Hakutulokset

  1. P

    HPK:n juniorit

    Ei se matka mikään paha varmasti olekaan, mutta kun puhuttiin lukiosta/koulunkäynnistä, niin joka päivä treenien lisäksi n. 1,5-2 tuntia kulkemisiin syö kyllä päivää tehokkaasti. Tuo 30-40 minuuttia sivu läpi talven tuskin riittää Hyvinkään ja Hämeenlinnan jäähallin väliseen matkaan. Harva...
  2. P

    HPK:n juniorit

    Yleensähän nämä lätkäkundit tekevät opinto-ohjaajan kanssa 3,5 vuoden suunnitelman käydä lukio läpi. Aamu- ja iltatreenithän vaativat oman aikansa matkoineen ja siksi pikkaisen pitempi suunnitelma, kuin pääosalla. Kyllä tuossa ajassa pystyy lukion tosiaan käymään ,jos motivaatiota on. Jos...
  3. P

    HPK:n juniorit

    Luukkonenhan on Hyvinkäältä ja vasta kaksi vuotta Hämeenlinnassa pelannut, että lähinnä jalostus on Kerhon toimesta tapahtunut. Saros sensijaan on omia poikia jo alkujaan ja tosiaan omasi todella kovan asenteen harjoitteluun. Varsinkin maalivahdille tärkeissä venytyksissä etc. oli lähes...
  4. P

    HPK:n juniorit

    Ainakin aikanaan - todennäköisesti vieläkin - Hämeenlinnan kaupunki tukee Hämeenlinnalaisia jäämaksuissa. Tuohon on periaatttessa aivan vitsi koko juttu. Kauden alussa ilmoitetaan, että montako pelaajaa joukkueessa on Hämeenlinnalaisia ja kuinka monta ulkopuolelta ja sen mukaan tulee tukea...
  5. P

    HPK:n juniorit

    Erittäin hyvää pohdintaa HMenthalilta ja itsekin allekirjoitan jotakuinkin kaikki asiat mitä esiin tuli. Pienenä korjauksena tuohon, että Kerho maksaisi toiminnan pyörittämisen.... A-junnut Kerho kai maksaakin, mutta nuoremmissa junnuissa muualta asuvat maksavat korkeampaa kausimaksua, kuin...
  6. P

    HPK:n juniorit

    Omat pojat ovatkin lähinnä vertailun vuoksi jäällä.Heihinhän niitä mahdollisia tulokkaita halutaan verrata.
  7. P

    HPK:n juniorit

    Juuei, vaikka periaatteessa voisivat pelipaidoillakin pelata. Pääosa on kuitenkin omia jo aiemmin pelanneita A:n ja B:n poikia. A-iässä enää aika vähän yrittäjiä ulkopuolelta tulee.
  8. P

    HPK:n juniorit

    Ihan avoimia tilaisuuksia ovat. Harkkapaidat päällä siellä kiitää uudet ja vanhat. Eli nimet ei kyllä yleensä selviä mistään, jos ei pelaajia itse tunne.
  9. P

    HPK:n juniorit

    Ihan normaalia tuo. Ei noita tarvitse sen kummemmin missään näkyvämmin mainostella, kun jokainen A-ikää lähestyvä pelaaja osaa käydä haluamansa seuran sivuilla katsomassa tryoutin ajankohdan. Ainakin ennenaikaan HPK ja varmasti muutkin sm-seurat lähettivät nuoremmissa ikäluokissa myös...
  10. P

    HPK:n juniorit

    Maalikooste toisesta pelistä https://www.youtube.com/watch?v=xdTVTOH4i1M
  11. P

    HPK:n juniorit

    No ei se toki mikään takuu ole, että olisi voitettu vaikka Juuse maalilla olisi ollut. Ei ole taattua, että joukkue olisi edes loppuottelussa, jos Juuse olisi pelannut välieriäpelit. Kyllä niitä pelejä on hävitty kaikissa ikäluokissa, vaikka Juuse maalilla olisi ollutkin. Itse en tänään...
  12. P

    HPK:n juniorit

    Saros ei varmasti joukkuehenkeä rikkoisi, koska on kyllä pidetty kaveri. Varmasti Saros myös voisi olla se palanen, jolla A menisi tappiin asti. Siitä huolimatta en itse häntä peluuttaisi... tai, jos olisin valmentaja, niin saattaisihan tuo menestymisen paine pakottaa niin tekemään. Saroksella...
  13. P

    HPK:n juniorit

    Ei ole... tai voi toki olla tulevan Toivosen maalivahtisuvun kantaisä.
  14. P

    HPK:n juniorit

    Samaa mieltä. Muutama vuosi sittenhän tehtiin samantapainen isompi porukan siirto, kun B-junnut putosivat jatkosta ja sieltä siirtyi sitten puoli joukkuetta ratkomaan B2 -pleijareita isolla peliajalla ja pleijaripaikan ansainneet kaverit jäivät pureksimaan tuppea. No mestaruus taisi tuolla...
  15. P

    HPK:n juniorit

    Kovasti samaa mieltä! Yhtä hyvin voisi kysyä, että onko pelaajat nousseet Lehkosesta huolimatta edustukseen. Pari hyvää vuosikertaa välissä ei tee kenestäkään yksittäisestä henkilöstä mitään taikuria - varsinkaan, jos ei näitä kavereita ole itse valmentanut. En tiedä mitä siellä hallilla on...
  16. P

    HPK:n juniorit

    Mielestäni A-junioreiden pakistosta ainoastaan Franssila on sen tason pelaaja, että pärjäisi mestiksessä. Turha mestikseenkään mihinkään jämäminuuteille ketään laittaa kasvamaan, joten vähintään kausi tai kaksi vielä a-junnuja Tuulolalla ja muilla samanikäisillä(-96) edessä.
  17. P

    HPK:n juniorit

    Viiden minuutin päästä, eli kello 16 alkamassa A-junnujen Pelicans-HPK http://www.livearena.com/Content/Index/6766
  18. P

    HPK:n juniorit

    Onnittelut A-junioreille! Todella hieno suoritus!
  19. P

    HPK:n juniorit

    Toivottavasti ei. B2:ssa vedettiin viimeisiin peleihin puoli joukkuetta B-junioreista ja nyt kauden pelanneet kaverit istuu penkin päässä tai poppareita pureskellen katsomossa. En arvosta, eikä kuulu moni muukaan sitä tekevän.
Ylös