkropan kestävyysvoiman treenausmuotona tavalliselle kuntoilijalle, joka haluaa parantaa yläkropan kestävyysvoimaa, muttei varsinaisesti kasvattaa lihasmassaa? Olen viime aikoina jättänyt puntit pois treenauksesta...
  8. P

    Punttisalilla kävijät/bodausta harrastavat

    Leuanveto myötäotteella? Kirjoitetaanpa tänne pitkästä aikaa kuulumisia tältä rintamalta. Nimittäin nyt olen löytänyt vihdoinkin itselleni mielekkään tavan treenata lihaskuntoa. Perusperiaate on, että mitä yksinkertaisempaa, sen parempi! Olen päätynyt tekemaan aika puhtaasti perusliikkeitä...
  9. P

    Punttisalilla kävijät/bodausta harrastavat

    Tietääkö AnaMasa tai joku muu palstalaisista, saako kyseistä monivitamiinia (MultiVita Man) ostettua Suomesta tai Euroopasta edes lähelle jenkkihintoja? Ei jaksaisi alkaa tilaamaan noita amerikasta asti, mutta toisaalta taas kiinnostaisi kokeilla jotain hyvää laadukasta - toki kotimaisetkin käy...
  10. P

    Punttisalilla kävijät/bodausta harrastavat

    Viimeinen tilanneraportti Viimeisen päivityksen aika; Takana on 5 kuukautta salitreeniä, muiden liikuntaharrastusten (lähinnä salibandyn) ohella. Taaksepäin arvioituna olen tänä (5 kk:n) aikana käynyt salilla 2-3 kertaa viikossa. Yksittäisen treenin kesto on ollut noin 1h 15 min, josta 1/2...
  11. P

    Punttisalilla kävijät/bodausta harrastavat

    Kiitokset kaikille kommenteista ja linkeistä. Olen siis onnistunut treenaamaan juuri niin, kuin mitä lähtökohtaisesti varoin tekemästä. Voihan... No ei se mitään. Kuten jo arvata saattaa, olen näissä hommissa täysi noviisi, joten ensimmäisen kolmen kuukauden perseelleen meno ei ole mitenkään...
  12. P

    Punttisalilla kävijät/bodausta harrastavat

    Heps, Oli unohtunut tämän ketjun, vaikka muistaakseni lupasinkin raportoida tänne edistymisestäni. Minulla ja Sampiolla näyttää olevan aika samanlainen aikataulu ja treenimäärät, osin myös tavoitteet ja 'ongelmat'? Takana miltei kolme kuukautta treeniä ja tulokset huomaa selvästi kropassa...
  13. P

    Punttisalilla kävijät/bodausta harrastavat

    Luulisi, että sinunlaisella 'maailmanluokan' metroseksuaalilla olisi kaikki tuollaiset estot jo hävinneet? Ja jos oikein tarkkoja ollaan, niin eihän siellä bodypumpissa tarvitse sulle olla edes niitä kiinteitä naisten peboja näkyvillä. Miehetkin kelpaa...?
  14. P

    Punttisalilla kävijät/bodausta harrastavat

    OK - ihan totta varmaankin, mutta; Jos katsoit mun syöntitiheyttä noin yleisesti, niin se poikkeaa jonkin verran suosituksista. Eli ns. välipalat puuttuvat tuosta, jota kuitenkin suositellaan. Ajattelinkin, että aerobista treenatessa kulutus on sen verran kovaa (varsinkin mun kokoisella...
  15. P

    Punttisalilla kävijät/bodausta harrastavat

    Moikka! Tuo koko kropan treeni kuulostaa ainakin alkuun minulle juuri sopivalta treenimuodolta. Ymmärrän kyllä toisenkin näkökannan. Mun tavoitteet poikkeavat punttauksen osalta jonkin verran 'normaalista', joten alkuun se voisi sopia erinomaisesti. Mulla ei ole sanottavaa kokemusta...
  16. P

    Punttisalilla kävijät/bodausta harrastavat

    Kiitoksia hyvistä kommenteista ja ehdotuksista kaikille vastanneille. Kirjoittelen tänne jatkossakin kommentteja metamorfoosistani. Kommentit ja neuvot ovat edelleenkin tervetulleita. Tavoitteeksi on asetettu, että kesän alkuun mennessä olen saanut painon 85 kiloon ilman, että lihasmassaa...
  17. P

    Punttisalilla kävijät/bodausta harrastavat

    Treeniohjelmaa Putkahtipa hyvään aikaan esille tämä viestiketju. Aloitin kuntasalitreenauksen (aerobisen lisänä) juurikin pari viikkoa sitten. Takana kokonaiset neljä harjoituskertaa. Tavoitteena ja tarkoituksena on käydä kaksi kertaa viikossa salilla ja sillä määrällä pitäisi pystyä käymään...
Ylös