Hakutulokset

  1. P

    Ketjulotto 2018–2019

    En tiedä missä Jussi on, mutta uskon että Kärpät ei ole kertonut totuutta Rynnäksen tilanteesta. Ei hän tietääkseni loukkaantunutkaan ole, ainakaan fyysisesti. Kokoonpanossa Jussi on viimeksi ollut noin kuukausi sitten. Perusterve huippu-urheilija ei sairasta kuukausikaupalla mitään tavallista...
  2. P

    Ketjulotto 2018–2019

    Annusella on A-junnujenkin finaalit parhaillaan käynnissä, joten ei varmasti ole vielä lähdössä mihinkään maajoukkueen mukaan. Varsinkaan kun Rynkkykin on ilmeisesti kadonnut maan alle edustusjoukkueesta.
  3. P

    Ketjulotto 2018–2019

    Vaikea tätä on järjellä ajateltuna uskoa, mutta toisaalta ei tuolle Ohtamaan jatkuvalle ylivoimapeluutuksellekaan mitään järjellistä selitystä löydy, enää. Alkuun sen pystyi selittämään kokeilulla, mutta sitä kokeilua on jatkunut kohta puoli runkosarjaa, enää se selitys ei mene läpi. Ja otteet...
  4. P

    Ketjulotto 2018–2019

    Itselläkin tuli tämän iltaisen jälkeen mieleen, että ehkäpä tuon ykkösketjun voisi pistää atomeiksi kokonaan Osalan tulon myötä. Lasu näytti pelaavan Koblizekin kanssa niin hyvin yhteen, että mikseivät he voisi jatkaakin samaan tapaan? Kolmanneksi siihen Lindsten. Ykkösketju sitten...
  5. P

    Ketjulotto 2018–2019

    Ajattelin ja sanoin jo kauden alussa, että Koblizekille lienee annetaan kauden alkuun kunnollinen mahdollisuus ottaa vastuu tuloksenteosta. Loppu on Koblasta itsestään kiinni, käyttääkö tilaisuutensa vai ei. Jos tulosta ei ala pikku hiljaa tulemaan, Kärpillä lienee edessään hyökkääjän hankinta...
  6. P

    Ketjulotto 2018–2019

    Melkoisen varovaisesti olet mielestäni arvioinut uusien pelaajien pistepotentiaalia. Ohtamaa tekee takuulla enemmän kuin 20 pinnaa, samoin Lindstenin kohdalla on arvioitu reippaasti alakanttiin. Lindstenille voi huoletta budjetoida +45 tehopistettä. Mikäli Kristof pelaa ykkös-kakkosketjuissa ja...
  7. P

    Ketjulotto 2018–2019

    Minä uskon, että Lasu on Kärppien ykkössentteri ensi kaudella. Ja rinnalla on Leskinen. Kuka on toisessa laidassa, on vähän kysymysmerkki vielä. Lasu osoitti runkosarjan kevätpuolella jo hieman merkkejä siitä, että pystyy tekemään myös pisteitä. Uskoisin että ykkössentterin vastuulla Lasu tulee...
  8. P

    Ketjulotto 2018–2019

    Spede ei ole läheskään ikäloppu vielä. Täyttää vasta 37v kesällä. Nykypäivänä tuo ei ole jääkiekkoilijalle ikä eikä mikään. Tämän päivän jääkiekkoilijat ovat oikeasti urheilijoita, jotka pystyvät vetämään huipputasolla nelikymppiseksi ja vähän ylikin. 41v Kallion Tomppa oli päättyneellä kaudella...
  9. P

    Ketjulotto 2018–2019

    Itse lähtisin rakentamaan ykkösketjun muotoon Pyörälä-Lasu-Leskinen. Lasu ja Leskinen pelasivat jo tällä kaudella samassa ketjussa ja Pyörälän kanssa ovat käsittääkseni pelanneet Frölundassa ketjukavereina. Pyörälä-Lasu-Leskinen Kupari/Heponiemi-Kristof-Lindsten Ikonen-Heponiemi/Kupari-Koblizek...
Ylös